Seinäjoella puretaan jo rakennuksia Ideaparkin alta

Seinäjoen Joupissa vanhojen ja lunastettujen rakennusten purkutyöt on aloitettu. Niiden paikalle rakentuu Suomen kolmas Ideapark.

Ideapark
Omakotitalon purkutyömaa
Omakotitalon purkutyömaaAntti Kettumäki/Yle

Seinäjoen kaupunki omistaa Joupin kaupunginosassa alueen, jolle Ideapark-liikekeskuksen on määrä rakentua. Ideaparkin kiinteistöyhtiö vuokraa tontin kaupungilta.

Ideapark rakentaa kauppakeskuksen, mutta kaupunki tekee alueelle infran ja maksaa myös tarpeelliset purkutyöt.

– Rakennusten purkaminen maksaa alle 200 000 euroa. Myöhemmin rakennetaan infra, johon kuuluvat myös eritasoliittymät, sanoo kaupungin hallintopäällikkö Jari Jokinen.

Purkutyöt käynnissä

Uuden rakentaminen edellyttää vanhojen rakennusten purkamista. Purkutyöt Joupissa on saatu hyvään vauhtiin.

Ensin puretaan neljä omakotitaloa ja huhtikuun aikana kaksi isompaakin rakennusta eli Ilkan entinen painotalo ja vanha autokorjaamo. Purkutyöt saataneen päätökseen toukokuussa.

Rakennusjätteet lajitellaan paikan päällä.

– Ensimmäisenä haetaan kaupungilta purkulupa ja sen ehtona on esimerkiksi, että tehdään asbestikartoitus. Se liitetään hakemukseen ja tämän jälkeen tehdään arviot syntyvästä jätteen määrästä ja toimitetaan rakennusvalvontaan. Lopuksi tehdään katselmus kohteessa ja aloitetaan työt, kertoo lupaprosessista Pohjanmaan erikoispurku oy:n toimitusjohtaja Ari Ämmälä.

Omakotitaloa puretaan Seinäjoen Joupissa.
Omakotitaloa puretaan Seinäjoen Joupissa.Antti Kettumäki/Yle

Kierrätykseen mahdollisimman paljon

Rakennusjätteestä pyritään kierrättämään mahdollisimman paljon.

– Pyrimme siihen, että mahdollisimman paljon materiaalia saadaan kierrätettyä, mutta ihan kaikkea ei saada kuitenkaan, vaan osa päätyy kaatopaikkajätteeksi. Myös laki määrittää, kuinka paljon materiaaleista pitää saada kierrätettyä, Ämmälä sanoo.

Ongelmajätteitä on edelleen varsinkin isommissa rakennuksissa ja niiden lajitteleminen on lisääntynyt.

– Asbesti on se pahin, mutta nykyään myös vesieristeissä on PAH-yhdisteitä ja muita haitta-aineita. Ongelmajätteeksi luokitellaan nykyään myös lyijymaalit, joita löytyy yllättävän paljon.

Purettavista rakennuksista ei ole löytynyt aarteita – ainakaan toistaiseksi.

– Tätä aina kysytään, mutta mitään rahanarvoista ei ole löytynyt, naurahtaa Ari Ämmälä.