Kymi Ring toimitti papereita ministeriöön – moni urakka käynnistymässä tänä keväänä

Yhtiön radalle ilmoittama tavoitehinta 16,5 miljoonaa euroa.

moottoriurheilu
Kymi Ringin moottorirataa rakennetaan Iitissä
Kymi Ring -moottoriradan rakennustyömaa kesäkuussa 2017.Pasi Tapanainen / Yle

Moottoriurheilukeskus Kymi Ringiä rakennuttava yhtiö uskoo, että radan rahoitus on valmis kevään aikana.

Yhtiö on toimittanut opetus-ja kulttuuriministeriöön selvityksen suunnitelmastaan.

Valtaosa ministeriöön toimitetuista liitteistä kuuluu liikesalaisuuden piiriin, eikä niistä kerrota julkisuuteen.

Ministeriö toimitti Ylelle kaksi asiakirjaa, jotka ovat julkisia. Ensimmäinen koskee radan kustannusarviota. Ratayhtiö ilmoittaa radan tavoitehinnaksi 16,5 miljoonaa euroa. Toteutuneita kustannuksia on kertynyt tähän mennessä noin 3,4 miljoonaa euroa.

Toinen ministeriöstä saatu asiakirja kertoo radan rakentamisen yleisaikataulun. Moottoriratayhtiön ministeriöön toimittaman aikataulun mukaan moni työvaihe käynnistyy huhti-toukokuussa ja viimeiset työt jatkuvat ensi vuoden heinäkuulle.

– Edellyttäen, että rahoitus on kasassa, niin on luonnollista, että silloin työt alkavat. Siinä mielessä nämä suunnitelmat ovat varmaa tietoa, kertoo KymiRing Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kari O. Sohlberg.

Eduskunta on myöntänyt yhtiölle viime kesänä 3,5 miljoonan euron valtionavustuksen. Rahan myöntämisen ehto on, että hankkeen kokonaisrahoitus yksityistä rahoitusta myöten on kunnossa.

– Ratayhtiö on toimittanut meille merkittävissä määrin materiaalia, mutta olemme pyytäneet yhtiöltä myös tarkennuksia ja lisätietoa nyt esitettyyn. Vielä en osaa sanoa, milloin pystymme päättämään valtionavusta, sanoo ylijohtaja Esko Ranto opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Lisäselvitystarvetta Ranto ei halua kommentoida julkisuudessa, koska ne liittyvät yrityssalaisuuksiin.

Poliitikot kaipaavat lisätietoa

Moottoriurheilu- ja ajokoulutuskeskusta Iittiin kaavailevan KymRring Oy:n hallitus on tehnyt omistajilleen esityksen moottoriratahankkeen rahoituksesta ja pääomarakenteen vahvistamisesta.

Iitin kunta omistaa 19 prosenttia Kymiring Oy:stä. Muut omistajat ovat AKK Motorsport, Suomen moottoriliitto ja A. Ahlström Kiinteistöt.

Kunnan poliitikot ovat vielä varovaisia rahoituksen myöntämisen kanssa.

–Kymi Ringissä on valtavaa potentiaalia ja se voi luoda uutta voimaa seudulle sekä koko maahan. Täytyy nähdä tarkka esitys, mutta kunnan piikki ei ole auki, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Eemeli Lehtinen (sd.).

– Keskustan valtuustoryhmä on keskustellut tästä rahoitustarpeesta todella vähän. Haluan, että tästä käydään avoin keskustelu ja että saamme ratayhtiöltäkin lisää tietoa, kertoo kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Atte Savelainen (kesk.).

– Tarvitaan tarkkoja summia ja lisäselvityksiä, Iiitin kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja Terhi Kare (kok.) linjaa.

KymiRing Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kari O. Sohlberg sanoo, että rahoituksen valmistelu jatkuu koko ajan.

– Omistajat ovat varmaan tärkein osa yhtiötä. On luonnollista, että aika ajoin myös omistajat joutuvat panostamaan lisää.