Risikko: Kansanedustajien koko eläkejärjestelmä uudistetaan – Ei vielä kantaa mahdollisiin leikkauksiin

Eduskuntaryhmien on tarkoitus päättää sopeutumiseläkkeiden uudistuksesta keväällä. Syksyllä aletaan uudistaa koko eläkejärjestelmää.

Sopeutumiseläke
Paula Risikko
Eduskunnan puhemies Paula RisikkoEmmi Korhonen / Lehtikuva

Kansanedustajien koko eläkejärjestelmä uudistetaan, kertoo eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.). Uudistustyö tehdään kahdessa vaiheessa.

– Tämän kevään aikana käydään läpi sopeutumiseläkkeet ja ensi syksynä on tarkoitus arvioida tarkemmin koko eläkejärjestelmää, Risikko sanoi Ylelle lauantaina.

Eduskuntaryhmät alkavat pohtia sopeutumiseläkkeitä pääsiäisen jälkeen, kun virkamiestyöryhmä on esittänyt erilaisia vaihtoehtoja uudistamiselle.

Risikko on vielä vaitonainen siitä, millaisia muutoksia eläkkeisiin pitäisi tehdä: leikataanko kohua herättänyttä sopeutumiseläkettä tai Ylen eilen perjantaina uutisoimaan superkarttumaa, joka kerryttää eläkettä kansanedustajalle huomattavasti nopeammin kuin tavalliselle palkansaajalle.

– En halua vielä ottaa kantaa, koska haluan, että ensin on kaikki vaihtoehdot ja sitten tehdään päätökset yhdessä. Mutta sen tiedän, että muutoksia tulee.

Syksyllä alkaa kansanedustajien koko eläkejärjestelmän uudistustyö, joka vie enemmän aikaa, Risikko kertoo.

Kansanedustajien eläkejärjestelmän uudistusta on kaivattu jo vuonna 2010, Risikko kertoo.

– Tähän on aikaisemminkin kiinnitetty huomiota, että koko eläkejärjestelmä tarvitsisi läpikäyntiä ja katsomista, että mitä sille pitää tehdä.

Jostain syystä uudistamiseen ei kuitenkaan ole tartuttu.

Risikko kertoo päättäneensä koko järjestelmän uudistamisesta aloittaessaan puhemiehenä helmikuun alussa. Hänen mukaansa viime päivien uutisointi asiasta ei siis ole vaikuttanut päätökseen.

Kansanedustajien eläkkeet ovat olleet viime aikoina paljon esillä julkisuudessa. Kansalaisaloite kansanedustajien sopeutumiseläkkeen poistamisesta oli eduskunnan lähetekeskustelussa torstaina.

*Lue myös: *

Kansanedustajien eläkkeissä on "superkarttuma" – oikeus täyteen eläkkeeseen 15 vuoden jälkeen, palkansaajalla samaan menee jopa yli 45 vuotta

Sopeutumiseläkkeen porsaanreiät kuohuttivat eduskuntaa – Yle seurasi keskustelua kansalaisaloitteesta hetki hetkeltä

Kansalaisaloitteen tekijä haluaa kansanedustajat samalle viivalle muiden kanssa – Professori: "Sopeutumiseläkkeellä kikkailu nakertaa poliitikkojen mainetta"