Paula Takion kolumni: Opettajan on siedettävä myös henkilöön kohdistuvaa arvostelua

Opettajat saavat kuulla usein kovaa kritiikkiä työstään ja myös persoonastaan, koska kaikilla on joku kokemus opettajista, jotka sävyttävät mielikuvia opettajista ja opettajan työstä, kirjoittaa Paula Takio.

opettajat
Paula Takio
Paula TakioKalle Mäkelä / Yle

Meitä opettajia pidetään usein huonoina ottamaan vastaan arvostelua. Kun puolustaudumme, kääntyy se helposti meitä vastaan. Kohtaamme asennetta, että me nyt vain haluamme kynsin hampain pitää kiinni ulkopuolisille helpolta näyttävästä työstämme pitkine lomineen eikä meitä oikeasti kuitenkaan kiinnosta oppilaiden etu. Kukapa ei olisi kuullut, että se joka osaa, tekee, ja se, joka ei osaa, opettaa. Koska itse pitää työtään arvossa ja tärkeänä, ajautuu helposti puolustuskannalle, kun rakasta työtä ivaillaan.

Toisessa ammatissani kääntäjänä joudun nöyrästi vastaanottamaan kovaakin palautetta töistäni ja vielä julkisesti, joten olen kuvitellut itse kestäväni keskimääräistä paremmin kritiikkiä opettajanakin.

Eri töihin kohdistuvassa arvostelussa on kuitenkin eroja. Kun käännöstöitäni arvostellaan, kohdistuu kritiikki nimenomaan työn jälkeen. Pohditaan, olisiko jokin toinen sanavalinta ollut parempi tai onko ratkaisuni suorastaan virheellinen. Osoitetaan tekstistä selkeä moka. Kritiikki ja puutteiden etsintä kohdistuvat aina työhön, ei minuun henkilönä, eikä kukaan epäile motiivejani tehdä juuri sitä työtä.

Opettajia arvostellaan usein pääpiirteissään kahdella tavalla. Jokapäiväisessä työssämme me altistamme itsemme arvostelulle ihan joka hetki. Kaikilla on omia kokemuksia opettajista koulutaipaleensa varrelta, ja ne sävyttävät mielikuvia.

On eri asia toivoa opettajan panostavan tuntisuunnitelmiin enemmän tai selittävän asiat selkeämmin kuin sanoa, että hän on ärsyttävä tai kemiat eivät kohtaa.

Jo koulutuksessa meille aina todetaan, että kukin opettaja tekee työtään persoonallaan. Siitä seuraa väistämättä se, että kun meitä arvostellaan yksilöinä työssämme, lipsahtaa arvostelu helposti henkilökohtaisuuksiin tai ainakin helposti tuntuu siltä. Raja asiallisen ja asiattoman palautteen välillä tuntuu joskus häilyvän. On eri asia toivoa opettajan panostavan tuntisuunnitelmiin enemmän tai selittävän asiat selkeämmin kuin sanoa, että hän on ärsyttävä tai kemiat eivät kohtaa.

Kun siirrytään yksilöistä yleiselle tasolle, on toisen tyyppinen opettajien kohtaama arvostelu hahmotonta, koko ammattikuntaa epämääräisesti leimaavaa. Opettajaksi opiskelee väärin motiivein vääränlaisia ihmisiä. Jo se, että on nainen, on huono juttu, koska pitäisi olla enemmän miesopettajia. Minulle on tuumattu, että opettajaksi hakeutuvat laiskat ihmiset, koska työn määrä näyttää opetusvelvollisuuksia tuijottaen vähäiseltä ja kesälomat ovat pitkiä. Ei ole kauan, kun viimeksi luin Facebookin kommenttiosiosta pilkalliseen sävyyn kirjoitetun "laiskat opettajat haluavat vain pitää lomistaan kiinni".

Emme pysty aina miellyttämään kaikkia saadaksemme työn tehdyksi niin kuin pitää.

Teemme työtä koko ajan siinä ristipaineessa, että tiimi vaihtuu parin tunnin välein ja tavoitteisiin pääseminen riippuu siitä, miten hyvin saamme kunkin tiimin kanssa yhteistyön sujumaan. Meillä on työn tavoitteet saavutettavana, omat ihanteemme työn sisällöstä ja vaikuttavuudesta ja mahdollisesti kokemuksen tuomaa käsitystä siitä, mikä toimii ja millaisin menetelmin olemme onnistuneet tavoitteisiin pääsemään. Emme pysty aina miellyttämään kaikkia saadaksemme työn tehdyksi niin kuin pitää. Kun vastustamme alituisia säästöjä ja opetustuntien vähennyksiä, sekin saatetaan nähdä vain itsekkäänä haluna pitää omasta palkasta ja työstä kiinni ja tietysti ikuisena muutosvastarintana. Eikä taisteluna taata hyvä koulutus nuorille.

Aina kun puhutaan vanhanaikaisiin menetelmiin jumittuneista keski-ikäisistä naisopettajista, kalikka kalahtaa tämän muistiinpanoja kynällä paperille kirjoituttavan viittäkymmentä käyvän naisopettajan nilkkaan. On pakko kestää se, että aina löytyy joku, jonka mielestä pitäisi tehdä toisin. Halukkuuttamme pitää kiinni valinnoistamme epäillään vähintäänkin mukavuudenhaluksi. Täytyy ajatella, että jos pystyn seisomaan valintojeni takana ja minulla on mietittynä perustelut, miksi jotakin teen ja miksi se on mielestäni hyvä, minulla on oikeus ja velvollisuuskin luottaa ammattitaitooni.

Ehkä vähään aikaan tervehenkisin elämänohje tuli nuorelta opiskelijaltani viime syksynä kun jonkin opettajakeskustelun yhteydessä murehdin hänen ryhmälleen, olenko nyt sitten väärä ihminen tälle alalle kun olen tällainen. Opiskelija puuskahti jotain siihen suuntaan kuin "Miksi ihmeessä sun pitäisi välittää jostain epämääräisistä somekommenteista ihmisiltä, jotka ei ole sun tunneilla olleet?"

Paula Takio

Paula Takio on kieltenopettaja Turun Ammatti-instituutissa. Opettajan töitä hän on tehnyt niin vankilassa kuin eduskunnassakin. Hän on myös freelance-kääntäjä ja on tutkinut keskiajan kirjoituksia. Hän viihtyy työssään nuorten parissa.