Korea-tapaamisen pääjärjestäjä Ylelle: Helsinki aloittaa kolmenvälisten kokousten sarjan – "Emme tiedä itsekään paikkaa"

Keskusteluihin osallistuu yhdysvaltalaisia Korea-asiantuntijoita ja entisiä diplomaatteja. Järjestäjä ei itsekään tiedä kokouspaikkaa.

Pohjois-Korea
Helsingin tuomiokirkko 18.1.2018
Helsinki valikoitui Korea-kokouksen järjestämispaikaksi.Kari Ahotupa / Yle

Helsingissä aloitellaan tällä hetkellä keskusteluja Etelä-Korean, Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen välillä. Yle sai haastattelun kokouksen eteläkorealaiselta järjestäjältä, Handongin yliopiston professorilta Kim Jun-hyungilta.

Kim Jun-hyung kertoo, että Helsingin kokouksen ideana on järjestää kolmen maan välisiä, akateemis-poliittisia eli raiteen 1,5 epävirallisia keskusteluja. Etelä- ja Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain välistä kokousta on suunniteltu viime syksystä lähtien.

– Yhdysvaltain delegaation edustaja otti minuun yhteyttä viime syksynä ja ehdotti kolmenvälistä tapaamista. Innostuin ja aloin kutsua ihmisiä mukaan, Kim kertoo Ylelle.

Paikaksi valikoitui Helsinki sen jälkeen, kun Pohjois-Korean ulkoministerin kokouspaikaksi valittiin Tukholma. Myös Geneve oli vaihtoehtona paikaksi.

Tapaaminen alkaa illallisella maanantaina. Varsinaiset raiteen 1,5 keskustelut käydään tiistaina ja keskiiviikkona. Suomi fasilitoi kokousta.

– Emme tiedä itsekään paikkaa. Meidät viedään sinne bussilla, Kim Jun-Hyung naurahtaa.

Osallistujia on 18, joista kuusi on Pohjois-Koreasta, kuusi Etelä-Koreasta ja kuusi Yhdysvalloista.

Pohjois-Korean ulkoministeriön Yhdysvaltain-suhteiden varapääjohtajan Choe Kang-ilin lisäksi Kim ei tiedä muiden pohjoiskorealaisten nimiä.

"Nyt hyvä tilaisuus kokoukselle"

Tapaamisella on tarkoituksena huhtikuussa pidettävien Koreoiden välisten neuvottelujen valmisteleminen sekä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tapaamisen pohjustaminen.

Asialistalla on muun muassa ydinaseiden vähentäminen Korean niemimaalla ja Koreoiden jännitteiden lieventäminen. Kim Jun-hyungin mukaan nyt on hyvä tilaisuus kokoukselle, kun neuvottelukanavat Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain välillä ovat avautumassa.

Ideana on hänen mukaansa, että osapuolet kuuntelevat toistensa näkemyksiä asioista.

Mikäli kokous onnistuu, Kim toivoo, että kolmenvälisiä kokouksia järjestettäisiin samalla mallilla jatkossakin.

Etelä-Koreasta turvallisuusasiantuntijoita

Etelä-Koreasta mukana ovat entiset Japanin- ja Kiinan-lähettiläät, entinen kansallisen turvallisuuden viraston päällikkö, turvallisuusasiantuntijoita ja yliopistoväkeä. Kim Jun-hyung on kansainvälisen politiikan asiantuntija.

Yhdysvalloista kokoukseen osallistuu uutisen mukaan kaksi entistä Etelä-Korean-suurlähettilästä: Kathleen Stephens ja Thomas C. Hubbard. entinen Yhdysvaltain Afganistanin-suurlähettiläs Karl Eikenberry ja kaksi Itä-Aasian asiantuntijaa: Bob Carlin ja John Delury.

Stephens oli suurlähettiläänä Soulissa vuosina 2008–11 ja Hubbard vuosia 2001–04.

Niinistö: Suomen rooli neuvotteluissa ohut

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti maanantaina, että Suomen rooli neuvotteluissa on ohut.

– Olemme valmiit tarjoamaan niin sanottuja hyviä palveluksia, niin kuin diplomaattikielellä sanotaan. On haluttu tulla Suomeen. Me otamme mielellämme vastaan ja toivomme, että keskustelut vievät eteenpäin asioita, hän sanoi toimittajille Helsinki-Vantaan lentokentällä.

– Tämähän ei ole mikään ainutkertainen neuvottelutilaisuus, vaan prosessin jatkoa. Kokoonpano on käynyt keskusteluja keskenään muualla, ja nyt jatketaan niitä.

Niinistö ei kertonut tarkemmin, mille taholle pyyntö valtionhallinnossa tuli. Hänen mukaansa se tuli "eräiden välikäsien kautta". Presidentti ei myöskään halunnut kommentoida neuvottelujen sisältöä. Hänen mukaansa Suomi tarjoutuisi neuvottelupaikaksi jatkossakin.

– Jos sellaisesta puhe tulisi, varmasti edelleen tarjoamme hyviä palveluksia.

"Tarkoitus kuunnella ja ymmärtää vastapuolta"

Ulkoministeriö on sanonut aiemmin, että kyseessä on rutiininomainen akateeminen tapaaminen.

– Akateemisen tapaamisen nimen alla voi olla paljon muutakin, kuten poliittisia asiantuntijoita ja Yhdysvaltain tapauksessa entisiä virkamiehiä, Richardson Center -ajatushautomon varajohtaja Mickey Bergman arvioi Ylelle puhelimitse..

– Trumpin ja Kimin tapaamisuutisen jälkimainingeissa neuvotteluilla on enemmän painoarvoa kuin menneisyydessä, Bergman sanoo.

Toinen tavoite on keskusteleminen Pohjois-Korean vankina olevista kolmesta amerikkalaisesta, joista neuvoteltiin CNN:n mukaan myös loppuviikosta Tukholmassa.

Bergmanin mukaan vastaavia kokouksia on järjestetty eri puolilla maailmaa ainakin vuodesta 2007.

Etelä- ja Pohjois-Korean on määrä tavata huhtikuun lopussa maiden rajalla Panmunjomin rajakylässä. Helsingin tapaaminen pohjustanee tätäkin kokousta.