1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tanssi

Jorma Uotisen seuraaja Kuopioon valittu – uusi taiteellinen johtaja Uotisen lähipiiristä

Kuopio Tanssii ja Soi -tapahtuman uusi taiteellinen johtaja Riku Lehtopolku on tehnyt vuosia töitä Jorma Uotisen kanssa.

Tanssi
Riku Lehtopolku
Riku LehtopolkuUnto Rautio

Riku Lehtopolku, 32, on valittu Jorma Uotisen seuraajaksi Kuopio Tanssii ja Soi -tapahtuman uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Lehtopolku on yllätysnimi, joka tulee tanssikentän laidalta.

Hän on työskennellyt Pori Dance Companyn tanssijana 2000-luvun alkupuolelta lähtien ja viime vuosina myös ryhmän toisena taiteellisena johtajana.

Lehtopolku on tullut Kuopio Tanssii ja Soi -tapahtuman järjestäjille tutuksi Jorma Uotisen assistenttina, teosharjoittajana sekä tanssijana.

Festivaalia pyörittävän yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Soininen kertoo tiedotteessa, että asia ei ratkaissut Lehtopolun valintaa, eikä Uotinen osallistunut missään vaiheessa uuden taiteellisen johtajan valintaprosessiin.

Lehtopolku kertoo puhelimessa, että häntä verrataan väistämättä Uotiseen, sillä tanssin ystäviä kiinnostaa, kuuluuko Uotisen ääni uuden taiteellisen johtajan ohjelmistovalinnoissa.

– Toivon, että pystyn vastaamaan siihen niin, että oma ääneni tulee festivaalilla selvästi kuuluviin, Lehtopolku sanoo.

Hän puhuu Jorma Uotisesta kuin oppi-isästään.

– Hän on ollut ratkaisevassa osassa tähänastisella työurallani, Lehtopolku toteaa.

Petur Sakari, Jorma Uotinen ja  Riku Lehtopolku
Urkutaiteilija Pétur Sakari, Jorma Uotinen ja Riku Lehtopolku esiintyivät Kuopiossa vuonna 2016 Uotisen Hetkien vaellus -teoksessa.Petri Laitinen

”Kuopio voisi tukea myös uuden tekemistä"

Kuopion kansainvälinen tanssifestivaali on keskittynyt nykytanssin esittämiseen, ja Lehtopolku aikoo jatkaa samalla linjalla. Häntä kiinnostavat taiteiden väliset rajapinnat ja se, miten tanssi limittyy toisiin taidemuotoihin.

– Minua kiinnostaa viedä tanssia ulos perinteisiltä näyttämöiltä ja katsoa, mitä uudet miljööt voivat tuottaa.

Lehtopolku haaveilee myös kansainvälisistä yhteistuotannoista, joissa Kuopio Tanssii ja Soi olisi mukana.

– Olisi kiinnostavaa olla mukana tukemassa sitä kautta myös uuden taiteen tekemistä, eikä vain tuoda jo olemassa olevia teoksia Kuopioon, Lehtopolku sanoo.

Uutta taiteellista johtajaa kiinnostavat lisäksi tanssin digitaaliset ympäristöt.

– Haluaisin korostaa tanssin sisäistä monimuotoisuutta ja sitä, että Kuopiossa nähtäisiin koko tanssin kirjo.

Lehtopolku kertoo seuraavansa tanssia työnsä ohella Suomessa, festivaalimatkoillaan ulkomailla sekä netissä. Viime vuosina hän on käynyt useaan otteeseen Pariisin Chaillot-teatterissa katsomassa esityksiä.

Teatteri on tuttu suomalaisille, ja sen taiteellisena neuvonantajana työskentelee suomalainen Jarmo Penttilä.

Lehtopolku kertoo tuntevansa Pori Dance Companyn vierailujen ansiosta myös Soulin tanssikenttää Etelä-Koreassa.

Kuopio Tanssii ja Soi -tapahtuman uuden taiteellisen johtajan ensimmäinen festivaali on vuonna 2020. Lehtopolun sopimus on kolmevuotinen.

Jorma Uotinen päättää vuonna 2002 alkaneen kautensa ensi vuonna, jolloin festivaali täyttää 50 vuotta.