"Tämä on läpimurto, monien itkujen jälkeen" – Kuvaaja Juha Taskinen riemuitsee 400 saimaannorpasta

Dokumentaristi Juha Taskinen on valokuvillaan lähestulkoon pelastanut yhden Saimaalla elelevän eläinlajin. Yle pyysi Taskista listamaan kolme tärkeintä käännekohtaa osin ristiriitaiseltakin suojelutaipaleelta.

saimaannorppa
Juha Taskinen mielimaisemissaan Haukivedellä.
Petri Vironen / Yle

Juha Taskinen on tunnettu ja osin kiisteltykin luontokuvaaja ja kirjailija, joka yhdistetään lähes joka käänteessä saimaannorppaan. Norppa-Taskisena tunnettu Louhelan tilan isäntä riemuitsee täysin rinnoin 400 yksilön haamurajasta, jonka norppakanta ylittää tänä keväänä.

Nykyinen tavoite oli kaukana, kun yksi ohikiitävä hetki muutti nuoren miehen elämän. Savonlinnan Oravissa, Haukiveden tuntumassa asuva Taskinen oli kohdannut norpan ensimmäisen kerran.

– Paikka oli Kolovesi, kalenteri näytti päivää 17.6.1979 ja kellon viisarit 16.05, Taskinen muistaa.

Tuolloin arvioitiin, että norppia elää Saimaalla vajaat 100. Käytännössä kuolinkellot kumisivat viimeisiä lyöntejään. Taskisen kotitila sijaitsee saimaannorpan ydinalueen, Haukiveden läheisyydessä.

Taskinen nimettiin ensimmäisten joukossa maailman luonnonsäätiön WWF:n ensimmäiseen saimaannorppa-työryhmään.

Nyt, 40 vuotta myöhemmin, Savonlinnan yläpuolisella Haukivedellä on saman verran norppia kuin koko Saimaalla. Savonlinnan eteläpuolella Pihlajavedellä norppia on toinen mokoma.

Louhelan tuvan pöydän ääressä viimeisin uutinen vetää Taskisen suun leveään virneeseen. Suojelutyön alkuhämärissä asetettu kaukainen 400 yksilön tavoite on muuttunut ilmeisesti jo todeksi. Vuosi sitten kannaksi arvioitiin 370-380 ja parhaillaan norppaemot imettävät lumen alla suurinta kuuttimäärää vuosikymmeniin.

– Onhan se ihan uskomaton juttu, joka on vaatinut paljon isolta joukolta ihmisiä. Läpimurto on tapahtunut monessa mielessä, mutta tuo raja on vasta välietappi. Tavoite voisi olla tuhat norppaa, Taskinen haaveilee.

Norppa-Taskisen suusta kuultuna sana läpimurto kuulostaa jo varsin rajulta ilmaisuna.

– On tapahtunut se suurin asia, josta olen puhunut.. Saimaannorppa on siirtynyt kansalle. Tehdään apukinos, sinne syntyy kuutti ja siitä tulee meidän kaikkien oma juttu. Siellä ovat yhdessä kolaamassa mökkiläiset, kalastajat, tutkijat ja suojelijat.

– Ihan ehdottomasti läpimurto on tapahtunut. Lähes 40 vuoden aikana olen monet itkut itkenyt ja monet kuutit olen verkosta piästänyt. Ei mustat pilvet ole vieläkään ohi ole, mutta nyt voi tuulettaa ja olla kiitollinen, että kansallisen aarteen pelastaminen on saatu näin pitkälle.

Taskinen on viettänyt Saimaan eri vesillä lukemattoman määrän tunteja, päiviä ja viikkoja. Tuloksena on tuhansia kuvia, kirja ja tv-dokumentteja.

– Saimaa on niin upea järvi, että siellä vietettyjä vuosia ja hetkiä ei lasketa elinpäiviksi ollenkaan. Ne ovat niitä taivasosuuksia.

Yle pyysi Juha Taskista listaamaan kolme tärkeintä käännekohtaa 40-vuotiselta suojelu-uraltaan.

Juha Taskinen kotivesillään Haukivedellä.
Petri Vironen / Yle

1. Valokuvan voima

Vielä 1980-luvun alussa Saimaan vedenkorkeus vaihteli keväisin, jolloin saimaannorppa imetti kuuttia lumikinokseen tekemässään pesässä.

– Olimme Tero Sipilän kanssa Pihlajavedellä, jossa rantajäät olivat romahtaneet ja rannalla oli kuolleita kuutteja. Otin valokuvia niistä.

– Kun juoksutussääntö tuli taas puheeksi, näytin kuvia Imatran Voiman miehille ja näin miten miesten niskat punoittivat. Silloin huomasin valokuvan voiman, miten kuva voi vaikuttaa.

Saimaan vedenkorkeus pyritään nykyään pitämään maalis-huhtikuussa mahdollisimman tasaisena.

2. LEHMÄT KORKEALAITAISEEN

Kymmenen vuotta saimaannorpan liikkeitä kuvannut Taskinen julkaisi ensimmäisen kirjansa Unelma Saimaasta. Se muutti haukiniemeläisen elämänkulun nopeasti.

– Siihen olin kuvannut ensimmäiset herkät hetkeni norpan kanssa. Huomasin, että tässähän on ammatin siemen.

– Laitoin lehmät korkealaitaiseen ja niistä saadut rahat kameroihin. Pian huomasin, että kun kameran ostaa, se on ensi vuonna jo romurautaa. Mutta elämäntapahan tämä on.

– Minua on kohdannut suurenmoinen onni, että olen saanut olla tässä Haukiniemellä tämän suurenmoisen Saimaan lähellä ja kiertää mualimoo. Kaikki on lähtöisin siitä yhdestä hetkestä kesäkuun 17. päivä 1979 kello kuustoista nollaviisi.

3. APUKINOKSEN SYNTYTARINA

Uuden vuosituhannen alussa norppakannan ylle nousi uudet uhkapilvet. Leudot talvet uhkasivat jättää vähälukuisen eläinkannan vaille suojaa. Paljaalle jäälle syntyvät kuutit olisivat pedoille helppoa ruokaa.

– Helmikuussa 2007 istuttiin tuon pöydän ääressä. Siitä lähdin tyrkkäämään ensimmäisen kinoksen. Norppa otti sen omakseen. Sitten istuttiin yliopistoväen kanssa tuossa pöydän ääressä ja mietittiin että mikäs sille annetaan nimeksi. Vaihtoehtoja olivat keinopesä ja kaikkea mahdollista mutta eihän siinä mitään keinoa ollut. Siitä on apua ja se on kinos, siitä tuli apukinos, uusi sana suomen kieleen.

– 2014 tehtiin ensimmäinen kunnon rysäys, paljon vapaaehtoisia. Joka talvi tehty ja tänä keväänä lähemmäs 300. Mukana on mökkiläistä, kalastajaa, paikallispoliitikkoja ja kirvesmiestä ja minkälaista lankkaria.

Juha Taskinen.
Petri Vironen / Yle

Veteraani muistelee

Kun norppakanta on vahvistunut, Taskiselta on liiennyt aikaa uusille avauksille. Mies on ilmoittautunut ammattikalastajarekisteriin. Mies kalastaa ja opastaa muita norppaturvallisen katiskan valmistuksessa.

Hieman särmikkään maineen saanut Taskinen on saanut kuulla kunniansa Saimaan rantojen asukkailta. Vouhottaja ja Norppa-Taskinen ovat nimittelyä lievimmästä päästä. Silti mies voi huoletta astella Oravin kyläkaupan kynnyksen yli.

– Ai, että rehellisesti sanottuna. Nooh, se on sellainen homma, että kun astun sisään, alkaa puhe norpasta. Ei siinä olla aina samaa mieltä, mutta kaikilla on mielipiteenvapaus. Sanotaan, että minä haluaisin rauhoittaa koko Saimaan, mutta eihän minulla ole edes nappeja siihen. Sitten väitetään, että tutkijat valehtelevat lukumääriä saadakseen apurahoja. Ihan potaskaa, mutta se on pieni porukka, joka mömmöttää, mutta iso pyörä pyörii ja norppa pelastetaan, Taskinen pohdiskelee.

Yksinäisyys ja erakoituminen

Saimaannorpan tunnetuin suojelija hörppää kahvia tuvan pöydän ääressä ja virnistää. Yksi tavoite pitkällä taipaleella on täyttymässä, mutta se on vain välitavoite, mies muistuttaa.

– Nythän se saimaannorpan elämä vasta vastaa. Tähän asti on pidetty piippua ohimolla, nyt se otetaan pois ja annetaan norppakannan kasvaa.

Satoja ja tuhansia tunteja saimaannorpan kanssa viettänyt Taskinen on kokenut urallaan riemun hetkiä ja yksinäisyyden tuskaa. Siinä missä Nestori Miikkulainen uhkaa jäädä yksinäiseksi vanhaksi pojaksi Junnu Vainion laulussa, myös Taskinen myöntää tunnistavansa itsessään yksinäisyyden ja erakoitumisen tunteita.

– Kun olo tuntuu yksinäiseltä, vedän tunnin traktorin rengasta ja käyn mahan viereen makkoomaan. Lämmitän tuvan uunia, luen Itä-Savo-lehden ja katson sähköpostit. Unelmana on saada kahden vuoden päästä julki kirja, eräänlainen testamentti Saimaalle. Kun on vielä tolkuissaan, Taskinen haaveilee.