Onko suomalaisissakin pullovesissä mikromuoveja? Sitä ei vielä tiedetä – Tutkimusmenetelmiä vasta kehitetään Suomessa

Pullovesissä on runsaasti pienen pieniä muovihiukkasia kansainvälisen tutkimuksen mukaan. Suomalaiset pullovesien valmistajat eivät halua vetää yhtäläisyysmerkkejä tutkimuksesta Suomeen.

mikromuovit
Nainen juo pullotettua vettä.
AOP

Suomi tunnetaan maailman puhtaimman veden maana, ja Suomessa myydystä pullovedestä 80 prosenttia on kotimaista. Suomessa pullotettuja vesiä juodaan vähän, mutta meilläkin niiden myynti kasvaa.

Torstaina Ylellä julkaistu Orb Median teettämä tutkimus kertoi, että maailmalla pullovedet sisältävät runsaasti mikromuoveja eli pienen pieniä muovihiukkasia. Onko suomalainenkaan pullovesi niin puhdasta vai löytyykö siitäkin mikromuoveja? Siihen ei ole vielä kunnollista vastausta, koska asiaa ei ole tutkittu. Orb Median pullovesistä Suomessa myydään vain Eviania ja San Pellegrinoa.

– Tutkimme tuoteturvallisuutta ja tuotteitamme koko ajan, ja varmistamme, että se on aina ajan tasalla raaka-ainelähteestä tuotantoprosessiin, mutta erityisiesti tätä asiaa ei ole tutkittu, sanoo Hartwall Oy:n toimitusjohtaja Kalle Järvinen.

Muoviteollisuuden toimitusjohtajan Vesa Kärhän mukaan asianmukaisesti valmistetuista ja käsitellyistä muovipakkauksista muovia ei pitäisi irrota.

– Siinä ei todellakaan saa käyttää mitä hyvänsä materiaalia tai siitä ei todellakaan saa aiheutua tuotteeseen mitään maku- tai muuta haittaa. Se on ihan lähtökohta. Varmaan pitää vielä katsoa onko tässä joku mahdollisuus laittaa tiukempi tarkastus kotimaisille tuotteille ja myös tuontituotteille, Kärhä sanoo.

Uusia tutkimusmenetelmiä ja pakkausvaihtoehtoja

Isot juomamerkit ovat tämän päiväisen uutisen jälkeen alkaneet tehdä lisätarkastuksia tuotantoprosesseihinsa.

S- ja K-ryhmän omien tuotemerkkien pullovesiä valmistavan Finn Spring Oy:n mukaan mikromuovien esiintymistä pullovesissä aletaan tutkia Suomessakin.

– Yhteistyökumppaneillamme on kehitteillä menetelmä, jolla voidaan määritellä mikromuovipartikkeleita vesistä, mutta menetelmä saadaan käyttöön vasta kuukauden kuluttua. Tämän jälkeen saamme suoraa tutkimustulosta tuotteistamme ja mahdollisista mikromuovijäämistä, sanoo Finn Springin hallintojohtaja Virpi Ali-Haapala.

Hartwall kertoo selvittävänsä ihan uusia pakkausvaihtoehtojakin lasi- ja muovipullojen tilalle.

– En voi tässä vaiheessa enempää kommentoida sitä, mutta kaikille ideoille, jotka säilyttävät tuotteen laadun ja turvallisuuden hyvänä, olemme avoimia ja tutkimme, Järvinen sanoo.

Maailman terveysjärjestö WHO alkaa tutkia mikromuovien leviämistä ja niiden mahdollisia haitallisia vaikutuksia ihmisten terveyteen.

Lue myös:

Tiesitkö, että juot pulloveden mukana muovia? Laaja, kansainvälinen selvitys paljastaa, että pullovesissä on runsaasti mikromuoveja

Onko muovi haitallista terveydelle? Voiko muovi mennä ihmisen solujen sisään? Asiantuntijat vastaavat

Maailman terveysjärjestö alkaa tutkia juomaveden mikromuoveja

Muoviteollisuus mikromuovista: "Pidämme anturit ylhäällä ja odotamme lisätietoja" – Isot juomamerkit ovat jo alkaneet tehdä lisätarkastuksia