Noin viikon studion Eeva Vekki on tottunut saamaan ympärillä olevat ihmiset nauramaan – ”En kestä paskanjäykkyyttä ollenkaan”

Suurelle yleisölle melko tuntematon koomikko ansaitsi kovalla työllä paikkansa parrasvaloissa. Vantaalla kasvanut perheenäiti on myös maailmanparantaja, joka sanoo lähtökohtaisesti kaikkeen "kyllä".

televisio-ohjelmat
Noin viikon studion juontajakaksikko on Anders Helenius ja Eeva Vekki.
Anders Helenius ja Eeva Vekki keskellä maanantaiaamun kokousta, jossa huumorin kukka odottaa vielä puhkeamistaan.Vesa Marttinen / Yle

Pasilan Yle-keskuksen Lavastetalon toisen kerroksen kokoushuoneessa on hieman kireä tunnelma. On maanantaiaamu ja jostain pitäisi repiä huumoria.

Koomikot Eeva Vekki ja Anders Helenius istuvat pyöreän pöydän ääressä yhdessä Noin viikon studion käsikirjoittaja- ja toimittajatiimin kanssa.

Läppäreiden näytöiltä, sanomalehdistä ja papereilta heitellään ilmoille uutisia ja puheenaiheita, joista pitäisi koostaa käsikirjoitus uuden tv-ohjelman pilottijaksolle. Tunnelma kevenee hieman, kun puheeksi tulee Vladimir Putin: sunnuntaisessa tyrmäävässä vaalivoitossa ja ilman paitaa kalastavassa sankarijohtajassa on kaikki komedian ainekset, mutta tuore lähetystymiskulma tuntuu vielä puuttuvan.

Kaoottiselta vaikuttavan palaveri-, kirjoitus- ja kuvausrumban keskellä Eeva Vekki ehtii hetkeksi pysähtyä kertomaan, miten suurelle yleisölle melko tuntematon koomikko päätyi huippusuositun ajankohtaissatiiriohjelman keulakuvaksi.

Noin viikon studion tekijätiimiin kuuluu useita käsikirjoittajia. Etualalla ohjelman juontajat Eeva Vekki ja Anders Helenius.
Noin viikon studion tekijätiimiin kuuluu useita käsikirjoittajia. Etualalla ohjelman juontajat Eeva Vekki ja Anders Helenius.Vesa Marttinen / Yle

– Noin puolitoista vuotta sitten Jukka (Lindström) laittoi viestiä ja pyysi minua mukaan. Silloin ohjelmassa testattiin erilaisia kirjeenvaihtajarooleja. Olin myös viime syksynä mukana muutaman viikon verran kirjoitusharjoittelijana ja seuraamassa, miten se kirjoitusprosessi oikein menee.

Syksy 2017 jäi Noin viikon uutisten viimeiseksi, kun Lindström ilmoitti muuttavansa ulkomaille ja jättävänsä ohjelman. Työryhmä ei jäänyt kuitenkaan tyhjäkäynnille: jo loppusyksystä ryhmä teki pilottijakson uudesta ohjelmasta, ja ennen joulua projektille saatiin lopullisesti vihreää valoa.

Eeva Vekki valikoitui uuden ohjelman toiseksi juontajaksi aiempien töidensä sekä koekuvausten kautta.

– Teimme syksyllä paljon koekuvauksia ja Eeva nousi siitä porukasta positiivisesti. Eevan vahva läsnäolo ja itsevarma tyyli sopii hyvin tulevaan ohjelmaamme. Eeva on määrätietoinen ja keskittymishäiriöinen hauska tyyppi, täydellistä Noin viikon studio -materiaalia! kertoo ohjelman tuottaja Juha Lahti.

Syntymähauska improsisko

Eeva Vekki kertoo nuorena halunneensa näyttelijäksi. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun teatterikorkeakoulun ovet eivät ensi yrittämällä auenneet.

– Lähdin opiskelemaan tuottajaksi. Olen tehnyt teatterituottajan töitä, festivaaleja ja järjestötöitä eli maailmaparannusta, ja samalla koko ajan esiintynyt improryhmän kanssa, hän kertoo.

Vekki sanoo olleensa aina ihminen, joka saa ympärillä olevat ihmiset nauramaan. Improvisaatioteatterin kautta elämänasenteeseen on iskostunut joo-mentaliteetti.

– Aina voi tarjota asioita ja kaikkeen voi suhtautua joo-asenteella. Vaikka se idea ei sellaisenaan olisi valmis, sitä voi aina kehittää. Lähtökohta on, että kaikkeen sanotaan joo, ja sitten lähdetään kehittämään.

Noin viikon uutiset voitti parhaan komedia- ja sketsiohjelman Kultaisen Venlan vuosina 2016 ja 2017.
Noin viikon uutiset voitti parhaan komedia- ja sketsiohjelman Kultaisen Venlan vuosina 2016 ja 2017.Vesa Marttinen / Yle

Stand up -komedian pariin Vekki hakeutui ollessaan toisen lapsensa kanssa äitiysvapaalla. Hän osallistui stand up -kurssille, ja on tehnyt aktiivisesti keikkoja nyt viitisen vuotta.

– Minussa on ihmisenä sellainen piirre, on että on aina pakonomainen tarve keventää tilannetta. En kestä sellaista paskanjäykkyyttä ollenkaan.

Faktat tarkistettava satiirissakin

Noin viikon studion kaltaiset ajankohtaissatiiriohjelmat ovat monille myös tärkeitä uutislähteitä. Esimerkiksi Helsingin Guggenheim-museon eri vaiheiden seuraaminen perinteisten medioiden kautta vaatii melkoista uskoutumista, mutta Noin viikon uutisten Guggenheim-video ja aiheen muu käsittely (siirryt toiseen palveluun) tavoitti katsojia niistäkin kohderyhmistä, joita aihe ei lähtökohtaisesti niin kiinnosta.

Noin viikon studion juontajakaksikko on Anders Helenius ja Eeva Vekki.
Anders Helenius ja Eeva Vekki yrittävät keksiä jotain hauskaa sanottavaa Vladimir Putinista.Vesa Marttinen / Yle

Siksi faktat on oltava oikein, vaikka uutisten käsittelytapa olisi kuinka kieroutunut ja perinteisestä poikkeava.

– Se on aika jännittävää, ja toisaalta tekee ohjelman tekemisen aika vastuulliseksi. Sen takia meillä on taustatoimittajia, piinkovia ammattilaisia, jotka tarkistavat faktat. Meillä on myös jatkuva running gag siitä että faktat tulevat pilaamaan hyvän vitsin!

Vekin mukaan mistä tahansa aiheesta voi tehdä huumoria, mutta tekemisen tavalla ja yleisöllä on aina merkitystä.

– Yksityisissä tilaisuuksissa mille tahansa saa ja pitää nauraa. Vaikka jokin henkilökohtainen tragedia elämässä, kyllähän sillekin voidaan nauraa ääneen, se on tapa käsitellä asiaa. Mutta kun se tehdään näin julkisesti, sitä pitää miettiä tarkemmin.

Käsikirjoitus elää viime hetkeen saakka

Keskiviikkoaamuna Eeva Vekki vastaa puhelimeen pirteän kuuloisena. Maanantaina kirjoitetusta ja tiistaina kuvatusta pilottijaksosta tuli onnistunut, ja elävä yleisö herätti vitsit henkiin juuri toivotulla tavalla.

Noin viikon studion kuvaukset tehdään ohjelman lähetyspäivänä, mikä mahdollistaa käsikirjoittamisen viilaamisen aina viime metreille saakka. Usein vaikkapa aihe, josta on alettu kirjoittaa edellisellä viikolla, saattaa viikonlopun aikana elää niin, että käsikirjoitusta täytyy muuttaa moneen kertaan.

Tälläkin kertaa mukaan mahtui vielä yksi ajankohtainen puheenaihe, joka lopulta syrjäytti Putinin.

– Putin-vitsiä ei nyt tullut mukaan, mutta Aku Louhimies saatiin mahtumaan! Vekki virnuilee.

Radio Suomen Helsingin-toimituksen reportteri Vesa Marttinen haastattelee koomikko Eeva Vekkiä.