Analyysi: Skeittaus on pian olympialaji ja Suomirap suositumpaa kuin iskelmä – alakulttuureista tulee valtavirtaa, mutta mitä sitten?

Punkista tehtiin monikansallinen markkinabrändi ja skeittauksesta olympialaji. Laillinen graffiti levisi kaupunkeihin ja Suomirap nousi marginaalista valtavirran hitiksi. Toimittaja Vesa Marttinen pohtii, miten käy alakulttuurien, kun niistä tulee valtavirtaa.

alakulttuurit
Paleface
Karri Miettisen mukaan Suomirappareille naurettiin vielä vuonna -91 kun MC Nikke T kirjoitti veroilmoitukseen ammatikseen "rap-artisti". – Mutta enää ei naureta kun Cheek kurvaa Bentleyllä talonpihaan. Tai nauretaan mutta eri syistä! Miettinen sanoo.Vesa Marttinen / Yle

Anarchy in the U.K. -tekstillä koristeltu t-paita lepää Helsingin keskustassa monikansallisen vaateketjun lippulaivamyymälän hyllyllä. Asetelma on irvokas: Sex Pistolsin ensisingle, ensimmäisen punk-sukupolven 40 vuoden takainen tunnusbiisi on irrotettu asiayhteydestään ja edustaa nyt niitä asioita, joita se aikanaan vastusti.

Paita on päätynyt hyllylle melko yleistä reittiä pitkin: ensin pienten piirien alakulttuurissa syntyy jotain kiinnostavaa, sitten markkinavoimat haistavat potentiaalin, ja hetkessä undergroundista on tullut osa valtavirtaa. Asialle alun perin vannoutuneiden harrastajien silmissä muutos voi näyttäytyä surkuhupaisana.

– Kun underground valtavirtaistuu, se usein vähän laimenee ja siitä voi tulla jopa ikään kuin parodia itsestään, sanoo Karri Miettinen eli rappari Paleface, joka on seurannut näköalapaikalta Suomirapin liukumista alakulttuurista valtavirraksi.

Palefacen mukaan valtavirtaistuminen ei kuitenkaan tarkoita undergroundin kuoliniskua. Päinvastoin: kiinnostavin tekeminen pysyy edelleen undergroundissa, mutta massasuosio ruokkii myös alakulttuuria.

– Se että kourallinen artisteja näkyy jossain suosituissa viihdeohjelmissa tai laulaa Katri Helenan kanssa stadikalla, ei vaikuta suurimman osan underground-rappareista toimintaan millään tavalla – muuten kuin positiivisesti.

Graffiti galleriaan ja klubiskene museoon

Undergroundin valtavirtaistumisesta on tuoreita esimerkkejä myös taidegallerioissa. Graffititaiteilija Banksyn töitä on parhaillaan esillä Amsterdamissa ja Berliinissä, ja Helsingissä oli alkuvuodesta esillä EGS:n näyttely. Molemmat ovat anonyymejä taiteilijoita, jotka ovat tehneet töitään usein laittomasti ja pääosin täysin muita ympäristöjä kuin gallerioita ajatellen.

EGS kommentoi graffitin salonkikelpoistumista Taideyhdistyksen haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) seuraavasti:

– Minusta hyvä taide ansaitsee aina tunnustuksensa sekä salongissa että kadulla. Toivon graffitin säilyttävän kapinallisen luonteensa katukuvassa eikä kesyyntyvän liikaa.

Graffitaiteilija Banksyn töitä on kuluvan kevään ajan esillä Amsterdamin modernin nykytaiteen museossa.
Graffitaiteilija Banksyn töitä on kuluvan kevään ajan esillä Amsterdamin modernin nykytaiteen museossa.Vesa Marttinen / Yle

Sama kysymys nousee mieleen Helsingin kaupunginmuseon uudessa klubikulttuuria käsittelevässä näyttelyssä. Kuinka uskottavasta undergroundista on kyse, jos touhua esitellään siististi museon seinien sisällä, vailla rosoisuutta ja vaaran tuntua?

Helsinki Clubbing -näyttelyn puuhamies Asaf Peled ei ole tästä huolissaan.

– Näyttely on vain kurkistus. Se on nyt tässä ja loppuu puolen vuoden kuluttua, mutta underground jatkaa menojaan. Ei ole mitään salaisuuksia, vaan koko skenen pointti on, että kaikki ovat tervetulleita mukaan. Me ollaan ylpeitä että Helsingin klubikulttuuri saa tällaisen lavan, ainakin hetkeksi.

Näyttelyn toinen taustavaikuttaja, DJ ja YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakanen tiedostaa, että alakulttuureissa on aina ihmisiä, jotka mieluummin pitäisivät koko asian pienten piirien juttuna.

– On ihan sama vaikka konemusiikki ja klubikulttuuri olisi kaupunginmuseossa tai Weekend-festivaaleilla, pohjimmiltaan kyse on kuitenkin vaihtoehtokulttuurista. Silloin on myös varmasti monia, jotka mielellään näkisivät, että koko skene pysyisi täysin siellä undergroundissa.

Myös veganismista ja keppihevosista tuli valtavirtaa

Pieniä, kiinnostavia alakulttuureja löytyy muualtakin kuin suurkaupungeista ja taiteen alalta.

Paleface muistuttaa seksuaalisten vähemmistöjen, tasa-arvoliikkeen tai veganismin kaltaisista poliittissävytteisistä alakulttuureista, jotka ovat arkipäiväistyneet verrattain lyhyen ajan sisällä.

– Nämähän ovat tosi positiivisia liikkeitä, koska ne ovat kaikkien meidän ja myös maapallon kannalta hyviä asioita.

Keskeinen tekijä pienistä alakulttuureista nousevien menestystarinoiden takana on teknologinen kehitys: sosiaalisen median avulla pienikin harrastajaporukka voi luoda kattavan verkoston ja saada näkyvyyttä.

On varmasti monia, jotka mielellään näkisivät, että koko skene pysyisi täysin undergroundissa.

Tapio Hakanen

Kehitys on vaikuttanut musiikin tekemiseen demokratisoivasti ja auttanut underground-artisteja ja pienlevy-yhtiöitä kilpailemaan valtavirran ja markkinavoimien kanssa.

Youtuben ja Instagramin kaltaisen palvelujen kautta on helppo myös opetella uutta ja viedä visuaalista viestiä eteenpäin. Esimerkiksi nuorten keppihevosvillitys levisi räjähdysmäisesti somen kautta koulujen ja kotien pihoille. Kun markkinavoimat ehtivät mukaan, suurin innostus oli jo ehtinyt taittua.

Palefacella on myös omakohtainen esimerkki visuaalisuuden merkityksestä.

– Pikkujätkinä me kuunneltiin Run DMC:n levyjä ja hajotettiin mutsin ja faijan levysoittimet kun yritettiin ymmärtää, miten se scratch-soundi tehdään. Nyt Youtube on muuttanut asioita mielettömästi ja saman asian voi visuaalisesti oppia hyvin nopeasti.

Videot ja visuaalisuus olivat merkittäviä tekijöitä myös skeittauksen, lumilautailun ja parkourin nousun taustalla. Kaksi ensin mainittua tosin lähtivät nopeaan kasvuun jo VHS-videoiden aikakaudella.

"Vaikka Green Day tuli, meillä on edelleen Puntala-rock"

Mikä sitten lopulta on mainstreamia ja mikä undergroundia? Paleface osoittaa jakolinjan vaikeuden esimerkin avulla.

– Mihin laittaisit esimerkiksi Kuben, joka on striimatuimpia suomalaisia rappareita, mutta häntä ei kuitenkaan ehkä valtavirrassa niin tunnisteta? Samoin on olemassa valtavirran artisteja, jotka jatkuvasti näkyvät ja toimivat underground-puolella. Se ero ei ole mitenkään yksiselitteinen.

Me tehtiin pentuina rappia sen takia että se oli kivaa. Jos rap olisi silloin ollut valtavirtaa, mä olisin todennäköisesti kiinnostunut ihan muista asioista.

Paleface

Toinen olennainen kysymys on: mitä sitten? Eihän massatuotantona vaateketjulle tehty t-paita vesitä Sex Pistolsin uskottavuutta eikä taidegallerianäkyvyys vie Banksyn teoksilta arvoa. Lumilautailu ja skeittaus ovat olympialajeja, mutta katu-uskottavuuttaan ne eivät ole menettäneet.

Palefacen sanoin: vaikka Green Day tuli, meillä on edelleen Puntala-rock!

Paleface myös muistuttaa, että suosittukin artisti voi olla uskottava, kunhan taiteellisia ratkaisuja ohjaa omaehtoisuus eikä kaupallisuus. Hän on itse menossa haastattelun jälkeen suuren ja monikansallisen levy-yhtiön tapaamiseen, mutta vakuuttaa toimivansa musiikin eikä markkinavoimien ehdoilla.

Kapinallinen punk muuttui monikansalliseksi brändiksi

Palataan hetkeksi vielä Helsingin keskustan vaateliikkeeseen, jossa Sex Pistols -t-paidat lepäävät sopusoinnussa glitter-pipojen ja biletoppien kanssa. Mieleen nousee kysymys: mitä ensimmäinen punk-sukupolvi tästä ajattelisi?

Kysymykseen saatiin eräänlainen vastaus marraskuussa 2016, kun Sex Pistolsin managerin Malcolm McLarenin poika Joe Corré päätti näyttää mitä hän ajattelee (siirryt toiseen palveluun) (The Guardian) punkin kaupallistumisesta.

Corré poltti noin seitsemän miljoonan euron arvosta Sex Pistols -fanitavaraa taivaan tuuliin. Joukossa oli muun muassa levyharvinaisuuksia sekä bändin jäsenille kuuluneita vaatteita.

Corré halusi mediatempullaan osoittaa, kuinka punk oli muuttunut pelkäksi "McDonald'sia muistuttavaksi brändiksi, jonka omistaa valtio, vallanpitäjät ja suuryritykset".

Oli Corrén kanssa samaa mieltä tai ei, underground-tekeminen pysynee jatkossakin alueena, josta joku poimitaan aina parrasvaloihin. Ja kun undergroundista tulee valtavirtaa, tilalle syntyy aina uutta undergroundia. Aina löytyy ihmisiä, joita kiinnostaa enemmän vaihtoehtoinen tekemisen tapa.

– Me tehtiin pentuina rappia sen takia että se oli kivaa. Siinä oli oma sellainen salaseurahenki, sen ei kuulunutkaan olla valtavirtaa. Jos rap olisi silloin ollut valtavirtaa, mä olisin todennäköisesti kiinnostunut jostain ihan muista asioista, Paleface sanoo.

Rappari Paleface eli Karri Miettinen Vesa Marttisen haastattelussa.