Poikkeuksellisen lahjakkuuden lisäksi Hawking oli tunnettu vauhdikkaasta pyörätuoliajelusta, huumorintajusta ja esiintymisistä Simpsoneissa

Moni on oppinut tuntemaan Stephen Hawkingin viihteen kautta.

Stephen Hawking
Stephen Hawking
Hawking pääsi kokemaan painovoimattomuuden, kun muunneltu lentokone lensi vuoristoradan liikerataa Atlantin valtameren yllä kehittääkseen vaikutelman painovoimattomuudesta vuonna 2007. Hawking kommentoi kokemusta uskomattomaksi: "Olisin voinut vain jatkaa ja jatkaa".AFP

Tutkija ja fyysikko Stephen Hawking on kuollut, kertoi perheen tiedottaja varhain aamulla. Hawking oli kuollessaan 76-vuotias.

Hawking on yksi maailman tunnetuimmista fyysikoista. Hän ansioitui mustien aukkojen tutkijana, ja aukosta lähtevä säteily kantaa hänen nimeään.

– Tavoitteeni on yksinkertainen. Se on ymmärtää täysin maailmankaikkeus, miksi se on sellainen kuin se on ja miksi se ylipäänsä on olemassa, kuuluu eräs Hawkingin tunnetuista lausahduksista.

Vuonna 1974 Hawkingista tuli 32-vuotiaana legendaarisen Royal Society -tiedeakatemian nuorin jäsen, ja viittä vuotta myöhemmin hänet valittiin Cambridgen yliopiston matematiikan professoriksi. Virkaa piti aikanaan hallussaan muun muassa Isaac Newton.

Stephen Hawking
Hawking työhuoneessaan Cambridgen Centre for Mathematical Sciencesissä vuonna 2007.Leon Neal / AFP

Vakava sairaus ei estänyt pitkän uran luomista

Tunnettu tiedemies sairasti ALS-tautia, joka aiheutti hänelle lähes täydellisen liikuntakyvyttömyyden. Hän viesti pyörätuoliinsa liitetyllä puhesyntetisaattorilla. Hermoja rappeuttava sairaus todettiin Hawkingilla jo 21-vuotiaana. Tuolloin hänelle annettiin vain vähän elinaikaa, mutta Hawking eli ja työskenteli täysipainoisesti vielä vuosikymmeniä.

– Koska mikä tahansa päivä voi olla viimeiseni, pyrin saamaan joka hetkestä kaiken irti, Hawking sanoi muutamia vuosia sitten julkaistussa dokumenttielokuvassa.

Brittilehti The Guardian kertoo (siirryt toiseen palveluun), että kun Hawking joutui siirtymään kainalosauvoista pyörätuoliin, hänestä tuli Cambridgessä tunnettu siitä, että hän ajoi tuolilla hurjaa vauhtia kaupungin kaduilla, yritti tarkoituksellisesti osua opiskelijoiden varpaisiin ja kävi myös pyörähtämässä tanssilattioilla opiskelijabileissä.

"Häijy huumorintaju"

Hänen entinen opiskelijansa, nykyinen Southamptonin yliopiston teoreettisen fysiikan professori Marika Taylor muistelee Guardianille, että Hawkingilla oli "häijy huumorintaju". Taylor kertoo tapauksesta, joka sattui opiskelijoiden ja professorin ollessa pubissa.

Hawking oli kääntänyt puhesyntetisaattorinsa yhtäkkiä päälle ja voimakkuuden täysille.

– I'm coming out! (Tulen ulos kaapista!) Hawking huusi.

Taylorin kertoman mukaan koko pubi kääntyi katsomaan ryhmää. Hawking käänsi äänenvoimakkuuden hiljemmalle ja selitti:

– Tulen ulos kaapista, ja myönnän, että informaation katoamista ei ehkä tapahdukaan.

Hawking oli aiemmin 1970-luvulla väittänyt, että informaatio katoaa mustista aukoista, vaikka kvanttimekaniikan perusteiden mukaan informaatiosta jää jälki. Väite aiheutti yhden kosmologian suurimmista väittelyistä.

Myöhemmin Hawking on myöntänyt myös julkisuudessa, että osa hänen hänen informaation katoamista koskeneista väitteistään oli vääriä. Nykytiedon mukaan informaatio ei tyystin katoa, eli mustasta aukosta voi päästä pois.

Stephen Hawking
Hawking poseerasi kameroille vuonna 2013 Cambridgen elokuvafestivaaleilla, joilla esitettiin ensimmäistä kertaa dokumenttielokuva Hawkingin elämästä.Andrew Cowie / AFP

Hawking vei fysiikkaa viihdeohjelmiin

Hawking oli suosittu luennoitsija ja tieteen yleistajuistaja. Hänen tunnetuin teoksensa on vuonna 1988 julkaistu Ajan lyhyt historia, joka nosti hänet laajempaan suosioon.

Huumorintajuaan Hawking pääsi esittelemään esiintymällä useita kertoja erilaisissa tv-sarjoissa (siirryt toiseen palveluun). Hawking on esiintynyt itsenään muun muassa Rillit huurussa -komediasarjassa (siirryt toiseen palveluun) (The Big Bang Theory) ja useita kertoja Simpsoneissa (siirryt toiseen palveluun), joita hän on kutsunut "parhaaksi asiaksi amerikkalaisessa televisiossa". Vuoden 1993 Star Trek: The Next Generation -jaksossa Hawking pelasi pokeria Einsteinin ja Newtonin kanssa. (siirryt toiseen palveluun)

Vuonna 2014 Hawking esiintyi Pink Floydin uudella levyllä.

Hawkingistä on tehty 2000-luvulla kaksi elokuvaa. Vuoden 2004 BBC:n elokuvassa Hawkingiä esittää myöhemmin Sherlock Holmesin näyttelijänä tunnetuksi tullut Benedict Cumberbatch.

Vuoden 2014 elokuvassa Kaiken teoria Hawkingia näytteli Eddie Redmayne, joka voitti parhaan miespääosan Oscarin ja Golden Globen roolistaan. Kaiken teoria keskittyy erityisesti Hawkingin ja tämän nykyisen ex-vaimon Jane Hawkingin rakkaustarinaan.

Hawking meni opiskeluaikanaan naimisiin Jane Wilden kanssa, jonka kanssa hän sai myös kolme lasta. Pari erosi noin 30 vuotta kestäneen avioliiton jälkeen vuonna 1995, minkä jälkeen Hawking meni naimisiin entisen hoitajansa Elaine Masonin kanssa. Hawkingin lapset sanovat tiedotteen välityksellä olevansa todella surullisia isänsä kuolemasta.

Lue myös:

"Tähti sammui kosmoksessa" – Näin Stephen Hawkingia on muisteltu

Fyysikko Stephen Hawking on kuollut

Stephen Hawking Pink Floydin uuden albumin tähti

Stephen Hawking: Ihmiset tuhoavat maapallon lähes varmasti