Wahlroos: Nordean muutto Suomeen takaa pääsyn Euroopan pankkiunionin tasaiselle pelikentälle

Nordean hallituksen puheenjohtajan mukaan Nordea ei lähde Ruotsista ovet paukkuen.

Nordea
Björn Wahlroos
Björn Wahlroos Nordean yhtiökokouksessa 15. maaliskuuta.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Finanssipalvelukonserni Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroosin mukaan pääkonttorin siirto Suomeen ei muuta juuri mitään Nordean toiminnassa, mutta yhtiön toimintaedellytyksiin muutto vaikuttaa paljon.

Wahlroos kertoo Ylelle, että Suomi osana Euroopan pankkiunionia on parempi kotipaikka Nordealle. Hänen mukaansa Euroopan pankkiunionin sisällä tärkeintä eivät ole markkinat vaan säännöstö.

– Siellä on ennakoitava, tasainen pelikenttä, jossa kilpailemme suurten eurooppalaisten kilpailijoidemme kanssa tasavertaisin edellytyksin, Wahlroos sanoo.

Hän korostaa, että viime vuosina Pohjoismaihin fokusoitunut Nordea ei ole kuitenkaan siirtymässä Saksan tai Ranskan pankkitoimintaan.

Wahlroosin mukaan Ruotsissa muuttopäätös on jonkin verran rasittanut Nordean imagoa sellaisten asiakkaiden joukossa, joille Nordea on kakkos- tai kolmospankki.

– Niiden kohdalla me huomasimme tällaisen reaktion, että tämä ei ole reilua peliä. Mutta meidän pääasiakkaidemme kohdalla emme huomaa mitään vaikutusta Ruotsissakaan.

Wahlroos vakuuttaa, että Nordea ei lähde Ruotsista ovet paukkuen. Hän sanoo omaavansa mitä parhaimman puheyhteyden Ruotsin valtiovarainministerin kanssa.

– Itse asiassa mielestäni ruotsalainen mediakeskustelu on ollut rauhallisempi kuin mitä oletin.

*Lue myös: * Muuttolaatikot valmiiksi – Nordean yhtiökokous sinetöi pääkonttorin siirron Helsinkiin

Osa ruotsalaisista pienomistajista vastustaa kansallistunteella Nordean lähtöä - "Muutto ei ole hyvä Ruotsille eikä Tukholmalle"