Syrjäytyneitä nuoria on Suomessa lähes 66 000 – Pojille lähes kaksi kertaa enemmän tehostettua tukea koulussa kuin tytöille

Vaikka suunta on hyvä, syrjäytyneiden määrä ei vähene riittävää tahtia, Me-säätiö sanoo.

syrjäytyminen
Mies katsoo ikkunasta ulos.
Seppo Sarkkinen / Yle

Syrjäytyneitä nuoria on nyt lähes 66 000, arvioi Me-säätiö. Määrä on laskenut vuodessa yli 2 600:lla muun muassa taloudellisen tilanteen paranemisen takia, sillä nuorten asema työmarkkinoilla on parantunut.

Vaikka suunta on hyvä, syrjäytyneiden määrä ei vähene riittävää tahtia, säätiö sanoo. Nuoret, joiden taustalla on useita työllistymistä heikentäviä tekijöitä, tarvitsevat monialaista tukea elämänhallintaan.

Me-säätiön mukaan syrjäytymisvaarassa olevat oppilaat tunnistetaan koulussa jo varhain, mutta heitä ei osata auttaa ajoissa (siirryt toiseen palveluun).

Peruskoulussa pojista yli 11 prosenttia saa tehostettua tukea ja tytöistä 6,5 prosenttia. Ero on Me-säätiön tutkimuksen mukaan kasvanut kymmenen viime vuoden ajan merkittävästi. Tuen määrä kasvaa ikävuosien myötä.

Me-säätiön sivuilla olevasta kartasta voi katsoa (siirryt toiseen palveluun), kuinka suuri osa oppilaista eri kunnissa saa tehostettua tukea.

Oppilaan kokonaisvaltainen tilanne jää kuitenkin tuesta huolimatta liian usein huomiotta, sillä monen lapsen kohdalla ongelmat johtuvat monista eri tekijöistä koulussa ja sen ulkopuolella, Me-säätiö arvioi.

Oppilaat tarvitsevat tuekseen vastuullisia aikuisia, yhteisön, johon kuulua ja joka tarjoaa mielekästä tekemistä, säätiö sanoo.

Lue myös:

Koulukiusaaminen vähentynyt huimasti – Taulukko kertoo, kuinka suurta osaa 8–9-luokkalaisista kiusattiin kunnassasi

Hei teinit: Mietittekö mitä tekisitte isona? Tämä sovellus tarjoaa vastauksen

Syrjäytymisen estämiseen uusi keino – avoin data näyttää, missä kunnissa koulut keskeytetään

Nämä 4 tekijää ennustavat syrjäytymisriskiä jo vauvana – Vain peruskoulun käyneet maksavat yhteiskunnalle satoja tuhansia enemmän kuin kouluttautuneet