Esko Valtaoja Hawkingin kuolinpäivästä: "Häntä olisi varmaan huvittanut tämä sattuma"

Esko Valtaoja pitää Stephen Hawkingin merkittävimpänä työnä tieteen avaamista tavallisille ihmisille.

Stephen Hawking
Esko Valtaoja
Esko Valtaoja luonnehtii Stephen Hawkingin olleen tieteen ykkösidoli vuosikymmenestä toiseen.Jussi Nukari / Lehtikuva

Tänään 14. maaliskuuta on piin likiarvon päivä, suhteellisuusteorian luojan Albert Einsteinin syntymäpäivä ja fyysikko Stephen Hawkingin kuolinpäivä.

– Hawking itse olisi varmaan ollut huvittunut tästä sattumasta. Hänellä oli omalaatuinen, terävä huumorintaju. Hän olisi varmaan sanonut, että ihmisten on helpompi muistaa, kun kaikki tapahtuu samana päivänä, sanoi avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja Radio Suomen Suomen radio -ohjelmassa.

Lisäksi Hawking oli syntynyt 8. tammikuuta, joka on myös tähtitieteilijä, filosofi ja fyysikko Galileo Galilein kuolinpäivä.

Valtaoja arvioi, että Hawking avasi uutta ymmärrystä mustien aukkojen tutkimukseen 1970-luvulla, mutta eniten merkitystä hänen mielestään on sillä, että Hawking toi tieteen tavallisen ihmisen ulottuville kirjoissaan ja esiintymisillään.

– Hän oli ikoni, jonka jokainen tunnisti. Terävä ajattelija sairaudestaan huolimatta, tieteen ykkösidoli vuosikymmenestä toiseen, Valtaoja kuvailee.

Valtaoja luonnehtii, että ALS-diagnoosi innosti Hawkingia, herätti taisteluhalun.

– Hän oli keskinkertainen opiskelija huippuyliopistossa. Hänen perintönsä on, että vamma ei estä, se voi kannustaa, siitä huolimatta voi tehdä uskomattomia asioita, Valtaoja sanoo.

Lue myös:

Fyysikko Stephen Hawking on kuollut

Poikkeuksellisen lahjakkuuden lisäksi Hawking oli tunnettu vauhdikkaasta pyörätuoliajelusta, huumorintajusta ja esiintymisistä Simpsoneissa

"Tähti sammui kosmoksessa" – Näin Stephen Hawkingia on muisteltu