Lumen paino kasvaa – pelastuslaitos ja ympäristökeskus suosittavat tarkastamaan hallien katot

Kahden hallin katto romahti maanantaina Pohjois-Savossa. Lumen vesiarvo on kasvanut ja kasvaa edelleen.

lumi
Rautalampilaisen huonekaluvalmistajan Sepon kalusteen katolta poistetaan lunta.
Antti Karhunen / Yle

Pohjois-Savon pelastuslaitos suosittaa varmistamaan alueellaan olevien isojen hallien ja laajarunkoisten rakennusten kattojen kestävyyden runsaan lumen takia.

Pohjois-Savossa sattui maanantaina kaksi halliromahdusta. Alkuillasta Rautalammilla romahti Sepon Kalusteen tuotantotilan kattoa noin 800 neliötä ja hieman myöhemmin Keiteleellä Keitele Timberin sahatavaran lastausterminaalin kattoa noin 2 500 neliötä. Kukaan ei loukkaantunut turmissa.

Suomen ympäristökeskuksen ennusteen mukaan lumen vesiarvo eli lumikuorma kasvaa tulevan viikon aikana. SYKE varoitti jo viime perjantaina isojen hallien omistajia varmistamaan kattojen kestävyyden. Lumen vesiarvo ilmoitetaan kiloina neliömetriä kohti. Vastasatanut pakkaslumi on kevyttä, mutta vanha, sulava lumi voi painaa jopa yli 400 kiloa neliömetriltä.

SYKE:n viime perjantaina antaman arvion mukaan lumikuormat olivat kasvaneet viikossa 20–50 kiloa neliömetriä kohden. Suurimmat kuormat, yli 200 kiloa neliölle, ovat Pohjois-Karjalassa, Kainuussa, Pohjois-Savossa, Meri-Lapin rannikkoalueella sekä Länsi-Lapissa. Näillä alueilla on noin 20–50 kiloa tavallista enemmän lunta neliömetriä kohden.

Puolen metrin kerros lunta painaa nyt noin 130–150 kiloa neliöltä ja metrin lumikerros noin 250 kiloa neliöltä. Suomen ympäristökeskuksen mukaan jo puolen metrin lumikerros kannattaa poistaa hallin katolta.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan pientalojen omistajien ei tarvitse katon kestävyyden takia ryhtyä lumen poistoon, sillä omakoti- ja pientalojen kattojen kestävyydessä ei ole käytännössä koskaan ollut ongelmia.