YK:n raportti: Suomi on maailman onnellisin maa

Tänään julkaistu YK:n raportti listasi kaikkiaan 156 maata niiden onnellisuuden mukaan, perustuen muun muassa elinajanodotteeseen.

Suomi
Mies ui avannossa Helsingin Hernesaaressa.
Martti Kainulainen / Lehtikuva

Suomi on maailman onnellisin maa YK:n tuoreen onnellisuusraportin mukaan, kertoo uutistoimisto AP. Tänään keskiviikkona julkaistu kansainvälinen The World Happiness Report (siirryt toiseen palveluun) -tutkimus listasi kaikkiaan 156 maata niiden onnellisuuden mukaan, perustuen muun muassa elinajanodotteeseen, sosiaaliseen tukeen ja korruptioon. Näitä tekijöitä ei kuitenkaan käytetty varsinaisesti onnellisuuden mittaamiseen, vaan tutkimuksen tulokset perustuvat yksilöiden omiin arvioihin omakohtaisesta hyvinvoinnista.

Tänä vuonna onnellisuusraporttiin on ensimmäistä kertaa sisällytetty myös maahanmuuttajat. Maahanmuuttajien onnellisuutta arvioitiin 117 maassa.

Suomalaisten jälkeen onnellisuusraportissa sijoittuivat muun muassa norjalaiset, tanskalaiset, islantilaiset ja sveitsiläiset.

Pohjoismaat ovat sijoittuneet onnellisuusraportissa kärkisijoille siitä lähtien, kun se julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012.

Viime vuonna Suomi sijoittui YK:n vertailussa viidennelle sijalle, Norjan ollessa ensimmäinen.

Juttua täsmennetty 22.3. klo 7.11: Lisätty tieto siitä, että tutkimuksen tulokset perustuvat yksilöiden omiin arvioihin omakohtaisesta hyvinvoinnista.

Lähteet: AP