Älypuhelimia, televisioita, makeisia ja pitsaa – yli sata petosta tehtailleille huijareille vankeustuomiot

Mies ja nainen rötöstelivät Lahdessa väärillä henkilötiedoilla.

rikokset
Päijät-Hämeen käräjäoikeus, Oikeustalo-rakennus Lahdessa.
Emilia Malin / Yle

Yhteensä noin sata kolmekymmentä petosrikosta Lahdessa vuosina 2017 ja 2016 ahkeroinut kaksikko on tuomittu Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.

Tuomitut olivat muun muassa tilanneet monista paikoista älypuhelimia, tabletteja, televisioita ja kameroita ja myyneet ne eteenpäin.

Osa teoista jäi yrityksiksi, kun tilattuja tuotteita ei toimitettu huijareille.

Enimmillään rikoksilla aiheutetut vahingot nousivat reilusti yli kymmeneen tuhanteen euroon, mutta useimmilla kerroilla petoksilla aiheutettiin joidenkin tuhansien tai satojen eurojen vahingot.

Tuomitut tilasivat mitä erilaisimpia tavaroita ja tuotteita. Listalla oli muun muassa makeisia noin 1 600 euron edestä, kahvinkeitin, kuvauskopteri, puubrikettejä, sytytyspaloja sekä pitsaa useita kertoja.

Monessa tapauksessa tavaroiden ja tuotteiden toimittajia erehdytettiin väärillä henkilötiedoilla.

Yli sadasta rikoksesta korvattavaa

31-vuotias nainen sai kahden vuoden ehdollisen vankeustuomion 78 petoksesta, 18 petoksen yrityksestä ja useista muista rikoksista. Nainen selvisi ehdollisella tuomiolla muun muassa siksi, että häntä ei ole aikaisemmin tuomittu vankeuteen ja hänellä on neljä alaikäistä lasta.

35-vuotias mies tuomittiin kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen 40 erilaisesta rikoksesta, joista pääosa on petoksia.

Tuomittujen on myös korvattava rikoksilla aiheutetut vahingot asianosaisille, joita on yhteensä noin 130.