Facebookin Zuckerberg kommentoi käyttäjätietokohua ensi kertaa: Myöntää yhtiön tehneen virheitä

Facebookin toimitusjohtajan mukaan yhtiö tutkii kaikki suuria tietomääriä käsitelleet sovellukset.

Mark Zuckerberg
Mark Zuckerberg
Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg vuonna 2013.Pedra Dasilva / EPA

Facebook on tehnyt virheitä sen käyttäjätietoja hyödyntäneen analytiikkayhtiö Cambridge Analytican tapauksessa, yhtiön toimitusjohtaja ja perustaja Mark Zuckerberg myönsi keskiviikkona.

Hän kommentoi ensi kertaa skandaalia, jossa miljoonien Facebook-käyttäjien tietoja käytettiin luvatta poliittisiin tarkoituksiin. Kannanotto tapahtui Facebookissa.

– Olemme vastuussa tietojenne suojelemisesta, ja mikäli emme pysty siihen, emme ansaitse palvella teitä, Zuckerberg kirjoitti Facebook-sivullaan (siirryt toiseen palveluun).

– Olemme tehneet virheitä, ja meidän on tehtävä parannuksia.

Muutoksia Facebookin linjauksiin

Mark Zuckerbergin mukaan Facebook tutkii kaikki sovellukset, joilla on ollut pääsy suuriin tietomääriin. Väärinkäytöksiä tehneet sovellukset kielletään ja niistä ilmoitetaan käyttäjille, hän lisää.

Zuckerberg kertoo myös, että kolmansien osapuolten pääsyä tietoihin rajoitetaan.

Jos Facebook-käyttäjä ei esimerkiksi ole käyttänyt tiettyä sovellusta kolmeen kuukauteen, sovelluksen pääsy käyttäjätietoihin estyy toimitusjohtajan mukaan kokonaan. Sisäänkirjautuessa tarvittavat tiedot rajoitetaan nimeen, profiilikuvaan ja sähköpostiosoitteeseen.

Lisäksi Facebookin uutisvirran yläpuolelle lisätään työkalu, joka näyttää käytetyt sovellukset ja opastaa niiden poistamisessa.

Zuckerbergia vaadittu kuultavaksi

Cambridge Analytica keräsi noin 50 miljoonan Facebook-käyttäjän tiedot luvatta. Niitä hyödynnettiin muun muassa täsmämainosten kohdistamiseen Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vaalikampanjassa vuonna 2016.

Facebookia on moitittu skandaalin niukahkosta kommentoinnista. Zuckerberg pysytteli vaiti keskiviikkoon asti.

– Olen tehnyt töitä ymmärtääkseni tarkalleen, mitä tapahtui ja kuinka varmistaa, ettei se tapahtu uudelleen, hän kirjoitti Facebookissa.

Britannian parlamentti ja EU-parlamentti ovat kutsuneet toimitusjohtajan kuultavakseen. Myös moni yhdysvaltalaispoliitikko on vaatinut Zuckerbergia kongressin eteen.

Skandaali laski alkuviikosta Facebookin osakekurssia. Yhtiön markkina-arvosta katosi yli 50 miljardia dollaria.

Aiheesta lisää:

Tämän tiedämme nyt Facebook-kohusta – Keskushahmoina kolme miestä

Analyysi: Facebookin 50 miljoonan ihmisen tietoja käytettiin Trumpin presidenttikampanjan hyväksi – Pitääkö Facebookin käyttö nyt viimeistään lopettaa?

Kohuttu analytiikkayhtiö hyllytti toimitusjohtajansa Facebook-skandaalin vuoksi

Käyttäjätietokohu riipii Facebookia, osakekurssi tipahti – mutta missä luuraa Zuckerberg?

Lähteet: Reuters, AFP