Suomalaislentäjä laskeutui ensi kertaa lentotukialukselle – Karjalan lennoston kapteeni ohjasi amerikkalaista Hornetia

Suomen ilmavoimien hävittäjälentäjä Juha Järvinen laskeutui lentotukialus USS Abraham Lincolnille merellä.

ilmavoimat
Juha Järvinen
Tukialukselle laskeutunut kapteeni Juha Järvinen (vas.) Yhdysvaltain merijalkaväen kapteenin Michael Humistonin onniteltavana USS Abraham Lincolnin kannella.Brian M. Wilbur / U.S. Navy

Kapteeni Juha Järvinen laskeutui tukialukselle Yhdysvaltain merijalkaväen koulutuslaivueen Hornet-hävittäjällä. Kone oli koulutuslaivueen komentajan yksipaikkainen F/A-18C. Lasku tapahtui viime lauantaina 17. maaliskuuta.

Kukaan suomalainen lentäjä ei ole tätä ennen tehnyt itse laskua lentotukialukselle.

Järvinen on ollut elokuusta 2016 lähtien koulutusvaihdossa Yhdysvaltain merijalkaväen tukikohdassa Miramarissa Kaliforniassa, kertoo Lentoposti-sivusto (siirryt toiseen palveluun). Hän on saanut samanlaisen koulutuksen kuin Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston lentäjät.

– Se oli aika intensiivistä. Olin onnellinen kun tiesin saaneeni vaijerin jarrukoukkuun, ja koneen vauhti hidasti nopeasti. Mutta samalla olin vähän pettynyt, koska tartuin toiseen vaijeriin enkä kolmanteen, kertoi Järvinen Yhdysvaltain laivaston nettisivujen (siirryt toiseen palveluun) mukaan.

Tukialuslaskussa koneen jarrukoukun on osuttava yhteen neljästä jarruvaijerista, jolloin kone pysähtyy. Parhaana ja turvallisimpana laskuna pidetään sellaista, jolla osutaan kolmanteen vaijeriin.

hornet laskeutuu tukialukselle
Juha Järvisen ohjaama merijalkaväen Hornet laskeutuu USS Abraham Lincolnin lentokannelle.Brian M. Wilbur / U.S. Navy

Juha Järvinen on ollut ohjaajana ilmavoimissa 15 vuotta, joista viisi vuotta lennonopettajana.

– Tarkoitus on, että kun Järvinen palaa kouluttamaan lentäjiä Suomen ilmavoimissa, hänellä on ensi käden kokemusta siitä mitä hän opettaa, sanoi merijalkaväen lentokouluttaja, majuri Shane Bursae.

Järvisen ensi laskeutuminen tukialukselle jännitti myös kouluttajaa.

– Olen itse tehnyt sen ja olin hyvilläni, että hän sai jakaa sen haasteen. Mutta olin myös jännittynyt, meneekö kaikki niin kuin laivalla pitää mennä, sanoi Bursae.

Lentoposti.fi kertoo, että aiemmin ainakin seitsemän suomalaista hävittäjäohjaajaa on ollut mukana tukialuslaskuissa ja katapulttistarteissa kaksipaikkaisen Hornet-version takapenkillä.

Tämä tapahtui, kun suomalaisia lentäjiä oli Yhdysvalloissa koulutettavana 1990-luvulla, jolloin Hornetit hankittiin Suomeen. Järvinen on kuitenkin ensimmäinen, joka on ohjannut Hornetin laskuun tukialukselle.