Tässä voittajat ja häviäjät: Amazonin tulo Suomeen kuin digitaalinen hyökyaalto – "Toisille tuli kiire hankkia speedot ja opetella räpiköimään"

Asiantuntijoiden mukaan Amazonin Pohjoismaiden verkkokaupan lanseeraukseen liittyy uhkia, mutta myös paljon mahdollisuuksia.

verkkokauppa
Työntekijä seisoo satojen erikokoiseten pahvilaatikoiden keskellä Amazon -verkkokaupan jakelukeskuksessa.
Amazon -verkkokaupan jakelukeskus Madridissa.Emilio Naranjo / EPA

Ruotsalaismediassa kohistaan verkkojätti Amazonin avaavan oman verkkokaupan Pohjoismaissa keväällä.

Dagens Industrin digiuutisten (siirryt toiseen palveluun) haastattelemien asiantuntijoiden ja kilpailijoiden johdon mukaan Amazon aloittaisi toimitukset Ruotsiin, Suomeen ja Tanskaan vuoden toisen neljänneksen aikana eli ennen kesää. DI Digital kertoo, että työntekijöitä rekrytoidaan parhaillaan.

Pohjoismaalaiset voivat tilata tavaraa Amazonilta jo tällä hetkellä, mutta nyt verkkosivut käännettäisiin kyseisen maan kielelle. Samalla yhtiö perustaisi todennäköisesti Ruotsiin oman varaston ja aloittaisi pikatoimitukset Ruotsiin, Suomeen ja Tanskaan. Amazonilla on Euroopassa omat sivustot jo Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Isossa-Britanniassa.

Amazon Web Services on ostanut aiemmin kolme kiinteistöä Ruotsista datakeskuksia varten, mutta Business Insider Nordicin (siirryt toiseen palveluun) mukaan osa niistä voi olla hankittu toimitusvarastoa silmällä pitäen.

Kysyimme Kaupan liiton pääekonomistilta Jaana Kurjenojalta ja E21:n toimitusjohtajalta Marko Rautakouralta, mitä Amazonin lanseeraus Pohjoismaihin merkitsee paikallisille toimijoille. E21 on erikoistunut teollisuuden ja kaupan myynnin digiratkaisuihin.

1. Verkkokaupan kilpailu kovenee kunnolla

Tiukkeneva kilpailu koskee sekä kuluttajakauppaan että yritysten välistä kauppaa.

– Pohjoismaihin tulee iso ekosysteemi, ei vain Zalandon kilpailija. Esimerkiksi Saksassa Amazon on erittäin kova pelaaja rakennustarvikkeissa, Marko Rautakoura kertoo.

Rautakouran mielestä Amazon voi olla se sysäys, jonka suomalaiset yritykset tarvitsevat verkkokauppansa kehittämiseen. Hänen mielestään yhtiöt eivät ole vielä täysin ymmärtäneet, että kuluttajat ja toiset yritykset haluavat digitaalisia palveluita.

– Tämä on sellainen digitaalinen hyökyaalto, että ne jäävät pinnalle, jotka osaavat uida. Nyt toisille tuli kiire hankkia speedot ja opetella räpiköimään, Rautakoura kuvailee.

Työntekijä hyllyjen välissä Amazonin uudessa jakelukeskuksessa Wernessä, Saksassa.
Amazonin jakelukeskus Wernessä, Saksassa.Fridemann Vogel / EPA

Jaana Kurjenoja sanoo kivijalkakauppojen kilpailun kovenevan myöhemmin, koska Amazon perustaa myös tavallisia myymälöitä. Kaupan liitto kertoi aiemmin, että suomalaiset ostavat tavaraa verkosta ennätystahtia, mutta eurot keräävät ulkomaiset verkkokaupat, kuten Alibaba ja Amazon.

– Mitä lähempänä kuluttajan markkinoita Amazon on, sitä vahvempi se on niillä markkinoilla. AliExpress oli käytetyin, mutta ehkä Amazon nyt vahvistaa asemaansa Suomessa, Kurjenoja arvioi.

2. Voittajat: Kuluttajille lisää tuotteita ja yrityksille uusi markkinointikanava

Amazon laajentaa suomalaisten kuluttajien ostosmahdollisuuksia lisäämällä valikoimaa. Toisaalta verkkojätin globaali myyntialusta tuo myös suomalaisyrityksille uusia kanavia saada tuotteensa esille ja jakeluun.

Kurjenojan mielestä yritykset eivät vielä käytä riittävästi tätä mahdollisuutta.

– Ei sinne tietenkään ilmaiseksi pääse. He ottavat tietysti jonkin osuuden myynnistä, Rautakoura huomauttaa.

3. Häviäjät: Toiset verkkokaupat, maahantuojat, keskusliikkeet...

Osa ruotsalaisista verkkokauppiaista (siirryt toiseen palveluun) pelkää, että Amazon pakottaa paikalliset verkkoyritykset käytännössä alihankkijoikseen, koska yhtiöllä on merkittävä asema alalla. Rautakouran ja Kurjenojan mukaan pelko on aiheellinen.

– Koko Amazonin konsepti perustuu tähän. Vaikka Amazonin kanssa ei ole aina kiva tehdä yhteistyötä, ilmankaan sitä ei voi olla, Kurjenoja sanoo.

– Muiden verkkokauppojen on vain erikoistuttava tai keskityttävä asiakaspalveluun verkossa. Käyttäjällä pitää olla jokin syy mennä heidän verkkopalveluunsa, Rautakoura toteaa.

Myös suomalaisille maahantuojille kansainvälisen jättiläisen tulo on kova pala, koska nyt ilmalämpöpumpun voi ostaa Amazonin kautta vaikka Saksasta. Rautakouran mukaan keskusliikkeetkin, kuten S-ryhmä ja Kesko saattavat kärsiä Amazonin rynnistyksestä.

– Suuri osuus Suomen rakennusteollisuuden tuotteista menee keskusliikkeiden kautta. He ovat jakelukanava. Erityisesti Keskolla on erittäin iso asema rakennustuoteliiketoiminnassa. Amazon on tavallaan virtuaalinen keskusliike, josta voit tilata myös näitä tuotteita.

Nainen valmistelee postipakettia valmiiksi.
Amazonilla on laaja logistiikkapalvelu, mutta he käyttävät toimituksiin myös alihankkijoita.Fridemann Vogel / EPA

4. Saavatko suomalaiset logistiikkayhtiöt osansa?

Jaana Kurjenoja sanoo kuljetusten kilpailun lisääntyvän. Suomalaisten kuljetusfirmojen on keksittävä uusia ja nopeampia toimitustapoja, koska toimitusajat ovat iso kilpailutekijä verkkokaupassa.

– Amazon on tunnettu siitä, että he lupaavat isoilla metropolialueilla päivän ja harvemmin asutuilla alueilla muutaman päivän toimitusajan, Kurjenoja sanoo.

Amazonilla on laaja logistiikkapalvelu, mutta he käyttävät toimituksiin myös alihankkijoita. Onko tässä bisnesmahdollisuuksia esimerkiksi Postille?

– Amazonilla on valtava neuvotteluvoima. He sanovat, että meillä olisi 20 000 pakettia päivässä, kiinnostaako? Uskon, että halukkaita löytyy, mutta heillä on muskeleita tuoda myös oma jakelu, kun volyymi on noin iso, Marko Rautakoura toteaa.

Postilla Amazonin suosio näkyy jo. Pakettipalveluista vastaava johtaja Toni Laaksonen kertoo, että heille tulee verkkokaupasta merkittäviä määriä lähetyksiä kuluttajille toimitettavaksi. Suomalaiset tilaavat tavaraa varsinkin Amazonin Saksan- ja Ison-Britannian-sivustoilta.

Hänen mukaansa monet isotkin toimijat ovat olleet Postiin yhteydessä pakettiasioissa. Kaikilla on varsin samanlainen viesti.

– Kuluttajatoimituksia halutaan nopeuttaa ja tehdä toimituksia samana päivänä tai yön yli, Laaksonen sanoo.

Posti vastaa toiveisiin uudella palvelumallilla. Verkkokauppaostoksia aletaan jakaa syksyllä pääkaupunkiseudulla pakettiautomaatteihin saman päivän aikana, kun tilaus on tehty.

Yle tiedusteli myös Amazonilta, haluavatko he kommentoida mahdollista laajenemistaan. Amazonin viestintäosastolta vastattiin Ylelle illalla, että yhtiö ei kommentoi liikkeellä olevia huhuja ja spekulaatioita.

Lue myös: Posti kiihdyttää pakettitoimituksia – alkaa toimittaa tilauksia samana päivänä pääkaupunkiseudulla

Suomalaiset ostavat verkosta ennätystahtia, mutta se sataa ulkomaisten laariin – "Alibaba on Amazonia suurempi"