Mies pukeutui hoitajaksi ja paljasti sukuelimensä potilaille Kanta-Hämeen keskussairaalassa

Hoitajan vaatteisiin pukeutunut itsensäpaljastaja käyttäytyi aggressiivisesti potilaita kohtaan Kanta-Hämeen keskussairaalassa Hämeenlinnassa lauantaina. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on kertonut tarkistavansa turvallisuuskäytäntönsä.

keskussairaalat
Kanta-Hämeen keskussairaalan opastekyltti
Yle / Tiia Piiponniemi

Hämeen poliisi epäilee Kanta-Hämeen keskussairaalassa hoitajaksi pukeutunutta nuorehkoa miestä useista rikoksista. Esitutkinnan tässä vaiheessa miestä epäillään raiskauksen yrityksestä, sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja pahoinpitelystä.

Poliisin saapuessa paikalle oli sairaalan oma turvahenkilöstö jo ottanut miehen kiinni. Mies oli vastustanut kiinniottoa ja yrittänyt paeta.

Kanta-Hämeen keskussairaala kertoo tiedotteessaan, että epäilty mies ei ole sairaalan työntekijä eikä potilas. Hallintojohtaja Miia Luukon mukaan asia tutkitaan tarkasti.

– On järkyttävää ja ikävää, että potilaisiimme on kohdistunut sairaalassamme tällainen teko. Meidän täytyy tarkistaa koko tapahtumaketju ja muun muassa kulkukäytäntömme, ettei tällainen tilanne toistuisi. Tämä teko vaikuttaa kuitenkin harvinaiselta ja suunnitelmalliselta hoitajaksi pukeutumisen vuoksi.

Tapahtumien kulkua on selvitetty yhteistyössä vartiointiliikkeen, keskussairaalan henkilöstön ja poliisin kanssa. Rikosnimikkeet tarkentuvat esitutkinnan kuluessa. Tutkinnanjohtaja Lalli Jylhän mukaan pidätettyä miestä esitetään vangittavaksi myöhemmin päätettävänä ajankohtana.

Keskussairaala järjestää tilanteessa mukana olleille potilaille ja henkilöstölle tarvittavaa apua.