Mies tuomittiin seitsemän vuoden vankeuteen yhdeksän lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut nelikymppisen miehen myös maksamaan korvauksia uhreille yhteensä 59 500 euroa.

lasten seksuaalinen hyväksikäyttö
Tampereen oikeustalo
Antti Eintola / Yle

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut miehen seitsemän vuoden vankeuteen seitsemästä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Hänet tuomittiin myös maksamaan korvauksia uhreille yhteensä 59 500 euroa.

Nelikymppinen mies oli houkutellut 6–8-vuotiaita lapsia karkeilla ja kieltänyt heitä kertomasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä vanhemmilleen. Käräjäoikeuden selosteen mukaan tekoja oli useita ja osaa lapsista myös kuvattiin.

Tapahtumat sijoittuvat Itä-Tampereelle vuoden 2016 loppuun ja 2017 alkuun.

Oikeuden mukaan miehen toiminta oli jatkunut melko pitkään. Uhreja oli useita ja he olivat osin olleet samaan aikaan paikalla. Miehen toimintansa on osoittanut oikeuden mukaan suunnitelmallisuutta.

Oikeudenkäynti alkoi vuonna 2017, mutta miehelle tehtiin välillä mielentilatutkimus. Hänen todettiin olevan syyntakeinen.