Donald Trump allekirjoitti määräyksen: Kiinalaistuotteille 40 tai 50 miljardin euron tullit

Valkoisen talon mukaan tullit ovat 40 miljardin arvoiset, presidentti Trumpin mukaan 50 miljardin euron.

kauppapolitiikka
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.CJ Gunther / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määrää kiinalaisille tuotteille Valkoisen talon mukaan noin 40 miljardin euron tullit vastatoimena amerikkalaisen teknologian kopioinnille.

Trumpin mukaan tuontitullit olisivat arvoltaan 50 miljardia euroa. Valkoisen talon ja Trumpin erilaisille luvuille ei tarjottu Yhdysvaltain hallinnosta selitystä torstaina.

Valkoisen talon mukaan tullit kohdistetaan aloille, joilla Kiina on pyrkinyt hankkimaan epäreilua kilpailuetua. Niihin kuuluu kymmenen alaa, jotka Kiinan johto on nimennyt ensisijaisen tärkeiksi kehittämiskohteiksi, muun muassa robotiikka, lentokone- ja raideliikenneteollisuus sekä sähköajoneuvot.

Tullit astuvat voimaan vasta kahden kuukauden kuluttua, joten tarkka tuotelista muotoillaan myöhemmin.

"Suurin alijäämä maailmassa"

Presidentti Trump allekirjoitti määräyksen tulleista illalla Suomen aikaa.

– Kyseessä on suurin minkään maan alijäämä maailmamme historiassa. Se ei ole hallinnassa, Trump sanoi ennen allekirjoittamista viitaten Yhdysvaltain noin 300 miljardia euroa alijäämäiseen kauppaan Kiinan kanssa.

Trump syyttää Kiinaa siitä, että se on varastanut Yhdysvalloilta teknologiaa ja liikesalaisuuksia. Tämä on viranomaisten mukaan vienyt amerikkalaisilta miljardien tulot ja tuhansia työpaikkoja.

Pörssikurssit laskuun

Yhdysvallat on tarttumassa toimiin Kiinaa vastaan myös Maailman kauppajärjestö WTO:ssa. Se syyttää Kiinaa siitä, ettei se salli amerikkalaisten yhtiöiden lisensoida teknologiaansa markkinoillaan.

Valtiovarainministeriö saa ohjeet kehittää uusia toimia, joilla voidaan estää Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden kannalta haitallisia sijoituksia.

Ilmoitus Trumpin aikeista syöksi pörssikurssit parin prosentin laskuun Wall Streetillä. Myös Dow Jones -indeksi laski.

Kiina luvannut vastata tulleihin

Kiinan valtion omistama Global Times -lehti antaa ymmärtää, että Kiinan vastatoimet voivat kohdistua tuotteisiin, jotka ovat peräisin Trumpia presidentinvaaleissa äänestäneistä osavaltioista.

Yksi mahdollinen kohde on soijapavut, sillä amerikkalaisten soijapaputuotannosta kolmannes viedään Kiinaan. Kymmenen merkittävintä soijapapua tuottavaa osavaltiota kannatti vaaleissa Trumpia presidentiksi.

Myös lentokoneteollisuus voi joutua kärsijäksi. Lentokonevalmistaja Boeing myy neljännekseen tuotannostaan Kiinaan, joka on maailman toiseksi suurin lentokoneiden ostaja. Nyt markkinat jakautuvat melko tasan Boeingin ja eurooppalaisen Airbusin välillä.

Lisää aiheesta:

Trump jatkaa Kiinan ryöpyttämistä: Lisää tulleja tulossa kiinalaisille vaatteille ja elektroniikalle

Lähteet: Reuters