Tornionjoen lohisaalis edellisvuotta pienempi – 89 prosenttia kalastajista oli ulkopaikkakuntalaisia

Nousulohien määrät ja saaliit pienenivät myös muissa Pohjanlahden lohijoissa. Simojoella nousulohien määrä puolittui.

Tornionjoki
Lohi.
Minna Aula / Yle

Tornionjoen lohisaalis oli viime vuoden kalastuskaudella lähes puolet pienempi kuin vuotta aiemmin. Viime vuoden lohisaalis Tornionjoella oli noin 13 600 lohta, painoltaan arviolta 92 tonnia.

Kuluvan vuosikymmenen aikana Tornionjoen lohisaalis on vaihdellut 31–166 tonnin välillä. 77 prosenttia lohisaaliista saatiin Suomen puolelta. Valtaosa lohista pyydettiin vavalla ja muut kulku- ja kulleverkoilla sekä lippoamalla.

Lohien kutuvaellus tapahui noin viikon myöhemmin kuin aiempina vuosina. Tuottoisin pyyntiaika oli juhannukselta heinäkuun puoliväliin.

Ulkopaikkakuntalaiset saivat enemmistön saaliista

Tornionjoen, Muonionjoen ja Könkämäenon muodostamalle kalastusalueelle viehekalastusluvan lunasti 11 400 kalastajaa. Kalastajista 89 prosenttia oli ulkopaikkakuntalaisia. He saivat saaliista 75 prosenttia.

Kaikkiaan alueelle kalastamaan tulleet käyttivät kalastusmatkoihin yhteensä noin 10 miljoonaa euroa. Jokivarren ulkopuolelta tulevat käyttivät eniten rahaa majoitukseen ja elintarvikkeisiin.

Tornionjoen ohella nousulohien määrät ja saaliit pienenivät myös muissa Pohjanlahden lohijoissa. Simojoella sekä nousulohien määrä että joesta saatu lohisaalis puolittuivat.