Peruskoulun läpi voi luistella hiihtämättä metriäkään – hiihto ei kuulu enää opetussuunnitelmaan

Läheskään kaikki suomalaiset eivät opi hiihtämään. Laskettelu alkaa pääkaupunkiseudulla olla yleisempi taito.

hiihto
Koululaisia hiihtämässä
Sukset on oltava omasta takaa, koska läheskään kaikissa pääkaupunkiseudun kouluissa ei ole lainasuksia.Sannika Michelsson / Yle

Tänä talvena Helsingissä on riittänyt lunta ja hiihtoharrastajien lisäksi siitä ovat iloinneet myös liikunnanopettajat. Pääkaupunkiseudun kouluissa onkin voitu muutamasta viime talvesta poiketen hiihtää tänä talvena.

Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun pihalla on meneillään viidesluokkalaisten liikuntatunti, mutta liikunnanopettaja Johanna Ant-Wuorinen ei kuitenkaan ole ihan varma osaavatko kaikki luokan oppilaat hiihtää.

– Ihan kaikista ei ole tietoa, kun en ole heitä koskaan suksilla nähnyt.

Hiihtotaito on eteläisessä Suomessa heikompaa kuin muualla Suomessa. Ant-Wuorinen on itse kotoisin Itä-Suomesta ja muistaa hyvin ensimmäisen vetämänsä hiihtotunnin pääkaupunkiseudun koulussa.

– Se oli ehkä hienoinen yllätys, kun kolmasluokkalaisten kanssa lähdettiin hiihtämään. Edessä oli nyppylä, jota vaivoin voi ylämäeksi kutsua ja oppilaita sai työntää takapuolesta, että he pääsivät haarakäynnillä mäen ylös. Sillä tunnilla nähtiin useampia itkupotkuraivareita ja kyllä niitä näkee vielä tänäkin päivänä.

Opettaja ja koululaisia hiihtämässä
Liikunnanopettaja Johanna Ant-Wuorisen mielestä jokaisen koululaisen pitäisi saada vähintään kokeilla hiihtoa.Sannika Michelsson / Yle

Kaikki eivät voi hiihtää vaikka haluaisivat

Itkupotkuraivareissa kyse ei yleensä ole siitä, etteikö oppilas haluaisi hiihtää vaan siitä, että oppilas ei osaa hiihtää.

– Oppilaat eivät välttämättä ole hiihtäneet koskaan, jos ei esimerkiksi perheessä ole hiihdetty. Meille tulee myös oppilaita esimerkiksi keskustan kouluista, joissa ei ole koskaan niiden sijainnin takia pystytty hiihtämään, Ant-Wuorinen selventää.

Ei Ant-Wuorisen tunneillakaan Etelä-Haagassa joka talvi hiihdetä. Eteläisessä Suomessa talven lumiolosuhteet määrittelevät aika pitkälti sen hiihdetäänkö vai ei. Lumentulo ei kuitenkaan ole ainut rajoittava tekijä. Monilta oppilailta puuttuu välineet ja läheskään kaikissa kouluissa ei ole lainasuksia.

– Suksien hankinta on koulukohtaista. Meidän koululla ei ole varasuksia lainkaan. Naapurikoulussa on ilmeisesti noin 20 paria suksia ja se helpottaa huomattavasti tilannetta, Ant-Wuorinen kertoo.

Oppilaita, joilla välineitä ei ole on koitettu kannustaa lainaamaan suksia muilta luokilta, perheeltä, kavereilta tai tutuilta. Joskus puoletkin luokasta saattaa viettää liikuntatuntinsa sauvakävellen hiihtämisen sijaan.

Peruskoulu läpi hiihtämättä metriäkään

Monille voi tulla yllätyksenä se, että peruskoulun voi suorittaa aivan kunnialla läpi ilman, että on kertaakaan laittanut suksia edes jalkaansa.

–Kyllä, se on täysin mahdollista, vahvistaa Ant-Wuorinen.

Maallikko voisi ajatella hiihdon olevan sen luokan kansalaistaito, että se kuuluu peruskoulun opetussuunnitelmaan. Vaan ei kuulu - enää.

– Uudessa opetussuunnitelmassa ei ole määritelty mitään yksittäistä lajia vesiliikuntaa lukuunottamatta. Tää on nyt "liukumista erilaisilla pinnoilla" ja nyt sitten liu'utaan lumella, Ant-Wuorinen kertoo.

– Kyllä se mun mielestä on semmonen taito, joka jokaisen suomalaisen olis hyvä osata. Vaikkei siitä välttämättä tykkäis, mutta että ainakin tietäis miltä se tuntuu ja oppisi sitten ehkä tykkäämäänkin, Ant-Wuorinen sanoo.

Nopea kysely viidesluokkalaisten keskuudessa paljastaa, että heidänkin mielestään hiihtoa pitäisi opettaa kaikille.

– Oishan se hyvä, jos kaikki osais sen. Mun mielestä hiihto on semmonen on suomalaisten juttu, sanoi innokas hiihtäjä Petra.

Sukseton luokkakaveri Sara on samaa mieltä.

– Ois kiva, jos koulussa olis lainasukset. Hiihtäsin niillä kyllä.

Lapsia hiihtämässä liikuntatunnilla.
Viidesluokkalainen Sara on kokeillut hiihtoa muutaman kerran, mutta ei omista omia suksia.Sannika Michelsson / Yle

Alamäkeä kyllä, murtomaata ei

Vaikka usein ajatellaan, että murtomaahiihto on koodattu suomalaisten DNA:han ja iskeytyy lihasmuistiin viimeistään äidinmaidon mukana, ei taito ole kuitenkaan ihan sisäsyntyistä. Jos oppilas saa murtomaasukset jalkaansa ensimmäistä kertaa kymmenvuotiaana on edessä opeteltavaa.

– Vaikeinta oli päästä ylös, jos kaatu. Ja monot oli vaikea laittaa jalkaan, kertoo hiihtoa muutaman kerran kokeillut viidesluokkalainen Sara.

Liikunnanopettaja Ant-Wuorinen komppaa oppilastaan.

– Ei se ihan tosta vaan onnistu, tasapaino ei välttämättä suksilla löydy. Toisaalta monet sanoo laskettelevansa usein. Eli toisenlaisilla suksilla pysyy pystyssä, mut hiihtosuksilla ei sitten onnistukaan.

Laskettelu saattakin olla tasaisen lattealla pääkaupunkiseudulla paremmin hallussa kuin perinteisempi maastohiihto.

– Liikuntapäivinä laskettelemaan lähtee moninkertainen määrä oppilaita hiihtäviin verrattuna. Monet pienemmätkin oppilaat, jotka eivät hiihdä tai joilla ei oo suksia, osaavat lasketella. Alkaa laskettelu olla se uusi kansalaistaito, Ant-Wuorinen naurahtaa.

Hiihtotaito on heikentynyt jo pitkään

Aikoinaan hiihtotaito oli välttämätön ja todennäköisesti lähes jokainen suomalainen osasi hiihtää. Taito alkoi kuitenkin kadota jo kaupungistumisen myötä 50- ja 60-luvuilla.

– Kyllä siitä varmaan on jo lähemmäs 70 vuotta, kun jokaisen suomalaisen saattoi olettaa osaavan hiihtää, Lehto arvioi.

Tilastoa ja faktaa suomalaisten heikentyneestä hiihtotaidosta ei löydy, mutta Suomen Ladun laji- ja tapahtumapäällikkö Juhani Lehto tunnistaa ilmiön.

– Erityisesti länsirannikolla ja pääkaupunkiseudulla yhä useamman talven heikko lumitilanne ja se, että välineet eivät enää periydy isältä pojalle ovat varmaankin syypäinä muutokseen.

Välinepulaa helpottaakseen Suomen Latu vuokraa hiihtovälineitä esimerkiksi Helsingin Paloheinässä. Koululaisryhmille välinevuokrat ovat huokeammat kuin muille. Käytännössä yhden tai kahden liikuntatunnin puitteissa melko harva ryhmä kuitenkaan ehtii Paloheinään asti.

En tykkää!

Hiihtotunnilla oppilaat menevät kukin omalla vauhdillaan ja tyylillään, mutta kenenkään ei kuule valittavan hiihtämisestä. Liikunnanopettaja Johanna Ant-Wuorisen mukaan maastohiihdon opetteluun liittyy kuitenkin myös asenneongelmaa.

– Oppilaat saattaa ennen tuntia, sen aikana ja vielä tunnin jälkeenkin sanoa, et "mut mä en tykkää tästä". Mutta se on vähän semmonen hokema, jonka he ovat tottuneet sanomaan ja silti hymyissä naamoin painavat menemään koko tunnin.

Usein negatiivinen asenne ei ole syntynyt omista kokemuksista vaan opitusta suhtautumisesta.

– Uskon, että monella se tulee sieltä kotoa. Jos kotona ei hiihdetä, siihen ei kannusteta tai jos vanhemmille on jäänyt kenties kouluajoilta tai muuten negatiivinen asenne, niin se kertaantuu sinne jälkikasvulle, Ant-Wuorinen sanoo.

Parisprinttiampumahiihtoa

Vaikka tunti tasamaan hiihtoa saattaisikin tuntua puisevalta ajanvietteeltä, ei liikuntatunnin tarvitse silti olla yhtä kärsimystä. Toteutustapoja kun on monia. Etelä-Haagassa viidesluokkalaisten hiihtotunti kului "parisprinttiampumahiihtäen". Laji on Ant-Wuorisen mukaan osoittautunut varsin suosituksi.

– Tässä ollaan pareissa. Ensin on lyhyt hiihtopätkä, sitten tullaan ampumapaikalle, missä tennispallolla pitää kahdesti yrittää osua maaliina toimivaan pesäpallon syöttölautaseen. Ohi menneistä heitoista tulee sakkokierros koripallokentän ympäri, muuten voi jatkaa suoraan matkaa ja lähettää parinsa uudelle lenkille.

Lapsia hiihtämässä.
Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun viidesluokkalaisia parisprinttiampumahiihdon "ampumapaikalla".Sannika Michelsson / Yle

Viidesluokkalaiset saavat tehdä niin monta kierrosta, kun tunnin aikana ehtivät ja haluavat. Kilpailua syntyy kuin itsestään niiden välille, jotka kilpailla haluavat.

Menneinä vuosina kouluissa saatettiin vaikka äidinkielen tunnilla katsoa olympiahiihtoja. Nykylapset seuraavat kisoja hieman aiempaa vähemmän.

– Kyllä täällä kuitenkin on havaittavissa, että tunneilla on useampia iivoniskasia, kristapärmäkoskia ja kaisamäkäräisiä. Voittajat muistetaan, Ant-Wuorinen sanoo.

Ja kyllä olympiamenestys näkyy tunneilla muutenkin.

– Semmosena innostuksena, että "mäki haluun hiihtää niinku se Iivo siellä viidelläkympillä!" Ei välttämättä niin, että he haluaisivat alkaa hiihtäjiksi, mutta näkyy se kasvanut innostus siihen omaan tekemiseen, Ant-Wuorinen toteaa.