Koirakaupassa voi joutua helposti huijatuksi – kasvattajakonkari neuvoo luottamaan ensivaikutelmaan

Tarkkaa lukua koiravarkauksien ja -petosten määrästä on vaikea arvioida. Usein hämärät koirakauppiaat liikkuvat netin myyntipalstoilla.

eläinkaupat
koira.
Tyypillisin petos koirakaupassa on sellainen, missä ostaja saa jotain muuta kuin myyjä on kertonut. Kuvituskuva.AOP / EPA

Erilaiset koiravarkaudet ja -petokset ovat tasaisin väliajoin esillä sosiaalisessa mediassa ja eri medioissa. Esimerkiksi maaliskuussa Rauman poliisi kertoi löytäneensä varastetun koiran (siirryt toiseen palveluun) (Länsi-Suomi) törkeän petossarjan tutkinnan yhteydessä. Karkurit.fi-palvelussa (siirryt toiseen palveluun) tuorein ilmoitus varastetusta koirasta on maaliskuun lopulta.

Puolestaan viime vuoden alussa Iltalehti uutisoi Hugo-pennusta (siirryt toiseen palveluun), joka kuoli yllättäen. Kun ostaja selvitti myyjän taustoja paljastui, että kyseessä oli pentutrokari. Joulukuussa poliisi löysi huonokuntoisia pentuja omakotitalosta, epäilyksenä on laittoman pentubisneksen pyörittäminen.

Koiriin liittyvien petoksien ja varkauksien määrää on vaikea arvioida. Poliisin tilastoista ei tarkkoja lukuja petoksista ja varkauksista saa, sillä poliisi ei kirjaa koiriin kohdistuvia petoksia erikseen, eivätkä kaikki tapaukset tule edes poliisin tietoon. Käräjäoikeudet eivät myöskään erittele koiriin kohdistuvia petoksia.

Koiran taustasta valehtelu yleisin huijaus

Koiraa ostaessa ja myydessä voi tulla huijatuksi monin tavoin. Tämä kävi ilmi, kun pyysimme poliisia kahlaamaan läpi viime vuonna kirjatut ilmoitukset petoksista ja varkauksista Helsingin, Sisä-Suomen ja Oulun poliisilaitosten alueilta.

Tyypillisimmässä tapauksessa koiran ostaja sai jotain muuta kuin myyjä kertoi. Esimerkiksi iäkkäitä koiria kaupattiin vuosia nuorempina tai sekarotuisia rotukoirina.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella tällaisia tapauksia ilmeni viime vuonna poikkeuksellisen paljon, peräti 20. Helsingin ja Oulun poliisien alueilla tapaukset jäivät reilusti alle kymmeneen.

Ero selittyy Keski-Suomessa ilmi tulleella vyyhdellä, jossa nuori nainen tehtaili noin vuoden ajan useita petollisia koirakauppoja. Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi naisen alkuvuonna vankeuteen 11 petoksesta ja kahdeksasta eläinsuojelurikoksesta (siirryt toiseen palveluun) (Keskisuomalainen).

Petosten tehtailu tyypillistä hämärille koirakauppiaille

Oulun poliisilaitos kirjasi viime vuonna kaikkiaan 29 ilmoitusta koirakauppaan liittyvästä petoksesta. Lähes kaikissa oli sama tekotapa. Koiran ostaja maksoi 200 euron varausmaksun netin myyntipalstalta löytämästään koirasta, mutta ei koskaan saanut eläintä.

Helsingin ja Sisä-Suomen poliisi kirjasivat kumpikin viime vuonna kolme vastaavanlaista tapausta, joissa koira jäi kokonaan saamatta.

– Tämän tyyppiset rikokset ovat harvoin yksittäisiä tekoja, vaan petoksia tehtaillaan ja takana on usein yksi tekijä tai tekijäporukka. Vastaavanlaisia rikoksia on tehtailtu polkupyörillä eli samaa pyörää myydään netissä monta kertaa, kertoo rikosylikomisario Markus Kiiskinen Oulun poliisilaitokselta.

Yhteistä petoksille on myös kauppapaikka: hämärät koirakauppiaat liikkuvat netin myyntipalstoilla.

Myös kasvattajia tullut huijatuksi

Koirakaupoissa ostaja näyttää olevan heikommassa asemassa, mutta myös myyjiä huijataan.

Sisä-Suomessa poliisin tietoon tuli viime vuonna neljä tapausta, joissa myyjä luovutti koiran osamaksulla tai jopa ilman etumaksua, mutta rahat jäivät saamatta. Helsingin ja Oulun poliisin alueilla vastaavia tapauksia oli yksi.

Myös se kävi selväksi, ettei koiraa kannata jättää vahtimatta pihalle tai kaupan eteen. Helsingin poliisi kirjasi viime vuonna kuusi koiravarkautta tai niiden yritystä. Sisä-Suomessa ja Oulun poliisilaitoksen alueilla tapauksia oli muutama vähemmän.

Lisäksi hoitopaikan valinnassa kannattaa olla tarkkana: Sisä-Suomessa yksi koira oli annettu hoitoon, mutta sitä ei palautettu takaisin omistajalleen.

Yleisyydestä ei ole tarkkaa tietoa

Poliisin tilastoista saa kuvan koiriin liittyvien petosten moninaisuudesta, mutta ilmiön laajuudesta numerot eivät kerro koko totuutta. Ensiksikin poliisi ei kirjaa koiriin kohdistuvia petoksia erikseen, vaan tapaukset on etsittävä pitkälti hakusanoilla, jolloin jokin tapaus voi jäädä huomaamatta.

Toisekseen osa tapauksista jää kokonaan tilastoimatta.

– Kuten muidenkin vastaavien rikosten kohdalla, uskon, että osa rikoksista jää ilmoittamatta. Mitä suurempi on menetetyn rahan arvo, sitä aktiivisemmin rikoksista ilmoitetaan, huomauttaa rikoskonstaapeli Juha Ahola Sisä-Suomen poliisilaitokselta.

Bulldoggi
Pixabay

Petoksia ja varkauksia on käsitelty myös oikeudessa, mutta käräjäoikeudet eivät erittele koiriin kohdistuvia petoksia muista vastaavista petoksista.

Vakuutusyhtiöt saavat jatkuvasti vahinkoilmoituksia kadonneista koirista. Näistä valtaosa on kuitenkin karkureita, joista osa palautuu ennemmin tai myöhemmin omistajilleen. Lisäksi suurin osa koirista juoksee ilman vakuutusta. Suomen yli 800 000 koirasta on vakuutus vain joka neljännellä.

Kasvattaja, varmista ostajan henkilöllisyys

30 vuotta länsiylämaanterrierejä kasvattanut Vesa Lehtonen ei ylläty ongelmista. Lehtonen toimii puheenjohtajana Suomen Koirankasvattajat ry:ssä ja tarinat epämääräisistä koirakauppiaista ovat tulleet tutuiksi.

Samoin pennun ostajat, jotka maksavat etumaksun ja vievät pennun, mutta katoavat sitten.

– Se ei ole yleistä, mutta jonkin verran sitä tapahtuu, Lehtonen toteaa.

Kollegoitaan Vesa Lehtonen kehottaa varmistumaan aina ostajan henkilöllisyydestä, mikäli pentua ei ole maksettu kokonaan.

– Jos luovutan pennun osamaksulla, pyydän ostajaa aina näyttämään ajokortin tai muun kuvallisen henkilötodistuksen ja kirjaan sosiaaliturvatunnuksen kauppasopimukseen. Näin minulla on edes joku tieto, jolla voin ryhtyä etsimään ostajaa, jos hän päättääkin kadota.

Ostaja, kennelnimi ja rekisterikirja viestivät vastuullisuudesta

Koiranpentua etsivälle kokeneneella kasvattajalla on yksi vinkki: Suomessa vastuullisella kasvattajalla on kennelnimi.

– Välillä kuulee puhuttavan, ettei haluta koiraa isosta kennelistä vaan kotikasvattajalta. Mutta Suomessa kennelit ovat nimenomaan kotikasvattajia. Kennelnimi ei tarkoita, että kasvattajalla olisi kymmeniä koiria, vaan yleensä kasvattaja elää itse koiriensa kanssa, Vesa Lehtonen selittää.

Vastuullinen kasvattaja myös päästää ostajan katsomaan pentua kotiinsa. Auton takakontista myytävän pennun tulisi soittaa hälytyskelloja. Samoin sen, mikäli kasvattaja ei osaa vastata tavanomaisiin kysymyksiin.

– Vastuullinen kasvattaja osaa kertoa pennusta ja sen vanhemmista, rodusta yleisesti sekä pennun hoidosta ja ruokavaliosta, Lehtonen sanoo.

Chihuahua, lemmikit, koira, chihuahuan pentu
Chihuahuan pentu. Kuvituskuva.Jani Aarnio / Yle

Pääsääntöisesti kasvattajalla on myös antaa rekisterikirja ja mikrosirun rekisteröimisestä yli jääneet sirutarrat. Esimerkiksi osamaksulla ostetun koiran rekisterikirjan saa yleensä vasta, kun koira on kokonaan maksettu.

– On toki mahdollista, ettei rekisterikirja ole ehtinyt palautua Kennelliitosta. Pennut saa siruttaa vasta kuusiviikkoisena ja luovutus on jo 7–8 viikkoisena. Mutta silloinkin vastuullinen kasvattaja kirjaa sopimukseen postittavansa rekisterikirjan välittömästi, Lehtonen kertoo.

Suomen Kennelliiton mukaan (siirryt toiseen palveluun)mikrosirun asettamisen alaikäraja on viisi viikkoa, jos Kennelliiton tunnistusmerkitsijä suorittaa merkitsemisen. Eläinlääkäri voi tarvittaessa mikrosiruttaa pennun tätä nuorempana.

Rekisterikirja ja mikrosiru auttavat myös silloin, jos koira varastetaan. Niiden avulla voi todistaa omistavansa eläimen, jos sitä yritetään esimerkiksi myydä eteenpäin.

Ensivaikutelma kertoo paljon

Jo epäilysten herääminen on usein merkki siitä, ettei kaikki ole kaupanteossa kunnossa. Vesa Lehtonen kehottaa luottamaan ensivaikutelmaan.

– Kasvattajalle voi olla vaikeaa sanoa ostajaehdokkaalle, että sinulle en myy. Toisaalta ostajan voi olla vaikeaa olla ottamatta pentua, kun se on suloinen ja sitä käy ehkä sääliksi. Varsinkin, jos huomaa, ettei kaikki ole kunnossa.

Ostaja saattaakin uskoa pelastavansa pennun.

– Ymmärrän sen täysin, se on inhimillistä. Mutta ostamalla pennun mahdollistaa toiminnan jatkumisen, Lehtonen huomauttaa.

Vaikean tilanteen voi välttää jo sillä, että pysyy pois netin kauppapalstoilta. Sen sijaan pentua kannattaa lähteä etsimään Kennelliiton pentulistan (siirryt toiseen palveluun) tai rotujärjestöjen pentuvälityksen kautta.

Lisäys 18.4.2018 klo 10:19: Lisätty Suomen Kennelliiton sivuilta tieto mikrosiruttamisesta ja pennun iästä asian suhteen.