Lapin kyläverkko-osuuskunnat haluavat jakaa kokemuksensa ja kertoa verkoista myös muille

Lapissa toimii jo parikymmentä kyläläisten itse rakentamaa valokuitupohjaista tietoliikenneverkkoa ja uusia on vireillä.

Valokuituverkot
Kinisjärven ja Vuoman kyliin saatiin tietoliikenneyhteys
Kinisjärven ja Vuoman kylät rakensivat yhteisen kyläverkon vuonna 2013.Jorma Korhonen / Yle

Lapin kyläverkko-osuuskunnat tiivistävät ja lisäävät yhteistyötään verkostoitumalla.

Osuuskunnat haluavat paitsi keskenään vaihtaa mielipiteitä kyläverkon rakentamisesta ja käyttökokemuksista, niin jakaa siitä tietoa myös muille, sanoo Kuitua pohjoiseen -hankkeen projektipäällikkö Seppo Alatörmänen. Lähtökohtana on se, että halutaan välttää tehtyjä virheitä ja oppia onnistumisista.

– Yhteisen esiintymisen avulla saadaan paljon muutakin hyvää aikaan. Monta on aina enemmän kuin kaksi. Sitä voimaa voidaan hyödyntää vaikka laitehankinnoissa ja verkon huollossa.

Lapin kyläverkko-osuuskuntien edustajat kokoontuivat ensimmäiseen yhteispalaveriinsa Etelä-Kittilässä Vuoman kylätalossa torstaina aamupäivällä.

Hankkeissa hyvä vauhti päällä

Seppo Alatörmäsen mukaan kyläverkkojen perustamisessa on hyvä vauhti päällä kautta Lapin. Helmikuussa saatiin viisi uutta rahoituspäätöstä ja ensi kesäkin on vilkasta rakennusaikaa.

Uusin kyläverkko perustettiin tiistaina Kolarissa Ylläsjärvelle. Kolarissa on muutenkin innostuttu kyläverkoista, ehkä enemmän kuin muualla Lapissa, hän sanoo.

Myös Kemi-Tornion alueella Kaakamon kyläosuuskunta tekee ansiokasta työtä hankkeiden edistämiseksi.

Meneillään olevalla EU:n ohjelmakaudella (alkoi 2014) kyläverkkoja rahoitetaan ely-keskuksen kautta noin viidellä miljoonalla eurolla. Hankkeisiin on mahdollisuus saada merkittävä tuki. Kustannuksia voidaan keventää omalla työllä, talkoilemalla.

Hirvaalle sadan liittymän verkko

Rovaniemellä Hirvaan kylässä toivotaan päästävän kyläverkon tekoon ensi kesänä. Hanketta vetävä Toni Hämeenniemi odottaa verkkoon noin sataa liittyjää.

Osuuskunta haluaa Hirvaalle huippunopean valokuituverkon ja näin tuoda nykyajan palvelut alueen koteihin ja yrityksille. Osuuskunta ei tavoittele voittoa, vaan vain tuottaa alueen ihmisille edullisen ja nopean nettiyhteyden, Hämeenniemi sanoo.

– Ainakin innostus täällä on suurta. Valokuituilloissa on olut ihan mukavasti väkeä. Hirvaalla tietoliikenneyhteydet kaipaavat tehokkuutta ja varmuutta. Myös tv-kanavia halutaan enemmän.

Hirvaalla kokoonnutaan seuraavaan valokuituiltaan keskiviikkona 21. maaliskuuta kello 17.30. Tilaisuus pidetään Hirvaan vanhalla metsäopistolla.

Kyläverkkoon ehtii vielä mukaan, kun ilmoittautuu hankkeeseen huhtikuun alkuun mennessä.