Miksi Yle julkaisee jutun Aku Louhimiehen ohjausmetodeista?

Suomen tunnetuimman elokuvaohjaajan metodit ovat puhuttaneet alalla pitkään, mutta niistä ei ole toistaiseksi uskallettu keskustella julkisuudessa.

elokuvaohjaajat
Kuva Tuntematon sotilas -elokuvan testikuvauksista huhtikuulta 2016. Ohjaaja Aku Louhimiehen (oik.) opastaa näyttelijöitä.
Kuva Tuntematon sotilas -elokuvan testikuvauksista huhtikuulta 2016. Ohjaaja Aku Louhimiehen (oik.) opastaa näyttelijöitä.Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas on suomalaisen elokuvan suuri tapaus. Hän on ohjannut myös monia muita varsin menestyneitä elokuvia ja nauttii Suomessa suurta taiteellista arvostusta.

Louhimies on työskennellyt urallaan lukemattomien suomalaisten elokuva-alan ammattilaisten kanssa. Ylen tänään julkaisemassa jutussa kahdeksan eturivin naisnäyttelijää kertoo kokemuksistaan yhteistyöstä ohjaajan kanssa.

Kaikki he kieltäytyvät jatkossa työskentelystä Louhimiehen kanssa. Näyttelijöiden kertomukset ovat hyvin samantyyppisiä. Niissä korostuvat henkisen ja fyysisen turvattomuuden kokemukset.

Jokainen jutussa Louhimiehen työtapoja kritisoiva näyttelijä on esiintynyt myös lukuisten muiden ohjaajien elokuvissa, teatteriesityksissä ja tv-sarjoissa. Heidän mukaansa Louhimiehen vallankäyttö on poikkeuksellista ja ylittää selvästi yleisesti hyväksytyt rajat. Sen kohteena ovat olleet erityisesti naisnäyttelijät.

Elokuvat syntyvät suljetussa, luovassa työyhteisössä, jossa ohjaajan taiteellinen valta on työryhmässä ylitse muiden.

Yleisö arvioi taiteellisen lopputuloksen. Yleisöllä on kuitenkin myös oikeus tietää, mitä kulissien takana tapahtuu, etenkin jos taiteen nimissä tehdään asioita, jotka vaikuttavat kohtuuttomilta ja ihmisarvoa loukkaavilta.

Louhimies on tunnettu tinkimättömänä ohjaajana, joka haluaa ottaa loputtomasti uusia ottoja ja löytää näyttelijöistä kohtauksiin jotain aitoa heistä itsestään.

Hän perustelee toimintatapaansa sanomalla, että “kyseessä on elokuvaan liittyvä tekemisen tapa, josta on aina sovittu etukäteen näyttelijöiden kanssa”.

Kaikki Ylen haastattelemat naisnäyttelijät ovat tästä eri mieltä. Ylen julkaisemassa verkkojutussa on kerrottu lukuisia tilanteita, joissa näyttelijät kokevat tulleensa epämiellyttävällä ja alistavalla tavalla yllätetyiksi.

Niin sanotut salaiset ohjeet ovat yksi ohjaustyön keino, joita on sallittua käyttää hämmästyksen tai muun aidon reaktion saamiseksi mutta ei pelon luomiseksi tai näyttelijän satuttamiseksi. Tavanomaisissa salaisissa ohjeissa osa näyttelijöistä ei tiedä esimerkiksi toisen repliikkiä etukäteen.

Tänään julkaistuun juttuun on kuultu yhteensä kymmeniä elokuva-alan ammattilaisia ja muita asianosaisia. Heidän kuvauksensa poikkeuksellisista ohjausmenetelmistä on käyty läpi huolellisesti ja tarkasti.

Pitkään kestäneen juttuprojektin aikana kävi selväksi, että Suomen tunnetuimman elokuvaohjaajan metodit ovat keskusteluttaneet pitkään, mutta asian herkkyyden takia moni kuvaustilanteissa mukana ollut ei halunnut esiintyä omalla nimellään.

Eturivin suomalaisten naisnäyttelijöiden päätös puhua Suomen tunnetuimman elokuvaohjaajan toimintatavoista on merkittävä asia. Naisten kertomusten valossa koko ala, ei pelkästään Aku Louhimies, joutuu pohtimaan, millä inhimillisellä hinnalla taide syntyy, mihin raja vedetään.

Elokuvatuotannoissa ohjaajan rooli korostuu: vain harvoin joku työryhmän jäsenistä uskaltautuu kyseenalaistamaan ohjaajan työtavan. Poikkeuksellisen vallan kautta ohjaajan rooliin sisältyy kuitenkin myös poikkeuksellinen vastuu.

Kirjoittaja on Ylen Ajankohtaistoimituksen päällikkö.

Lue koko juttu Aku Louhimiehestä.