Käyttikö Facebook tietojasi Trumpin presidentinvaalikampanjan hyväksi? EU selvittää

Muun muassa EU-parlamentin puhemies Antonio Tajani vaatii Facebookilta vastuullisuutta siinä, miten se hyödyntää käyttäjiltä kerättyjä tietoja.

face
EPA

Euroopan parlamentin puhemies Antonio Tajani tviittasi, että mahdolliset käyttäjätietojen väärinkäytöt rikkovat kansalaisen yksityisyyden suojaa, eikä niitä voi sallia.

EU aikookin nyt tutkia asian.

Observer sekä New York Times (siirryt toiseen palveluun) kertoivat viikonloppuna, että 50 miljoonan ihmisen käyttäjätietoja olisi käytetty vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien hyväksi.

EU:n oikeuskomissaari Věra Jourová aikoo ottaa asian esille tulevalla Yhdysvaltain matkallaan.

Myös Britannian pääministeri heräsi huoleen. Pääministerin Theresa Mayn tiedottaja totesi, että on tärkeää, että käyttäjät voivat luottaa siihen, että heidän tietojaan käytetään oikein.

Britannia toivoo Facebookilta, tietoja keränneeltä taholta ja kaikkia muita mukanaolleilta tahoilta yhteistyötä asian selvittämiseksi.

Lehdet: Trumpin kampanjaan liitetty yhtiö keräsi tietoa salaa Facebookissa – kohteena 50 miljoonaa somekäyttäjää Yhdysvalloissa

Suomalaistenkin tietoja on voitu käyttää Trumpin kampanjan edistämiseksi – Näin suojaat yksityisyyttäsi