Entinen metropomo jyrähtää kuljettajien irtisanoutumisista ay-lehdessä: "Ottaa hiukan päähän – aiemmin metrolaiset olivat metrolaisia ja ylpeitä siitä"

Entinen metroliikennejohtaja arvostelee HKL:ää Motiivin haastattelussa. Hänen mielestään HKL epäonnistui organisaation uudistamisessa vuonna 2016.

metro
Helsingin metron infotaulu Rautatieaseman metroasemalla 21.2.2018.
Metron infotaulu Rautatieaseman metroasemalla kertoi matkustajille aikatauluvaikeuksista epämääräisesti aiemmin helmikuussa.Kristiina Tolvanen / Yle

Entinen metroliikennejohtaja Tapio Hölttä arvostelee Helsingin kaupungin liikennelaitosta HKL:ää ammattiyhdistyslehti Motiivin (siirryt toiseen palveluun) haastattelussa.

Motiivin tietojen mukaan viime ja tämän vuoden aikana yhteensä kuusitoista metronkuljettajaa eli kymmenen prosenttia vahvuudesta on irtisanoutunut työstään. Lisäksi alkuvuonna seitsemän kuljettajaa on lähtenyt opintovapaalle.

– Ottaa hiukan päähän, kun HKL:n johto antaa julkisuudessa ymmärtää, että henkilöstöpoistuma on normaali. Muutos entiseen on merkittävä: Ennen organisaatiouudistusta irtisanoutumisia ei tapahtunut juuri lainkaan, Hölttä sanoo lehdelle.

HKL uudisti organisaatiotaan vuonna 2016. Höltän mielestä tässä epäonnistuttiin.

– Tarkoitus saattoi olla hyvä, mutta toteutus epäonnistui. Saatiin huonompi organisaatio kuin mitä entinen oli.

Tämä on hänen mielestään keskeinen syy metroliikenteen ja koko HKL:n nykyisiin ongelmiin.

– Aiemmin metrolaiset olivat metrolaisia ja ylpeitä siitä, Hölttä sanoo Motiivin haastattelussa.

HKL pahoitteli eilen metroliikenteen takkuilua

Yle uutisoi aiemmin helmikuussa HKL:n kuljettajille tehdystä henkilöstökyselystä, joka paljasti huonon työilmapiirin ja syvän epäluottamuksen yhtiön johtoa kohtaan.

Kuljettajat sanoivat, että metro tehostettiin huippuunsa länsimetron alkaessa ja nyt he ovat uupuneita.

Metronkuljettajien raju kuvailu työoloista yllätti HKL:n liikennöintiyksikön johtajan Arttu Kuukankorven. Hänelle osa kuljettajien väittämistä tuli uusina asioina.

Ihmisiä menossa metroon
Henrietta Hassinen / Yle

Eilen keskiviikkona HSL ja HKL pahoittelivat metroliikenteen takkuilua. Metroliikenne on takkuillut alkuvuonna aiempaa enemmän: metron täsmällisyysprosentti oli viime vuoden helmikuussa 99,97 prosenttia, kun tänä vuonna vastaava luku oli 92,46 prosenttia.

Tapio Hölttä toimi HKL:n metroliikennejohtajana yli kymmenen vuotta eli vuoden 2015 loppuun. Vuonna 2016 hänet nimitettiin senior advisoriksi eli vanhemmaksi neuvonantajaksi.

Motiivi taas on Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n jäsenlehti.

Höltän haastattelusta kertoi tänään myös Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Lue lisää aiheesta:

HSL ja HKL pahoittelevat metroliikenteen takkuilua: "Pidempi metrolinja on alttiimpi häiriöille"

Metron häiriöt hermostuttaneet Helsingissä pitkin viikkoa – 5 kysymystä ongelmista HKL:n toimitusjohtajalle

Metro oli keskiviikkona täysin sekaisin – "Junien määränpää saattaa muuttua"

Metronkuljettajien raju kuvailu työoloista yllätti pomon: "Nämä asiat ovat minulle ihan uusia"

Metronkuljettajilta murska-arvio työoloille – Kuljettajapulan taustalla epäluottamus HKL:n johtoa kohtaan

Kolmevuotiaat päiväkotilapset jäivät yksin metrolaiturille – "Kuljettaja ei suostunut avaamaan ovea"