Suomen suurin valtuusto sorvaa yhteisen kannan hallituksen sote-uudistukseen, ja se tulee olemaan kriittinen, uskoo apulaispormestari

Helsingin kaupunginvaltuusto pitää huhtikuussa ylimääräisen kokouksen valtakunnallisesta maakunta- ja sote-uudistuksesta.

Sote-uudistus
kokous nuija Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan pöydällä
Ylimääräinen kokous pidetään huhtikuun neljäntenä päivänä.Antti Kolppo / Yle

Helsingin kaupunginvaltuusto aikoo pitää huhtikuun alussa ylimääräisen kokouksen valtakunnallisesta maakunta- ja sote-uudistuksesta.

Kokouksessa on määrä muodostaa Helsingin kaupungin kanta uudistuksen kokonaisuuteen, kaupunki kertoo tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun).

Helsingin pormestarin, kokoomuksen Jan Vapaavuoren mukaan valtuusto kutsutaan kokoon asian poikkeuksellisen vakavuuden vuoksi.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, vihreiden Tuuli Kousa sanoo pikaviestipalvelu Twitterissä, että tarkoitus on evästää "edunvalvojiamme".

Helsingin sosiaali- ja terveystoimen apulaispormestari, vihreiden Sanna Vesikansa sanoo Ylelle, että Helsinki on ottanut monta kertaa kantaa sote-uudistuksen eri palasiin, mutta lopulliseen kokonaisuuteen kantaa ei ole ilmaistu eikä lausuttu.

– Halusimme antaa valtuustolle mahdollisuuden keskustella ja ottaa kantaa uudistukseen. Kyseessä on kuitenkin historian todella suuri uudistus ja todella suuri asia, joka vaikuttaa kaupunkeihin merkittävästi, Vesikansa perustelee ylimääräistä kokousta.

"Uskon, että Helsingin keskustelulla on merkittävä painoarvo"

Mitä vaikutuksia pääkaupungin kannanotolla on? Ne jäävät nähtäväksi, apulaispormestari vastaa kysymykseen.

– Uskon, että Helsingin kaupungin keskustelulla on merkittävä painoarvo. Me olemme kuitenkin tähän asti olleet se palveluiden pääasiallinen järjestäjä ja tuottaja. Uskon, että meillä on paljon näkemyksiä siitä, miten toimiva tämä hallituksen esittämä malli tulee kokonaisuudessaan olemaan.

Sanna Vesikansa
Helsingin apulaispormestari Sanna Vesikansa.Antti Kolppo / Yle

– Uskon, että Helsingin kanta tulee olemaan aika kriittinen. Mallissa on monia kysymysmerkkejä. Tämä kumpuaa tästä meidän kokemuksestamme, miten olemme palveluja tähän asti järjestäneet ja kehittäneet, Vesikansa sanoo.

Kaupunginhallitus tekee esityksen Helsingin kannasta kaupunginvaltuustolle, hän kertoo. Kaupunginhallitusta johtaa pormestari Vapaavuori.

Vesikansan tiedossa ei ole, että vastaavaa julkilausumaa olisi tekeillä muissa suurissa kaupungeissa.

Jan Vapaavuori arvosteli maakuntauudistusta viime viikolla kovin sanoin blogissaan. Hän ennakoi uudistuksen kariutuvan nykymuodossaan.

– Maakuntauudistushan kaatuu vielä kevään aikana, eikä maakuntavaaleja koskaan järjestetä, Vapaavuori kirjoitti.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.Antti Kolppo / Yle

Maakuntavaltuusto: Uudenmaan asukkaita ei ole kuultu

Tiistaina myös Uudenmaan maakuntavaltuusto tiedotti näkemyksestään lakiesityksestä.

Maakuntavaltuuston mielestä hallituksen esitys maakuntien perustamisesta ja sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta ei ole Uudenmaan asukkaiden etujen mukainen. Se ei ota huomioon maan suurimman maakunnan ja pääkaupunkiseudun erityispiirteitä, valtuusto linjaa.

– Maakuntavaltuutetut selvästi kokivat huolta siitä, ettei Uudenmaan asukkaita ole kuultu, vaikka meitä on lähes 1,7 miljoonaa. Valtuuston näkemyksen mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksesta on tulossa vaikeasti hallittava ja monimutkainen, sanoo maakuntavaltuuston puheenjohtaja, vihreiden Mari Holopainen tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös:

Vapaavuoren kirjoitus kotikaupungin pettämisestä asetti helsinkiläisedustajat hankalaan rakoon – Onko valtion ja kaupungin etujen välillä ristiriita?

Jan Vapaavuori arvostelee maakuntauudistusta kovin sanoin: "Pettääkö puolueensa vai kotikaupunkinsa?"