Maailman terveysjärjestö alkaa tutkia juomaveden mikromuoveja

Tutkimus keskittyy mikromuovien mahdollisiin terveysvaikutuksiin.

mikromuovit
Vesipulloja kaupan hyllyssä.
WHO ilmoitti tutkimuksesta sen jälkeen, kun Orb Media yhdessä mm. BBC:n ja Ylen kanssa julkaisi tutkimuksen pulloveden mikromuovipitoisuuksista.Jyrki Lyytikkä / Yle

Maailman terveysjärjestö WHO alkaa tutkia mikromuovien, eli pienenpienten muovihiukkasten leviämistä ja niiden mahdollisia vaikutuksia ihmisen terveyteen, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun).

Ilmoitus tutkimuksen käynnistämisestä tuli sen jälkeen kun Orb Media (siirryt toiseen palveluun) yhdessä muun muassa Ylen ja BBC:n kanssa julkisti tuoreen selvityksen, jonka mukaan pullovedet voivat sisältää runsaasti mirkomuoveja.

Lue täältä Ylen uutinen selvityksestä (siirryt toiseen palveluun)

Mikromuovien mahdollisista vaikutuksista ihmisen terveyteen ei toistaiseksi ole tutkimustietoa. WHO haluaa kuitenkin arvioida kootusti niitä tietoja, jotka ovat nyt saatavilla.

Avainasemassa on kysymys, voiko koko elämän kestävällä mikromuovien syömisellä ja juomisella olla vaikutusta ihmisen terveyteen.

– Tavallisesti määrittelemme, mikä on turvallinen yläraja jonkin aineen nauttimiselle. Emme kuitenkaan vielä tiedä, millainen määrä mikromuovia on vaaraksi ihmiselle, WHO:n vesi- ja sanitaatio-ohjelman johtaja Bruce Gordon kertoi BBC:lle.

Gordon muistutti, että muovia suurempi ongelma monissa maissa on edelleen veden saastuminen jätevedestä tai jätteiden riittämättömästä käsittelystä.

Lisää aiheesta:

Tiesitkö, että juot pulloveden mukana muovia? Laaja, kansainvälinen selvitys paljastaa, että pullovesissä on runsaasti mikromuoveja

Onko muovi haitallista terveydelle? Voiko muovi mennä ihmisen solujen sisään? – Asiantuntijat vastaavat

Yle aloittaa yhteistyön Orb Median kanssa – Ensimmäinen kansainvälinen yhteisjuttu käsittelee pullovesien pienmuoveja 9 maassa