Kuntaministeri Vehviläinen: Kittilän kunnanvaltuuston on otettava kantaa Lex Kittilä -ryhmän esityksiin

Kittilän kunnanhallitus linjasi, ettei syytteessä olevia päättäjiä siirretä syrjään luottamustehtävistä, vaikka valtiovarainministeriön Lex Kittilä -selvitysryhmä näin esittää.

Lex Kittilä
Kittilän kunnantalo
Kittilän kunnantaloJyri Tynkkynen / Yle

Kuntaministeri Anu Vehviläinen (kesk.) perää Kittilän kunnanvaltuustolta vastuuta selvitysryhmän esitysten käsittelyssä.

Kittilän kunnanhallitus linjasi maanantaina, ettei syytteessä olevia päättäjiä siirretä pois luottamustehtävistä, vaan heidät pidätetään päätöksenteosta tarvittaessa. Sama oli kunnanvaltuuston päätös viime lokakuussa.

Lex Kittilä -ryhmän esityksen mukaan syytteessä olevien päättäjien pitäisi heti luopua luottamustoimestaan oikeudenkäyntien ajaksi.

Kittilän kunnanhallitus päätti viedä Lex Kittilän -selvitysryhmän esitykset kunnanvaltuustolle tiedoksi. Ensi maanantain kokoukseen tuodaan päätösesityksenä se, että valtuusto ei ryhdy asiassa uusiin toimenpiteisiin vaan pitää voimassa viime lokakuussa tekemänsä päätöksen, jonka mukaan syytetyt saavat jatkaa luottamustoimissaan normaalisti.

Kuntalaki velvoittaa valtuustoa

Ministeri Anu Vehviläisen mukaan kunnanvaltuuston pitää nyt ottaa kanta asiaan.

– Tuen selvitysryhmän esityksiä. Kittilän kunnanvaltuuston pitää ottaa kantaa siihen, noudatetaanko ja halutaanko tehdä päätöksiä Antti Rantakokon selvitystyöryhmän pohjalta, Vehviläinen sanoo.

Hän kertoo pistäneensä merkille, minkä kannan Kittilän kunnanhallitus otti selvitysryhmän esityksiin maanantaina kokouksessaan.

– Siitä huolimatta korostan tietysti valtuuston roolia liittyen kuntalain säädöksiin, Vehviläinen sanoo.

Korjattu 21.3. klo 13:43. Jutussa kerrottiin alun perin, että kunnanhallitus ei olisi tehnyt päätösesitystä valtuustolle. Korjattu muoto on se, että päätösesityksen mukaan valtuusto ei ryhdy asiassa uusiin toimenpiteisiin vaan pitää voimassa viime lokakuussa tekemänsä päätöksen, jonka mukaan syytetyt saavat jatkaa luottamustoimissaan normaalisti.