Kakkostie poikki Harjavallassa – rekka lähti kuljettajan käsistä jäisellä tiellä

Kakkostie on suljettu liikenteeltä Harjavallassa Hiittenharjun kohdalla ainakin noin kahden tunnin ajan.

Harjavalta
Harjavalta kartta.
Yle Uutisgrafiikka

Tien on tukkinut täysperävaunurekka. Se lähti kuljettajan käsistä liukkaalla tiellä aamuviiden aikaan.

– Tie on jäinen ja erittäin liukas, kertoo puhelimitse onnettomuuspaikalta tavoitettu päivystävä palomestari Harri Salonen Satakunnan pelastuslaitoksesta.

Onnettomuuspaikka on Harjavallan liittymän ja Merstolan välillä, Hiittenharjun kohdalla. Palomestari Salonen arvioi, että kakkostie on poikki turmapaikan kohdalla ainakin parin tunnin ajan. Paikalle odotetaan hinausautoa.

Liikennettä ohjataan kiertoteitä pitkin ohi turmapaikan.

Turmassa ei ole muita osapuolia, eikä rekan kuljettaja loukkaantunut. Rekan rullakkolasti ei levinnyt tielle.

Päivitys klo 8:13: Tie on saatu auki liikenteelle.