Uusi tietokirja: Urheilu opetti Kekkoselle, kuinka voitetaan

Urheilu oli presidentti Urho Kekkoselle vallankäytön korkeakoulu. Liikunta ja fyysinen kunto olivat myös keino rakentaa henkilökulttia.

presidentit
Urho Kekkonen hyppää korkeutta Kajaanissa vuonna 1931.
Yle-Arkisto / Urho Kekkosen arkisto

Yleisradion tv-arkistosta löytyy filmi, jolla tasavallan presidentti Urho Kekkonen hölkkää Helsingin Seurasaaressa. Rinnalla lönkyttää presidentin vinttikoira.

On kesäinen päivä. Kekkonen loikkii pystysuoraa kalliota alas ja koiraa hirvittää. Se jarruttaa tassuillaan, mutta Kekkosella on koira hihnassa – on pakko seurata.

Matka jatkuu hiekkaista lenkkipolkua pitkin ja juoksu muuttuu taas helpoksi – molemmille.

Polku tuo jyrkkien kivirappusten juurelle. Presidentti kiihdyttää vauhtiaan ja lähtee nousuun. Koira rinnalla reagoi tahdinvaihdokseen. Näyttää kuin mies ja koira liitäisivät yhdessä portaita ylös.

Presidentti on 70-vuotias.

Urho Kekkonen lenkkeilemässä koiransa kanssa.
Presidentti lenkittää koiraansa Helsingin Seurasaaressa.Yle

Kekkonen oli kylmiltään urheileva superlahjakkuus

Kekkonen esiintyy television arkistofilmeissä usein ryhmäkuvissa. Hän rupattelee kansalaisille maakuntamatkoilla tai kulkee hallitsijoiden seurueissa valtiovierailuilla. Silmä erottaa presidentin nopeasti muista.

Kekkonen liikkuu toisin kuin muut. Askelluksessa on kevyttä, rentoa imua – sitä samaa liitämistä kuin Seurasaaren lenkkikuvissa. Kekkonen oli 181 senttimetriä pitkä, mutta näyttää varttaan pidemmältä. Virheetön ryhti pistää silmään kuin huutomerkki.

Suomen pitkäaikaisimmalla presidentillä (1956-1981) oli poikkeuksellisen lahjakkaan urheilijan tausta. Nuoruudessaan Kekkonen, lempinimeltään "Känä", juoksi pikamatkoja, hyppäsi pituutta ja korkeutta sekä urheili kaikkea muutakin.

Parhaimmillaan Känä ylsi Suomen mestariksi korkeushypyssä vuonna 1924. Hän hyppäsi alkeellisella ulkojalka edellä -tekniikalla. Tästä huolimatta henkilökohtainen korkeushyppyennätys oli 185 senttimetriä.

Satasen Kekkonen pinkoi yhteentoista sekuntiin ja vauhdittomassa kolmiloikassa hän loikki liki 10 metriä (972 cm). Sitä pidettiin aikansa epävirallisena maailmanennätyksenä.

Silti Kekkonen ajatteli, että reiluun kilpaurheiluun ei kuulu liiallinen harjoittelu. Hän kutsui tapaansa kilpailla ”kylmiltään urheiluksi”.

Urho Kekkonen juoksukilpailussa, Kekkonen, Erkka Vilen ja Sulo Koponen lähtöviivalla vuonna 1921.
Kekkonen oli nuorena lahjakas urheilija. Hän oli vahvimmillaan hyppylajeissa ja pikamatkoilla.Yle-Arkisto / Urho Kekkosen arkisto

Kekkonen osasi voittaa

Tietokirjailija Kalle Virtapohja avaa kirjassaan Kekkonen urheilumiehenä, kilpakenttien Känästä Suomen presidentiksi urheilun merkitystä miehen poliittiselle toiminnalle. Virtapohjan mukaan urheilu oli Kekkoselle politiikan korkeakoulu.

– Urheilu opetti Kekkosen voittamaan. Sen kautta Kekkonen tutustui valtaan, järjestöelämään ja politiikan tekemiseen. Se oli koulu siihen, miten asioita saadaan läpi, Virtapohja sanoo.

Kekkonen aloitti urheilun järjestöjyränä käsittämättömän varhain. Hän oli ensimmäisen kerran luottamustehtävissä 16-vuotiaana oman urheiluseuransa Kajaanin Kipinän puheenjohtajana.

Tästä eteenpäin tehtäviä alkoi kasaantua ja saappaat suurenivat kovaa vauhtia. Vuonna 1929 Kekkonen johti Suomen Urheilujaostoa (myöhemmin Suomen Urheiluliitto) ja heilutti puheenjohtajan nuijaa Suomen Olympiakomiteassa vuodesta 1937.

Kekkosen hankkeet urheilun järjestötehtävissä olivat kunnianhimoisia. Suurimpana niistä hän laittoi alulle suomalaisen urheilun eheytymisen.

mies hyppää korkeutta
Kekkonen hyppäsi korkeutta alkeellisella ulkojalan tekniikalla. Silläkin tyylillä henkilökohtainen ennätys ylsi 185 senttimetriin.Urho Kekkosen arkisto

Sisällissodasta 1918 asti maata jakoi haava. Urheilun saralla se tarkoitti, että suomalaiset liikuntajärjestöt jakaantuivat työväenliikkeen ja porvariston urheiluun. Tämän eripuran Kekkonen halusi korjata.

Hanke tuli maaliinsa vasta seitsemän vuotta Kekkosen kuoleman jälkeen. Vuonna 1993 suomalainen urheilu yhdistyi yhden valtakunnallisen kattojärjestön SLU:n (Suomen Liikunta ja Urheilu) alle.

Kekkonen eli ja hengitti nuoruusvuosiensa urheilupolitiikkaa täysillä. Mutta siinä oli myös riskinsä.

Kekkonen kuilun reunalla

Jatkosodan aikana vuonna 1942 saksalaiset puuhasivat eurooppalaista urheiluliittoa. He houkuttelivat Kekkosta sen johtoon. Tuolloin Natsi-Saksalla pyyhki toisessa maailmansodassa vielä hyvin. Siitä näytti tulevan sodan jälkeen Euroopan vahva valtio. Samaan aikaan Suomi kävi erillissotaansa Neuvostoliittoa vastaan juuri Saksa kumppaninaan.

Tehtävä eurooppalaisen urheiluliiton johdossa on taatusti houkuttanut Kekkosta. Hän oli vallanhaluinen, kunnianhimoinen urheilumies henkeen ja vereen. Lisäksi hän oli juuri ajautunut kotimaan politiikassa sivuraiteelle.

Kekkosen sisäministerikausi sai jo ennen talvisotaa nolon lopun, kun yritys lakkauttaa äärijärjestöksi muuttunut Isänmaallinen Kansanliike (IKL) epäonnistui. Vuonna 1942 Kekkonen ei ollut enää ministeri, vaan hoiti Siirtoväen huollon keskuksen johtajan virkaa.

Paikka eurooppalaisena urheilujohtajana olisi ollut balsamia haavoille. Silti Kekkonen vastasi tarjoukseen: ei kiitos.

– Voi sanoa, että silloin Kekkonen kävi varmaan kuilun reunalla. Jos hän olisi lähtenyt saksalaisten kelkkaan, se olisi sinetöinyt hänen kohtalonsa. Natsi-Saksaan leimaantuneena paluu politiikkaan ei olisi enää onnistunut. Kekkosen ura olisi tyssännyt sodan lopputulokseen, Virtapohja pohtii.

Tietokirjailija sanoo, että Kekkosen päätöksessä näkyy hänen ilmiömäinen kykynsä haistaa politiikan suunnanmuutokset.

Kekkonen oli ennakoinnin mestari

Kekkosella on suunnanmuutoksia luetteloksi asti.

1930-luvun alussa hän oli intohimoinen nationalisti, Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja ja Akateemiseen Karjala-Seuraan kuulunut suomalaisuusmies. Hänelle oli suorastaan vastenmielistä tehdä urheiluyhteistyötä ruotsalaisten kanssa, jotka syyttivät juoksija Paavo Nurmea ammattilaisuudesta.

Myöhemmin Kekkonen otti etäisyyttä AKS:ään ja halusi sisäministerinä lakkauttaa ääriliikkeeksi liukuvan Isänmaallisen Kansaliikkeenkin (IKL).

Talvisodan alettua Kekkonen suhtautui jyrkän ehdottomasti Neuvostoliittoon ja rauhan tekemiseen itänaapurin kanssa. Jatkosodan aikaan asenne pehmeni, kun Kekkonen alkoi jo varhain epäillä Saksan häviävän maailmansodan.

Myöhemmin mies vaihtoi kantansa myös urheiluyhteistyöstä ruotsalaisten kanssa ja alkoi lämmittää taas suhteita länsinaapuriin.

Sodan jälkeisessä sisäpolitiikassa Kekkonen otti kommunistit hallitukseen ja lähti yhdistämään työväenliikkeeseen ja porvaristoon jakautunutta suomalaista urheilua. 1960-luvulla nousevan kapinallisen, radikaalin nuorison Kekkonen haali siipiensä suojaan ja syleili kiltiksi kannattajakseen.

Kekkosella oli ilmiömäinen kyky nähdä, mihin suuntaan politiikan tuuliviiri oli kääntymässä – ja toisaalta, missä suunnassa odotti umpikuja.

Virtapohja tiivistää Kekkosen liikkeet poliittisella kentällä jääkiekkotermein.

– Hän aloitti oikean laidan kovaotteisena hyökkääjänä ja siirtyi siitä keskushyökkääjäksi. Kun Kekkonen huomasi vasemman laidan olevan tyhjä, hän oli valmis ylittämään keskiviivan ja houkkuttelemaan ketjuunsa myös vasemman laitahyökkääjän.

Tietokirjailija Kalle Virtapohja
”Kekkonen osasi luoda vahvoja ystävyyssuhteita ja kuunnella ystäviään, kun tarvitsi neuvoja”, tietokirjailija Kalle Virtapohja sanoo.Jyrki Ojala / Yle

Urheilu toi suhteet, verkostot ja ystävät

Urheilu ja sen järjestötehtävät olivat Kekkoselle myös merkittävä tilaisuus verkostoitua.

Kun Kekkonen kiinnostui politiikasta ja pyrki presidentiksi, hänen poliittinen nousunsa tapahtui urheilussa hankittujen ystävien tuella. Ystävistä oli myös suuri hyöty, kun politiikassa piti valita oikein.

– Kekkosella oli kyky rakentaa vahvoja, pitkään kestäviä ihmissuhteita. Hänellä oli muutama luottoystävä, joille saattoi uskoutua ja joita hän malttoi myös kuunnella. Hän osasi käyttää heitä neuvonantajinaan, Virtapohja sanoo.

Tietokirjailija uskoo, että esimerkiksi läheinen toveruus Sotasensuuri- ja tiedotustoiminnan tarkastusviraston päällikön Kustaa Vilkunan kanssa saattoi pelastaa Kekkosen, kun saksalaiset viettelivät häntä Euroopan urheiluliiton johtoon.

– Vilkuna on virkansa vuoksi ollut varmasti erittäin hyvin perillä sodan todellisesta tilanteesta ja siitä, mihin se oli kääntymässä. Hän saattoi hyvinkin varoittaa Kekkosta lähtemästä saksalaisten mukaan, Virtapohja arvelee.

Suhteissaan ihmisiin Kekkonen oli kaksijakoinen persoona. Toisaalta tiedettiin, että hän oli vaikea luonne, äkkipikainen ja pitkävihainen. Mutta muun muassa kauppaneuvos Kalle Kaihari ja akateemikko Kustaa Vilkuna pysyivät Kekkosen ystävinä ja luottomiehinä koko elämän ajan.

Urho Kekkonen Lapissa hiihtämässä 1963.
Presidentti teki Lapissa jopa kahden ja puolen sadan kilometrin hiihtovaelluksia. Kekkonen rakasti hiihtämistä, mutta rakensi retkillään myös imagoaan ja teki politiikkaa.Yle

Suomen latua hiihtää Kekkonen

Aivan oma lukunsa on se ihailu, jota Kekkosen fyysinen kunto sai aikaan. Kekkonen oli syntynyt vuonna 1900, mutta ei tuntunut lainkaan vanhenevan samaa tahtia vuosisatansa kanssa.

Kekkonen oli 55-vuotias tullessaan tasavallan presidentiksi ja 81-vuotias joutuessaan lopulta luopumaan tehtävästä. Neljännesvuosisadan kestäneestä presidenttikaudestaan Kekkonen oli parikymmentä vuotta huippukunnossa.

Kekkonen rakasti hiihtämistä. 1960-luvulla ja 1970-luvun alkupuolella Kekkonen sivakoi yli tuhat kilometriä talvessa. Yhdellä Lapin hangille tehdyllä viikon kevätturneella kilometrejä saattoi hurjimmillaan kertyä reippaasti yli kaksisataa.

Kekkonen kirjasi hiihtolenkkejään taskukalenteriinsa. Kun sitä selaa, voisi luulla, että hän hiihti työkseen – ja niin hän tavallaan tekikin.

Hiihtämisessä oli kysymys muustakin kuin liikunnasta. Se oli suhdetoimintaa.

Presidentin retkillä hiihti perässä joukko läkähtyneitä talouselämän päättäjiä ja kenraaleja. Heille oli tärkeää pysyä presidentin suosiossa.

Kekkosen hiihtoretket olivat monella tapaa myös politiikkaa. Hänen kannatuksensa oli vahvinta maan syrjäseuduilla ja rintamailla. Hiihtoretket ja vierailut olivat presidentin kannatusta vahvistavia maakuntamatkoja.

Poliittisille kilpailijoille hirmuiset hiihtokilometrit lähettivät viestin: johtajaa ei kannata haastaa.

Hiihtäminen oli myös ulkopolitiikkaa.

Kekkosen politiikan suuri tavoite oli hankkia Suomelle kansainvälisesti tunnustettu asema puolueettomana, itsenäisenä maana. Pitkin maan rajoja hiihtävä presidentti oli myös symbolinen viesti: tässä raja kulkee – sen sisäpuolella määrään minä.

Presidentti Urho Kekkonen yksityisellä vierailulla Ruotsissa. Kalastusta Mörrum-joella Blekingessä, Urho Kekkonen kelaa virveliä.
Kekkonen esiintyi mielellään kuvissa harrastamassa. Hän osasi poseeraamisen taidon.Kalle Kultala / Yle

Kekkonen loi kunnostaan brändin, ennen kuin koko sanaa oli keksitty

Rakensiko Kekkonen itsestään ja voimistaan tarkoituksella supersankarin kuvaa? Oliko kaikki suurta näytöstä, jolla Kekkonen murensi perusteita väitteille, että ikääntynyt presidentti pitää vaihtaa nuorempaan?

Kalle Virtapohjaa kysymys naurattaa.

–Minä uskon, että Kekkonen rakensi myyttistä kuvaa tietoisesti, mutta siinä oli muutakin. Samaan aikaan hän aidosti nautti tajuttomista hiihtoretkistään. Kekkonen onnistui tekemään intohimostaan hyveen. Sen sijaan, että olisi moitittu, että Kekkonen vain hiihtää, eikä tee töitään – ihailtiinkin suureen ääneen: on se kova ukko, Virtapohja sanoo.

1970-luvulla Kekkosen vaikutusvalta ja ihailu alkoi saavuttaa giganttiset mittasuhteet. Aika jätti monella tapaa myös trauman suomalaiseen yhteiskuntaan. Kekkonen oli kunnioitettu, mutta kova, suoraviivainen, pelätty valankäyttäjä, jonka ympärille rakentui henkilökultti.

Myös media oli kultinrakennuksessa mukana. Kun vanhuus viimein vei voiton presidentistä 1980-luvulle tultaessa, media piti yhä yllä myyttiä täysin toimintakykyisestä presidentistä.

Ehkä siksi Kekkosen jälkeen tiedotusvälineiden tavassa seurata presidentin kuntoa ja terveyttä on ollut Suomessa aivan erityinen jännite.

Jännite ei purkautunut vielä Kekkosta seuranneen presidentti Mauno Koiviston aikana. Samoin kuin Kekkonen, Koivisto tiedettiin hyväkuntoiseksi presidentiksi. Hän pelasi intohimoisesti lentopalloa ja se riitti pitämään hänet toimittajia paremmassa kunnossa.

Mutta saattaa olla, että jännite laukesi, kun presidentti Martti Ahtisaari astui virkaan. Hän tuli presidentiksi kansansuosikkina. Ahtisaaren käsittely sai julkisuudessa kuitenkin nopeasti piikikkään ja alentuvan sävyn.

Ahtisaari oli pilkalle helppo maali. Hän näytti huonokuntoiselta, oli ylipainoinen ja käveli kipeine lonkkineen vaivalloisesti.

Hän ei yhtään näyttänyt Kekkoselta.

Presidentti Kekkosta autetaaan ulos lentokoneesta elokuussa 1981.
Ikä nujersi lopulta Kekkosenkin. Tässä häntä autetaan ulos lentokoneesta elokuussa 1981.Hans Paul / Lehtikuva