Kaupunginhallituksen luottamus on vaakalaudalla Mänttä-Vilppulassa

Valtuuston enemmistö on allekirjoittanut aloitteen, jossa esitetään tilapäisen valiokunnan perustamista. Valiokunta tutkisi, nauttiiko kaupunginhallitus valtuuston luottamusta.

kuntapolitiikka
Mänttä-Vilppulan kaupungintalo
Petri Aaltonen / Yle

Mänttä-Vilppulan kaupunginhallitus saatetaan erottaa. Valtuutettujen niukka enemmistö on allekirjoittanut aloitteen, jossa esitetään tilapäistä valiokuntaa selvittämään, nauttiiko hallitus valtuuston luottamusta.

Aloitteen takana ovat keskusta, vihreät, vasemmistoliitto, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit. Lisäksi sen on allekirjoittanut yhden naisen ryhmänä toimiva kokoomusvaltuutettu.

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Alli Mäkinen sanoo, että kiista on kytenyt Mänttä-Vilppulassa jokusia kuukausia. Sen taustoista ei kuitenkaan haluta kertoa julkisuuteen tässä vaiheessa.

– Kaikkien allekirjoittajapuolueiden puheenjohtajien kanssa on tehty sopimus, että tästä ei huudella mitään. Jos valiokunta perustetaan, asia tulee sitten siellä ilmi.

Tilapäisen valiokunnan perustamista käsitellään kaupunginvaltuustossa todennäköisesti 9. huhtikuuta.

Taustalla halu vaihtaa hallituksen puheenjohtajaa?

Aloitteesta kertoi ensimmäisenä paikallinen KMV-lehti (siirryt toiseen palveluun). Mänttä-Vilppulan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Timo Tukia arvioi lehden haastattelussa, että aloite on kohdistettu häneen.

– Oma ajatukseni on, että erottamisaloite kohdistuu minuun, mutta se muotoiltiin näin, koska kuntalaki ei salli yhden ihmisen ajojahtia, Tukia sanoo KMV-lehdessä (siirryt toiseen palveluun).

Ylelle Tukia sanoo, että kyse on poliittisesta valtapelistä. Tukia epäilee, että erottamistavoitteen taustalla on hänen viime kesänä tapahtunut eronsa perussuomalaisen puolueen jäsenyydestä.

Tukia aikoo siirtyä kokoomukseen, mutta on tällä hetkellä edelleen perussuomalaisten valtuustoryhmässä, sitoutumattomana.

– Ei tästä hyvää mainosta tule kuntaan, mutta tämä katsotaan nyt loppuun asti, Tukia sanoo

Keskustan Alli Mäkinen sanoo, että asia ei ole niin iso kuin miltä se julkisuudessa käytävän keskustelun perusteella saattaa vaikuttaa.

– Tästä on tehty isompi asia kuin se todellisuudessa tulee onkaan. Ei tähän kaadu kaupungin taloudet eikä mitkään tällaiset asiat. Tämä on poliittista arkipäivää, että välillä haastetaan ja välillä tullaan haastetuksi – näinhän se käy valtakunnan politiikassakin, Mäkinen sanoo.

Mänttä-Vilppulan valtuustossa on 35 jäsentä.

Juttua korjattu 16.3. kello 8.30: Asiasta kertoi ensimmäisenä KMV-lehti.