Nainen kuoli robottiauton alle – Suomalaisasiantuntija: "Pimeällä anturi voi havaita liikkuvan kohteen ihmissilmää helpommin"

Euroopassa testataan robottiautoja useissa kohteissa. Arizonan onnettomuus ei vaikuta testien jatkumiseen.

automatisoidut autot
Uber itseohjautuva auto.
Kuvan Uber-Volvolla ei ole tekemistä onnettomuuden kanssa.Kristoffer Tripplaar / AOP

Robottiautoja testaava Uber on ilmoittanut lopettavansa kaikkien itseohjautuvien autojensa testauksen Yhdysvalloissa sunnuntai-illan kohtalokkaan onnettomuuden jälkeen. Kuljetuspalveluyhtiö on testannut autoja Arizonassa, Pittsburgissa ja Torontossa Kanadassa.

Onnettomuus ei vaikuta robottiautojen testaamiseen ja tuotekehitykseen, koska rahaa on jo sijoitettu ja sijoitetaan tähtitieteellisiä summia.

Liikenne on valtava markkina. Pelkästään Suomen liikennemarkkinat ovat noin 50 miljardia euroa. Kansainvälisessä mittakaavassa puhutaan jopa triljoonan tai triljoonien eurojen markkinasta.

Tampereen teknillisen yliopiston uusiutuvan liikenteen apulaisprofessori Heikki Liimatainen pitää silti Yhdysvaltain onnettomuutta henkisesti kovana iskuna robottiautojen kehittämisen kannalta.

– On tämä henkisesti varmasti sellainen isku, jota ehkä osattiin odottaa, mutta tietysti se pysäyttää hetkeksi, että mitäs nyt tehdään, sanoo Liimatainen.

Hän sanoo, että testit jatkuvat koska isoilla yrityksillä on meneillään paljon kehitystyötä ja isoja panoksia tutkimuksessa.

– Myös viranomaisilla on suuri syy kehittää robottiautoja.

Liimatainen ei halua arvioida, olisiko onnettomuus voitu jotenkin estää.

Euroopassa valtava testihanke

Eurooppalainen autoteollisuus testaa parhaillaan automaattista ajamista 11 kohteessa laajassa L3-Pilot-hankkeessa.

Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n johtavan tutkijan Satu Innamaan mukaan testipaikat ovat käytännön syistä yleensä lähellä autonvalmistajia. Useampi testipaikka sijaitsee Saksassa ja niitä on myös Englannissa, Ruotsissa, Ranskassa ja Italiassa.

Tarkkoja testikohteita ei ole vielä kerrottu.

Suomesta L3Pilot-hankkeessa on mukana Teknologian tutkimuskeskus VTT, joka vastaa mm. tutkimusmenetelmän kehittämisestä. Suomessa liikenteessä ei tehdä testejä tähän hankkeeseen liittyen, mutta muissa testeissä VTT:llä on omat robottiautonsa Marilyn ja Martti.

Suomessa on testattu myös robottibusseja julkisessa liikenteessä.

L3Pilot-hankkeessa ovat mukana kaikki eurooppalaiset autonvalmistajat: mm. Audi, BMW, Fiat , Renault, Volkswagen ja Volvo sekä amerikkalainen Ford ja japanilainen Toyota. Hanketta johtaa saksalainen Volkswagen-konserni. Mukana on lisäksi eri järjestöjä ja tutkimusosapuolia useista maista.

Testiprojekti jatkuu vuoteen 2021 saakka. EU-rahaa käytetään 36 miljoonaa ja koko hankeen kokonaisarvio on 68.

Liimatainen arvioi, että kaikki isot automerkit tekevät robottiautojen kehitystä joko yksin tai yhdessä teknologiakumppaneiden kanssa. Lisäksi robottiautoja kehittävät teknologiajätti Googlen Waymo ja kiinalainen Baidu.

Tutkija: Pimeällä anturi voi olla ihmissilmää parempi

VTT:n johtava tutkija Satu Innamaa kertoo, että Yhdysvalloissa sattunut onnettomuus tuskin vaikuttaa eurooppalaiseen testaamiseen.

– Uskoisin, ettei aiheuta mitään muutoksia L3-Pilotissa. Kun testataan prototyyppiautoja, niin mukana on turvakuljettaja, koska autot eivät vielä ole valmiita. Liikenteessä voi tapahtua aivan mitä vaan ja turvakuljettajat ovat siksi erikoiskoulutettuja kuljettajia ottamaan tilanne haltuun, jos jotain erityistä tapahtuu.

– Automaattiauton ympäristön havainnointi ei perustu ainoastaan kamerakuvaan, on olemassa myös joukko muita antureita. Tietyissä olosuhteissa, kuten esimerkiksi pimeällä, näiden antureiden voi olla helpompi kuin ihmissilmän havaita liikkuva kohde.

Ovatko robottiautot joskus turvallisempia kuin ihmisten ohjaamat autot?

– En usko, että niitä päästetään liikenteeseen ennen kuin ne ovat turvallisempia kuin ihmisten ohjaamat autot. Jatkossa aiotaan esimerkiksi testata moottoriteiden ruuhka-ajopilottia, joka ajaa ainoastaan alhaisilla nopeuksilla, jotta turvallisuudesta voidaan varmistua, Innamaa sanoo.

Liimataisen mukaan on vaikea arvioida, milloin automaattibussit ja robottiautot ovat niin turvallisia, että ne voidaan ottaa käyttöön.

– Automaattisten autojen ajomäärät ovat niin pieniä vielä, ettei niiden turvallisuudesta oikein voi sanoa mitään. Se tiedetään, että teknologia on parantunut niin, että ihmiskuljettajan ei yhtä usein tarvitse puuttua menoon kuin aikaisemmin, mutta vaikea sanoa, milloin riittävä turvallisuus on saavutettu, Liimatainen sanoo.

Asiantuntija: Keskeinen kysymys on, millaista turvallisuutta vaaditaan

Kuka korvaa, jos robottiauto aiheuttaa vahingon?

Turun yliopiston siviilioikeuden apulaisprofessori Mika Viljanen kommentoi vastuukysymyksiä yleisellä tasolla. Perinteinen liikennevakuutus voi pian olla tiensä päässä.

– Tässä on kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että Suomessa on pakollinen liikennevakuutus. Pakollinen liikennevakuutus korvaa ajoneuvon käyttämisestä liikenteessä aiheutuneet vahingot.

Lainsäätäjät ovat kuitenkin jo varautuneet uusiin tilanteisiin. Suomessa vakuutusyhtiöillä on jo nyt oikeus hakea vahingonkorvausta tuotteiden valmistajilta tuotevastuun perusteella. Viljasen mukaan liikennevakuutusyhtiöt voisivat tällä perusteella ajaa kanteita autonvalmistajia vastaan.

Useimmat vahingot liikenteessä kohdistuvat henkilöihin tai yksityisessä käytössä olevaan omaisuuteen. Tuotevastuulaissa lähtökohtana on, että valmistaja tai maahantuoja joutuu korvaamaan kaikki sellaiset vahingot, jotka johtuvat tuotteista, jotka eivät ole niin turvallisia kuin on aihetta odottaa. Kyse on tällöin tuotevahingosta.

– Keskeinen kysymys on, minkälaista turvallisuutta tuotteelta vaaditaan, sanoo apulaisprofessori Mika Viljanen.

Suomessa arvioidaan jo nyt, että robottiautot ja muut automaattiohjatut liikennevälineet voivat aiheuttaa merkittäviä muutoksia vakuutuksiin ja ylipäätään liikenteen omistus- ja vastuusuhteisiin.

Viljasen mukaan liikennevakuuttaminen tulee tulevaisuudessa muistuttamaan tuotevastuuvakuuttamista. Autojen omistaminen muuttuu ja omistamisesta tulee tulevaisuudessa entistä harvinaisempaa. Palveluja ostetaan yrityksiltä, jotka omistavat autoja tai muita liikennevälineitä.

Poliisipäällikkö: Uber ei vaikuta syylliseltä

Tempessä Arizonassa sattunut onnettomuus on tiettävästi ensimmäinen robottiauton turma, jossa kuolee jalankulkija. Nainen ei käyttänyt suojatietä, kun hän lähti ylittämään tietä illan hämärässä.

Uberin toimitusjohtaja Dara Khosrowshahi on ilmaissut osanottonsa onnettomuudesta Twitter-tilillään. Samalla Uber lupasi auttaa Tempen kaupungin poliisia tapauksen tutkinnassa.

Paikallisen poliisipäällikön Sylvia Moirin mukaan Uber ei vaikuta syylliseltä alustavien tutkimusten perusteella. Oikeudenkäynti Uberia tai kuljettajaa vastaan voi silti olla mahdollinen, mutta siitä päättää syyttäjä.

Onnettomuus olisi ollut vaikea estää, sillä nainen tuli tielle "kuin varjosta" poliisipäällikkö sanoi The San Francisco Chroniclen (siirryt toiseen palveluun)haastattelussa. Poliisi puhutteli autossa ollutta turvakuljettajaa, joka kertoi havainneensa onnettomuuden vasta törmäyksen äänestä. Auto ei jarruttanut ennen traagista törmäystä.

21.3. Klo 13.39: Korjattu lausetta "kaikki eurooppalaiset autonvalmitajat ... muotoon: sekä amerikkalainen Ford ja japanilainen Toyota. Aiemmasta muotoilusta sai käsityksen, että viimemainitut olisivat myös eurooppalaisia autonvalmistajia.