Herätys: Venäjällä äänestetään presidentistä, miten hoitaa uusperheiden ongelmia, etelässä lämpötila plussan puolella

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Kuvitus
Tanja Ylitalo / Yle Uutisgrafiikka

Venäjä äänestää tänään presidentinvaaleissa – voittajasta ei ole epäselvyyttä

Venäläiset tulevat valitsemaan presidentti Vladimir Putinin jatkokaudelle tänään pidettävissä vaaleissa. Millaisesta miehestä Putinissa on kyse? Hän sanoo olevansa konservatiivisuuteen taipuvainen pragmaatikko.

Mutta onko putinismi ideologia vai pussillinen konsteja, pohtii ulkomaantoimittaja Heikki Heiskanen esseessään.

Uusperhe onnistuu, jos vanhemmuus toimii

Kun saman katon alla on sinun ja minun lapsia, käsittelemättömiä eroja ja kaipuuta ydinperheidylliin, on uusperheen ongelmien siemen kylvetty. Uusparien eroriski on 5-10 prosenttia suurempi kuin ensiparien.

Siksi uusperheiden ongelmia pitäisi hoitaa nykyistä paremmin jo ennaltaehkäisevästi.

Nelihenkisen perheen siluetti.
AOP

Entinen FBI-pomo luovutti muistionsa Venäjä-tutkintaan

Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n entinen apulaisjohtaja Andrew McCabe on luovuttanut muistionsa Venäjä-tutkintaan. Muistio koskee McCaben keskusteluja Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin kanssa.

Muistiinpanojen arvellaan antavan todisteita McCaben väitteelle, että Valkoinen talo pyrki tahallisesti mustamaalaamaan häntä sekä mahdollisten Venäjä-kytkösten tutkimista. Erikoistutkija Robert Muellerin johtama tutkimus selvittää presidentti Donald Trumpin vaalikoneiston mahdollisia Venäjä-yhteyksiä.

Silmälasipäinen mies pukupäällä
Entinen apulaisjohtaja Andrew McCabe erotettiin FBI:stä vain pari päivää ennen eläkkeelle jäämistä.Jim Lo Scalzo / EPA

Vanhoillislestadiolaisten hoitokokoukset ovat jättäneet syvät haavat

Lestadiolaisliikkeen jättänyt kirjailija Pauliina Rauhala tarttui vaiettuun aiheeseen. Hän julkaisi tällä viikolla romaanin, jonka aiheena on 1970-luvulla pidetyt hoitokokoukset. Oululaiskirjailija perehtyi romaaniaan varten tähän synkkään ajanjaksoon.

Kulttuurivieras Pauliina Rauhalaa kiinnostaa ahdaskatseisten yhteisöjen näkemys totuudesta.

Pauliina Rauhala
Pauliina Rauhala on jättäytynyt opettajan työstä kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi. Synninkantajat on hänen toinen romaaninsa.Kalevi Rytkölä / Yle

Lämpötila kohoaa plussan puolelle

Lämpötila kohoaa föhn-ilmiön ansiosta maan länsiosassa muutamia asteita plussan puolelle. Ylen meteorologin Joonas Koskelan mukaan muuallakin maan etelä- ja keskiosassa lämpötila on laajalti plussan puolella ja päivä on aurinkoinen. Lapissa tulee hajanaisia lumisateita.

Sääkartta iltapäivä.
Yle

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.