Vietkö lapsesi aamuisin kouluun autolla? Päivästä tulisi parempi, jos hän kulkisi matkan itse tai kavereiden kanssa

Uuden tutkimuksen mukaan lapset, jotka kulkevat koulumatkansa kävellen tai pyörällä, pärjäävät paremmin kuin autokyydillä matkustavat luokkatoverinsa.

lapset (perheenjäsenet)
tyttö kävelee koulumatkallaan  kaupungin keskustassa, liikenteessä yksi auto, Kouvola, Pohjola-talo
Kouvolalainen viidesluokkalainen Walma Vilén koulumatkallaan kaupungin keskustassa.Pyry Sarkiola / Yle

Toppavaatteisiin sonnustautunut Walma Vilén sanoo heipat äidilleen ja lähtee koulumatkalleen lauhtuvaan kevättalviseen aamuun.

Viidesluokkalaisella on edessään tuttu, vajaan puolen tunnin kävely kaupungin keskustassa Kouvolassa.

– Talvisin kävelen kouluun, koska mulla ei ole nastarenkaita pyörässä, kertoo Walma.

Perheessä on kaksi muutakin koulumatkoja kulkevaa lasta. Perheen äiti Tuula Vilén tarkentaa, että polkupyöriä käytetään koulumatkoilla vain keväällä ja syksyllä kun pyörätiet ovat siinä kunnossa, että niillä voi liikkua.

Perheen päätös on tehty liukkauden ja turvallisuuden takia.

– Lapset ovat tottuneet siihen eikä siitä tarvitse enää keskustella.

Vilénin perheen lasten koulumatkailu on hyvä esimerkki siitä miten lasten kannattaisi tuoreen tutkimuksen mukaan kouluun kulkea.

Liikkuva lapsi menestyy

Lasten koulumatkoista on äskettäin valmistunut väitöstutkimus Karlstadin yliopistossa Ruotsissa.

Tutkija Jessica Westmanin mukaan lapset, jotka menevät kouluun kävellen, pyöräillen tai bussilla pärjäävät sekä koulussa että vapaa-ajallaan kaikin tavoin paremmin kuin lapset, jotka viedään kouluun autolla vanhempiensa kyydissä.

Vanhempienkin kanssa matkustaminen on hyvä idea, jos matkasta tehdään aktiivinen ja sosiaalinen tapahtuma.

tyttö koulumatkalla talvella, alikulkutunneli
Pyry Sarkiola / Yle

Koulumatkatutkimuksesta kertoi Lastensuojelun keskusliiton Lapsen Maailma -lehti. (siirryt toiseen palveluun) Koko tutkimus on luettavissa tästä (siirryt toiseen palveluun) (englanniksi).

Ruotsalaistutkimuksessa esiin nousseisiin asioihin on törmätty myös Suomessa.

– Tutulta kuulostaa. Täälläkin tiedetään, että lapset ovat virkeämpiä, kun koulupäivän yhteydessä on liikuntaa. Ja kun aamulla liikutaan kouluun, päivä alkaa mukavammin, sanoo toiminnanjohtaja Ulla Siimes Suomen Vanhempainliitosta (siirryt toiseen palveluun).

Siimeksen mainitsema tulosten tuttuus liittyy Liikkuva koulu (siirryt toiseen palveluun) -ohjelmaan, jossa on mukana noin kolme neljästä Suomen kouluista. Ohjelman tavoitteena on edistää liikuntaa lähinnä koulupäivien aikana.

Ohjelman puitteissa kouluja on houkuteltu liikkumaan myös koulumatkoilla (siirryt toiseen palveluun).

Autolla vieminen on helppoa

Ruotsalaistutkimuksen mukaan itsenäisesti koulumatkansa kulkeva lapsi on koulussa iloinen ja valpas, toisin kuin vanhempiensa autossa puolinukuksissa torkkuva ikätoveri.

Itsenäisesti koulumatkansa tekevät lapset myös pärjäsivät heti kouluun saapumisen jälkeen tehdyssä kognitiivisessa testissä paremmin kuin autolla kouluun tuodut.

Kävellessä ja pyöräillessä bonusta on tutkimuksen mukaan se, että lapsi menee kouluun kavereiden kanssa. Tämä on myös Vilénin perheen Walmalle mieluisin tapa kulkea koulumatka. Vajaan parin kilometrin matkalla ehtii juttu lentää.

– Me puhumme kaikesta,ja mietimme, mitä koulupäivä tuo tullessaan. Emme yleensä jää ihmettelemään mitään koulumatkalla. Kävelemme vain, että ehditään varmasti kouluun, kertoo Walma.

pysköintikieltomerkki, jättöpaikka -lisäkilpi, Kaunisnurmen koulu, Kouvola
Lasten tuominen autolla kouluun ja vanhempien kyydillä on myös perusteltua.Vesa Grekula / Yle

Tutkimus kertoo myös, että yhä useammat ruotsalaiset vanhemmat vievät lapsensa kouluun autolla riippumatta siitä onko koulumatka pitkä vai lyhyt. Oman auton käyttöä pidetään helppona ja käytännöllisenä vaihtoehtona.

Vilenin perheessä automatka kouluun on harvinaisuus.

– Jos niin joskus käy, niin ehkä se on hieman sellaista hemmottelua. Onnellisiahan lapset tietysti silloin ovat, sanoo Tuula Vilén.

Aikuisten asenteet vaikuttavat

Vanhempainliiton toiminnanjohtajan Ulla Siimeksen mielestä ei ole olemassa oikeita tai vääriä tapoja kulkea koulumatkoja. Hän muistuttaa, että autollakin kuljettamiselle voi olla järkevät perusteet.

– Vanhempien näkökulmasta liikkumisen esteitä voivat olla esimerkiksi koulun läheisyydessä tapahtuva ilkivalta ja se, että koululla ei ole kunnon säilytystystiloja polkupyörille.

Yksin käveleminen on aika tylsää.

Walma Vilén

Siimes myöntää, että muitakin esteitä liikunnallisille koulumatkoille on.

– Kysymys on myös aikuisten asenteesta. Liikummeko me aikuisetkaan omia työmatkojamme ilman autoa siinä määrin kuin pystyisimme?

Siimes myös huomauttaa koulujen vähentämisen vaikutuksista.

– Yhä useampi lapsi on koulukuljetusten piirissä. Pidämme tärkeänä, että lähikoulut olisivat oikeasti lähellä, jotta myös liikunnalliset koulumatkat onnistuisivat, sanoo Siimes.

"Kengät vähän kastuivat"

Walma Vilénin koulumatka kevättalvisena aamuna eteni tälläkin kertaa sujuvasti. Lukujärjestys oli sellainen, että kävelyseuraa Walma ei matkalle saanut. Paras kaveri on eri ryhmässä ja menee eri aikaan kouluun kuin Walma.

– Yksin käveleminen on aika tylsää.

tyttö koulun pihan tuntumassa, viidesluokkalainen, Kouvola, Kaunisnurmen koulun piha
Walma Vilén kulkee mieluiten koulumatkansa kaverin kanssa. Joskus joutuu kävelemään yksinkin.Pyry Sarkiola / Yle

Matkaan meni vajaat kaksikymmentä minuuttia. Walman mukaan liikenne oli melko rauhallista ja kelikin suosi kävelijää; kevyen liikenteen väylät olivat hyvin hiekoitettuja.

– Mutta kengät vähän kastuivat, huikkaa Walma Vilén vielä.

Sitten hän katoaa koulun ovesta sisään päivän oppitunneille.

29.3. 2018. Otsikkoa ja alaotsikkoa muokattu. Poistettu maininta arvosanoista ja tekstiä täydennetty lisätiedoilla ruotsalaistutkimuksesta.