Saksan sisäministeri kohautti: "Islam ei kuulu Saksaan"

Saksassa on kauan käyty keskustelua, missä määrin muslimien maahanmuutto voi muuttaa saksalaista yhteiskuntaa.

Ulkomaat
Musliminaisia Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkillä Berliinissä.
Musliminaisia Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkillä Berliinissä.Ali Ali / EPA

Saksassa on noussut kohu maan uuden sisäministerin muslimeja koskevasta lausunnosta.

Vasta muutaman päivän sisäministerinä toiminut Horst Seehofer sanoi Bild-lehden haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), ettei islam hänen mielestään kuulu Saksaan.

Saksa on hänen mielestään kristillinen yhteiskunta, mihin kuuluvat sunnuntain vietto vapaapäivänä sekä kirkolliset pyhäpäivät, kuten pääsiäinen, helluntai ja joulu.

Kristillis-sosiaalista unionia (CSU) edustava Seehofer täsmentää, että muslimit voivat kyllä pysyä maassa.

– Meillä [Saksassa] asuvat muslimit kuuluvat luonnollisesti Saksaan, hän toteaa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että saksalaisten pitäisi "vääränlaisen huomioonottamisen takia luopua tavoistaan ja traditioistaan".

Seehofer haluaa edesauttaa muslimien sopeutumista saksalaiseen yhteiskuntaan keskinäisen vuorovaikutuksen kautta. Hän pitää tärkeänä, että muslimien maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista keskustellaan muslimijärjestöjen kanssa.

Linja tiukentuu

– Muslimien on elettävä meidän kanssamme, ei meidän ohellamme tai meitä vastaan, Seehofer muotoilee.

Samassa haastattelussa hän kertoo suunnitelmistaan maahanmuuttopolitiikan muuttamiseksi tiukempaan suuntaan. Seehofer aikoo laatia "masterplanin", jotta laittomasti maassa olevien turvapaikahakijoiden karkotukset nopeutuisivat.

Hän myös pyrkii luokittelemaan entistä useamman maan turvalliseksi, jotta niistä tulevat turvapaikanhakijat eivät saisi oleskelulupaa.

CSU-puolue on Angela Merkelin kristillisdemokraattisen CDU-puolueen Baijerissa toimiva sisarpuolue. Baijerissa järjestetään osavaltiovaalit lokakuussa. Asiantuntijat arvelevat, että ulkomaalaisvastainen Vaihtoehto Saksalle -puolue saattaa saada vaalivoiton, ellei CSU tiukenna kantojaan.

Lause "islam kuuluu Saksaan" nousee ajoittain keskusteluun maan politiikassa ja herättää aina kiistelyä.

Lauseen nosti julkiseen keskusteluun ensimmäisenä kristillisdemokraattien veteraanipoliitikko Wolfgang Schäuble vuonna 2006, ja saman totesi liittopresidentti Christian Wulff vuonna 2010. Liittokansleri Angela Merkel on ollut samoilla linjoilla.

Merkel vastaa

Liittokansleri Angela Merkel on ottanut kantaa Seehoferin lausuntoon. Hänen mielestään islamkin kuuluu Saksaan.

Merkel muistutti, että Saksassa asuu tätä nykyä neljä miljoonaa muslimia.

– Nämä ihmiset kuuluvat myös Saksaan. Ja yhtä lailla heidän uskontonsa kuuluu Saksaan. Eli islam, Merkel sanoi lehdistötilaisuudessa.

Merkelin kannanotosta kertoo muiden muassa Der Spiegel -lehti (siirryt toiseen palveluun).

Uutisen otsikko korjattu 16.3. klo 13.17. Seehofer on sisäministeri

Lähteet: Reuters