Suomen valtio osti Nokian osakkeita yli 840 miljoonalla eurolla – "Vaikuttaa houkuttelevalta sijoitukselta"

Valtion sijoitusyhtiö Solidium nousee Nokian suurimpien omistajien joukkoon 3,3 prosentin osuudella. Nykyisellä omistusosuudella valtio kuittaa yhtiöstä 35 miljoonan osingot kesäkuussa.

Solidium
Nokia logo
Aku Häyrinen / Lehtikuva

Valtion pörssiomistuksia hallinnoiva Solidium on hankkinut salkkuunsa 3,3 prosenttia verkkoyhtiö Nokian osakkeista. Yli 840 miljoonan euron hankinta on tehty alkuvuoden aikana.

Sijoituksellaan Solidium nousee Nokian suurimpiin omistajiin.

Aiemmin Solidiumilla ei ollut Nokiaa salkussaan. Luopuminen teleyhtiö Telian osakkeista mahdollisti sijoituksen. Solidium myi helmikuussa omistusosuutensa Teliasta reilulla 500 miljoonalla eurolla.

Solidiumin toimitusjohtajan Antti Mäkisen mukaan Nokian vahva markkina-asema ja laaja teknologinen osaaminen antavat hyvän mahdollisuuden arvonnousuun.

– Olemme seuranneet ja tutkineet Nokiaa syksystä saakka. Se vaikuttaa erittäin hienolta yhtiöltä ja houkuttelevalta sijoitukselta. Täytyy muistaa, että se on myös Suomen suurin yhtiö, Mäkinen sanoo.

Mäkinen viittaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan selvitykseen, jonka mukaan Nokian arvonlisä Suomelle oli 2016 suurin suomalaisista yhtiöistä.

Solidiumista kerrotaan Ylelle, että lukumäärällisesti Nokian osakkeita on sen omistuksessa 186 miljoonaa. Sen ostamien osakkeiden keskihinta on ollut 4,54 euroa.

Tällä osakemäärällä Suomen valtion kassaan kilahtaa Nokialta osinkoja noin 35 miljoonaa euroa kesäkuussa.

Nokiasta suomalaisomistuksessa alle 20 prosenttia.

Nokian suomalaisomistus on tähän asti ollut alle 20 prosenttia. Suurin suomalainen omistaja oli vuodenvaihteessa työeläkeyhtiö Varma noin yhden prosentin omistusosuudella.

Nokia kertoi helmikuussa aloittavansa yt-neuvottelut, joissa on vaarassa Suomessa noin 400 työpaikkaa. Insinööriliiton varapuheenjohtaja kritisoi tuolloin, että Suomesta vähennetään väkeä, koska irtisanominen on täällä helppoa.

Solidiumin tavoitteena on, että sillä olisi pitkällä aikavälillä hallituspaikka kaikissa omistamissaan yhtiöissä.

Solidiumin salkkuun kuuluu 12 pörssiyhtiötä. Nokia muodostaa Solidiumin osakeomistuksista 11 prosenttia. Omistusten yhteisarvo on 8,4 miljardia euroa.

Solidiumin toimintaohjeen mukaan sen sijoituksista saatavat osingot tilitetään valtion kassaan, mutta salkuissa tapahtuvat muutokset pysyvät yhtiössä.

Solidium kertoi tiistaina myös myyneensä vajaan 500 miljoonan euron edestä finanssikonserni Sammon osakkeita. Myyntitulot käytetään pääasiassa uusiin osakesijoituksiin ja syksyllä erääntyvän lainan maksuun. Solidiumin omistusosuus Sammosta laski 10 prosenttiin.

*Aiempia uutisia Nokiasta *

Nokian kännyköiden vahva paluu: "Kahdessa vuodessa kärkiviisikkoon"

Nokian Rajeev Suri: "Jos jokin ei toimi, epäonnistu nopeasti"

Nokian tulos oli odotuksia parempi – Yhtiö ennustaa verkkoliiketoiminnan käännettä lähivuosille