UPM-Kymmene valmis sopuun puuriidasta kuntien kanssa – Stora Enso ja Metsäliitto tyrmäsivät sovintoesityksen

Metsäjätti peruu korvausvaatimukset, jos kaikki kunnat peruuttavat hovioikeuteen jättämänsä UPM-valitukset.

metsänomistajat
Tukkeja pinossa.
Kunnat olivat vaatineet puukartelliin syyyllistyneiltä metsäjäteiltä lähes kuuden miljoonan euron vahingonkorvauksia puukauppojen menetetyistä tuloista.Petteri Sopanen / Yle

Metsäyhtiö UPM-Kymmene on valmis sopimaan puuriitansa miljoonakorvauksia vaatineiden noin 30 kunnan kanssa. UPM on valmis sopuun, jos kaikki kunnat peruuttavat Helsingin hovioikeudelle jättämänsä valitukset UPM:ää koskevilta osin kokonaan.

Vastineeksi UPM ei vaadi kuntia maksamaan yhtiön oikeudenkäyntikuluja, jotka käräjäoikeus määräsi kuntien maksettavaksi viime lokakuussa. UPM-laskua rätkähti kunnille yhteensä 2,1 miljoonaa euroa, kuntaa kohden noin 70 000 euroa.

UPM haluaa kuntien kannat tietoonsa viimeistään 4. huhtikuuta. Hovioikeuteen ovat valituksensa jättäneet muun muassa Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio ja Lappeenranta.

Korvausriidassa ovat osapuolina myös Stora Enso ja Metsäliitto, mutta ne eivät tarttuneet sovintotarjoukseen.

– Nyt näyttää siltä, että Stora Enson ja Metsäliiton kanssa korvausriita ratkaistaan hovioikeudessa, sanoo Kuntaliiton johtava lakimies Pirkka-Petri Lebedeff.

Ikivanha kina

Kunnat olivat vaatineet puukartelliin syyyllistyneiltä metsäjäteiltä lähes kuuden miljoonan euron vahingonkorvauksia puukauppojen menetetyistä tuloista vuosilta 1998-2004. Helsingin käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi kuntien korvausvaatimukset metsäyhtiöille. Päätöksessään se määräsi kunnat maksamaan metsäyhtiöiden oikeudenkäyntikuluja yhteensä 6,2 miljoonaa euroa.

Korvausriitoja on vuosia käyty myös yksityisten metsänomistajien kanssa. Kaksi metsäyhtiötä pääsi tammikuussa sopuun puuriidasta sopuun lähes 500 yksityisen metsänomistajan kanssa, kun ne tarttuivat UPM:n ja Stora Enson tekemään sovintotarjoukseen niiden omassa korvausriidassa. Metsäliitto ei ole mukana tässä ratkaisussa.

Puukartellista on edelleen kesken myös korvausriita Metsähallituksen ja metsäyhtiöiden välillä. Hovioikeuden arvioidaan antavan ratkaisunsa asiasta kevään aikana. Metsähallitus vaatii 125 miljoonan euron korvauksia.