Maksuttomasta 2. asteen opiskelusta ei uusia lupauksia – Hallitus väläytti lisätukea vähävaraisten oppimateriaalikuluihin

Hallituksen ja opposition välinen keskustelu maksuttomasta 2. asteen opiskelusta jäi peruskiistelyn tasolle. Oppositio kysyi ja hallitus sanoi jo aloittaneensa selvityksen.

politiikka
Grafiikka
Jussi Nukari / Lehtikuva, Yle Uutisgrafiikka

Kansanedustajien suureksi huoleksi on noussut lukion tai ammatillisen koulutuksen keskeyttäneiden nuorten määrä. Käytännössä tällaisia nuoria on jo useita tuhansia.

Samaan aikaan alhaisen koulutustason työpaikkojen määrä on koko ajan vähentynyt, joten syrjäytymisen vaara on entistä suurempi.

SDP:n kysymyksen esittänyt Pilvi Torsti muistutti, että tämä eduskunta päättää jatkuuko nykytilanne, jossa koulu voi loppua köyhyyteen.

– Vai teemmekö merkittävän tulevaisuusuudistuksen. Hyväksyttekö nykytilan vai oletteko valmis uudistukseen? Pitääkö 2. aste muuttaa oikeasti maksuttomaksi?

Kokoomuksen ministeri Sanni Grahn-Laasonen muistutti, ettei Suomessa voi olla, että joltain lapsistamme tai nuoristamme koulupolku katkeaa siihen, ettei perheellä ole varaa oppimateriaaleihin.

Grafiikka
Jussi Nukari / Lehtikuva, Yle Uutisgrafiikka

Ministerin mukaan hallitus on jo kiinnittänyt asiaan huomiota. Yksi kohde on selvittää mitä tarkoittaisi kokonaan maksuton 2. asteen opiskelu.

– Koska sillä on iso hintalappu, niin toisena vaihtoehtona selvitämme vaikuttavia keinoja, joilla voidaan puuttua näin vakavaan asiaan.

Keskustelun myöhemmässä vaiheessa ministeri muistutti, että kokonaan maksuttoman 2. vaiheen opiskelun hintalappu on 100 miljoonaa euroa.

Torsti huomautti heti perään, että kaikki tähän mennessä esitetyt selvitykset osoittavat, että oppivelvollisuutta kannattaa pidentää ja 2. asteen opiskelusta kannattaa tehdä maksuton.

– Kyse on nyt siitä, että meiltä puuttuu päätös, ei selvityksiä.

Sanni Grahn-Laasonen huomautti, että opiskelun keskeyttämisen syyt kumpuavat sieltä varhaislapsuudesta ja lapsuudesta.

– On tuotava tukea perheille, lapsille ja nuorille. Sinne varhaisempaan vaiheeseen ja panostettava peruskoulutukseen, että toisen asteen tutkinnon suorittaminen olisi mahdollista.

Väläytys tuesta oppimateriaaleihin

SDP:n kansanedustajan Antti Lindtmanin tietojen mukaan 2. asteen opiskelujen päätymisen keskeinen syy on rahapula.

– Jopa puolet heistä, jotka keskeyttävät lukion tai amiksen. Yhtenä keskeisenä syynä on rahapula.

Eurooppa–, kulttuuri– ja urheiluministeri, sinisten Sampo Terho puuttui keskusteluun kertomalla mahdollisuudesta myöntää tukea vähävaraisille perheille oppimateriaalien hankkimista varten.

Grafiikka
Jussi Nukari / Lehtikuva, Yle Uutisgrafiikka

– On mahdollista pyrkiä ratkaisemaan tämä opintotuen kautta. Olen jo ryhtynyt selvittämään, että toisen asteen opintotukeen lisättäisiin oppimateriaalilisä nimenomaan pienituloisten perheiden nuorille.

Terhon mukaan tämän kautta mahdollisuuksien tasa-arvo olisi suurin.