Taipalsaari saa ammattiapua kunnan johtamisongelmiin: Ei-aikuismainen käytös pois

Taipalsaaren kunnan työilmapiiriä ovat jo vuosia leimanneet henkilöstön vaihtuvuus, sairauspoissaolojen suuri määrä, äyskiminen ja huomiotta jättäminen. Kunnanhallitus puuttuu johtamisongelmiin nyt kovin keinoin.

työilmapiiri
kättelevät kädet
Taipalsaaren kunnan johtamisen ja työilmapiirin ongelmien ratkaisemisessa on apuna ulkopuolinen konsultti.Arvo Vuorela / Yle

Taipalsaaren kunnan työntekijät ovat kritisoineet työilmapiiriään jo usean vuoden ajan. Viime syksyn kunnallisvaalien ja päättäjien vaihtumisen jälkeen työntekijät halusivat nostaa asian esille uudella vimmalla. Syksyllä kunnan työterveys teki työpaikkaselvityksen, jossa keskityttiin nimenomaan työyhteisön ongelmiin. Lokakuussa valmistuneessa selvityksessä saatiin näyttöä, että työyhteisö on vaikeuksissa.

Joulukuussa kunnanjohtaja Jari Willman sai kunnahallitukselta kirjallisen muistutuksen.

Taipalsaaren kunnanhallituksen puheenjohtaja Taisto Pitkänen kertoo, että yhteistyö kunnanjohtajan kanssa on kehittynyt sen jälkeen.

– Kyllä me olemme nähneet ihan selvää halua hänessä lähteä muuttamaan toimintatapoja ja vuorovaikutusta. Kyllä se on ihan selvästi muuttunut. Kyseessä on kuitenkin vaikea asia, Pitkänen sanoo.

Hän muistuttaa, ettei työyhteisössä pitkään kestänyt huonovointisuus korjaannu hetkessä ja siihen tarvitaan ulkopuolista apua. Taipalsaaren kuntaa auttaa nyt yksityinen työpsykologiaan ja johtamiseen keskittyvä yritys.

– Ulkopuolinen konsultti on jo aloittanut tutustumisen tilanteeseen, Pitkänen sanoo.

Voimakkaitakin toimenpiteitä

Taipalsaaren kunnassa on esiintynyt jopa lakia rikkovaa käyttäytymistä. Ihmisiä ei ole otettu huomioon, heitä on väistelty tehtävien hoitamisessa ja myös äyskimistä on esiintynyt. Tähän saakka ei ole osoitettu, missä kohtaa työyhteisöä tätä käytöstä on. Nyt se selvitetään.

Täällä heikko hyvinvointi on patoutunut ja siihen olisi pitänyt puuttua hyvin napakasti ja välittömästi.

Taisto Pitkänen

– Työhyvinvointia pitää johtaa niin, että joka ainoa ihminen tietää sen, että jos hän tai minä alan käyttäytyä ei-aikuismaisesti, niin siihen puututaan välittömästi. Ei anneta tsunamin syntyä. Täällä heikko hyvinvointi on patoutunut ja siihen olisi pitänyt puuttua hyvin napakasti ja välittömästi, Pitkänen sanoo.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Taisto Pitkänen sanoo, että johtamisongelmat hoidetaan ja niiden ratkaisemiseksi tehdään tarvittavat toimenpiteet. Pitkäsen mukaan tarvittaessa ollaan valmiita hyvinkin voimakkaisiin toimenpiteisiin.

– Toimenpiteet selviävät lähiviikkojen ja -kuukausien aikana. Ulkopuolisen yrityksen teettämän työpaikkaselvityksen tulokset tulevat huhtikuun toisella viikolla ja jatkotoimenpiteet tehdään niiden pohjalta.

Kunnanjohtaja: Tekijävajaus kuormittaa kuntaa

Kunnanjohtaja Jari Willmanin mielestä on hyvä, että ongelmakohdat nyt selvitetään. Hänestä on tärkeää, että henkilökunnan aatokset tulevat kuulluksi työyhteisöselvityksessä.

Työyhteisöä on kuormittanut kunnanjohtaja Willman mukaan henkilöstön vaihtuvuus ja pitkään vaivannut henkilöstöpula.

– Itsekin olin syksyllä sivistystoimenjohtajana oman toimeni ohella, huokaa kunnanjohtaja Jari Willman.

Willman mainitsee eläköitymisen yhdeksi syyksi siihen, miksi ovi on käynyt tiuhaan Taipalsaaren kunnantalolla ja henkilöstö vaihtunut.

– Jatkuva kiire kun on päällä, kyllä se jossakin näkyy. Turhan kiirettä pitää itse kullakin, pohtii Willman työilmapiirin kehnoa tilaa.

Taipalsaarella yritetään etsiä parhaillaan uutta sivistystoimenjohtajaa kuntaan.

Taipalsaaren kunnan johtamisongelmista kertoi ensin Etelä-Saimaa (siirryt toiseen palveluun).