Trumpin liiketoimet syyniin Venäjä-tutkinnassa

Erikoissyyttäjä Mueller haluaa saada tietoja Trumpin liiketoimista.

Trump-Venäjä-yhteyksien tutkinta
Robert S. Mueller III
Robert S. Mueller IIIAlex Wong / AFP

Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n Venäjä-tutkintaa johtava Robert Mueller on antanut virallisen haasteen presidentti Donald Trumpin omistamalle yritykselle. Asiasta kertoo muun muassa The New York Times (siirryt toiseen palveluun).

Lehden mukaan erikoissyyttäjä Mueller haluaa saada Trump Organization -yritykseltä dokumentteja, joista osa liittyy Venäjään. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Mueller on vaatinut tietoja, jotka liittyvät suoraan Trumpin liiketoimiin. CNN uutisoi tammikuussa lähdetietojensa pohjalta, että Trumpin yritys olisi antanut vapaaehtoisesti dokumentteja Venäjä-tutkijoille.

On epäselvää, miksi Mueller on antanut virallisen haasteen sen sijaan, että olisi vain pyytänyt dokumentteja yritykseltä. CNN:lle torstaina puhuneen lähteen mukaan Muellerin haasteen taustalla on varmistaa, että kaikki oleelliset dokumentit on annettu tutkijoille.

Yksi Muellerin tavoittelemista dokumenteista saattavat olla ehdotukset Trump Towerin rakentamisesta Moskovaan vuonna 2015. Kremlin tiedottaja on vahvistanut viime vuonna, että Trump Organizationin silloinen johtaja Michael Cohen on ehdottanut yhteistyötä projektin aloittamiseksi.

Amerikkalaiset viestimet tulkitsivat haasteen merkiksi siitä, että Venäjä-tutkinta laajenee jälleen. Trump on aiemmin varoittanut erikoissyyttäjän ylittävän kriittisen rajan, jos tämä yrittää tutkia Trumpin perheen talousasioita yli Venäjä-kytkösten.

Lue lisää aiheesta:

Trumpin kampanja-avustaja tunnustaa valehdelleensa ja tahtoo yhteistyötä Muellerin Venäjä-tutkinnassa

Lähteet: STT-YLE-AFP