Tommi Kinnusen kolumni: Kouluväkivaltaan on Suomessakin tarjolla vain myötätuntoa

Yhdysvaltojen koulusurmakeskustelua ihmetellään, mutta onko Suomessa tehty tarpeeksi väkivallan estämiseksi kouluissa? Tarjolla on ollut etupäässä myötätuntoa samalla, kun opettajan puuttumismahdolisuudet ovat itse asiassa huonontuneet, kirjoittaa Tommi Kinnunen.

Koulusurmat
Tommi Kinnunen
Tommi KinnunenKalle Mäkelä / Yle

Viimeisimmän kuuden vuoden aikana Yhdysvalloissa on ammuttu kuoliaaksi yli 7 000 lasta ja nuorta. Hallinto on käynyt kovia keskusteluita aselakien tiukentamiseksi, mutta mitään ei ole saatu aikaiseksi, vaan kouluissaan pelkäävien oppilaiden ja opettajien tueksi on tarjottu lähinnä rukouksia ja myötätuntoa.

Suomessa asti on kummasteltu presidentti Donald Trumpin ehdotuksia aseistaa opettajia, jotta he voisivat vaaran tullen posauttaa tappajan hengiltä. Syitä surmiin ei tutkita, hoidetaan vain seurauksia.

Mutta onko Suomella varaa kummasteluun? Koulusurmia on tapahtunut useita meidänkin kouluissamme. Vielä vuoden 2008 Kauhajoen koulusurmien jälkeen tutkintalautakunta julkaisi (siirryt toiseen palveluun)yhdeksän toimenpidesuositusta mm. nuorten mielenterveyspalveluiden parantamisesta ja mahdollisuudesta tuoda huolia esiin verkon avulla, mutta niistä ei tainnut kunnolla toteutua yksikään.

Tämän päivän koulut harjoittelevat suojautumista ja luvan hankkiminen käsiaseeseen on hieman vaikeutunut, mutta juuri muuta ei ole saatu aikaan.

Jos minä huomaan äikäntunnilla yksittäisen oppilaan tilassa tapahtuneen muutoksen, en erään ohjeistuksen mukaan saisi kysyä muilta samaa teiniä opettavilta opettajilta, ovatko he huomanneet vastaavaa.

Opettajan näkökulmasta asiat ovat osittain menneet jopa huonompaan suuntaan, sillä reilu kolme vuotta sitten muuttunut oppilashuoltolaki vaikeutti koululaisten tilasta keskustelemista. Lain valmisteluvaiheessa mainostettiin miten toimintakynnys madaltuu ja tärkeät tiedot siirtyvät paremmin, mutta toisin kävi, sillä koko laki tehtiin sosiaalialan näkökulmasta, eikä se toimi koulun arjessa kunnolla. Koko pitkässä tekstissä ei kertaakaan edes mainita opettajia.

Aiemmin yksittäisen opettajan oli mahdollista kertoa oppilaita koskevista huolista, kuten yksinäisyydestä, oppimisvaikeuksista tai koulunkäynnin hankaluuksista koulun oppilashuoltoryhmälle. Tämä, erityisopettajan, rehtorin ja oppilaanohjaajan sekä terveydenhoitajan ja kuraattorin muodostama ryhmä saattoi ottaa pulman ratkaistavakseen, koskipa se sitten koko koulua, yksittäistä luokkaa tai yksittäistä oppilasta.

Nyttemmin tällaisia oppilasasioita käsitteleviä pysyviä ryhmiä ei saa enää olla, sillä laki tiukensi yksityisyyden suojaa, vaan jokaista oppilasta varten perustetaan oma ryhmänsä. Kunnollisia, yksiselitteisiä ohjeistuksia toimintaan ei ole, ja siksi lakia tulkitaan kirjavasti ja opetushallituksestakin on tullut antajasta riippuen erilaisia ohjeistuksia sen toimenpanoon.

Esimerkiksi Turun ohjeistuksen mukaan (siirryt toiseen palveluun)se yksittäinen opettaja, jolla herää huoli oppilaastaan, on velvollinen kutsumaan kokoon monialaisen asiantuntijaryhmän, toimimaan ryhmän puheenjohtajana ja hankkimaan sekä oppilaan että huoltajan kirjallisen suostumuksen asioiden käsittelyyn

Lain mukaan oppilaalla on oikeus valita henkilöt, joita hän ryhmään tahtoo – jos tahtoo. Myöskin mahdolliset yhteydenottopyynnöt psykologiin, kuraattoriin tai mahdollisesti poliisiin tai lastensuojeluun kuuluu tehdä kirjallisesti yhdessä nuoren kanssa. Kaikesta toiminnasta kuuluu laatia raportit oppilaan yksilölliseen oppilashuoltokertomukseen.

Opettajien välinen tavanomainen luottamuksellinen ja kasvatuksellinen keskustelu ei enää toimi, sillä taustalla on pelko tiedon antoon ja salassapitoon liittyvistä asioista.

Ryhmän kokoaminen ja sen toiminta on työlästä. Hankauksia syntyy myös siitä, että kuraattori noudattaa ensisijaisesti lastensuojelulakia, psykologi sekä terveydenhoitaja terveydenhuollon lakeja ja opettajat perusopetuslakia sekä opetussuunnitelman velvotteita.

Itse opetan tänä lukuvuonna 206 nuorta, ja esimerkiksi yksittäisellä yläkoulun uskonnonopettajalla voi olla jopa kuutisensataa oppilasta. Siinä tilanteessa ei hanakasti lähdetä kokoamaan työryhmää jokaisen huomatun huolen ympärille, sillä vuorokauden tunnit eivät sellaiseen riitä.

Myös opettajien keskinäistä kommunikointia on kiristetty. Jos minä huomaan äikäntunnilla yksittäisen oppilaan tilassa tapahtuneen muutoksen, en erään ohjeistuksen mukaan saisi kysyä muilta samaa teiniä opettavilta opettajilta, ovatko he huomanneet vastaavaa. En myöskään voisi mainita asiasta terveydenhoitajalle, mikäli minulla ei ole jo valmiiksi erityisen suurta huolta nuorten kehityksestä.

Opettajan näkökulmasta kiristykset ovat kummallisia. Vaikka opettajia sitoo vaitiolovelvollisuus, en saa keskustella kollegoitteni kanssa siitä, onko oppilaan toiminnan muutoksen syynä henkilökemia, murrosikä vai mahtaisiko se olla oire jostakin isommasta.

Kun pienistä ei saa puhua, täytyy odotella isompia juttuja ja sitten katsoa, riittävätkö asiat ja aika monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen. Ennaltaehkäisyyn tämä ei kannusta.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus julkaisi maaliskuun puolivälissä oppilashuoltolain toiminnasta arvioinnin (siirryt toiseen palveluun), jossa huomautettiin lain tulkintaohjeiden vaativan täsmentämistä. Arvion mukaan opettajien välinen tavanomainen luottamuksellinen ja kasvatuksellinen keskustelu ei enää toimi, sillä taustalla on pelko tiedon antoon ja salassapitoon liittyvistä asioista.

Yhteiskunta vaikuttaa päättäneen, että tapahtuneet väkivallanteot ovat koulujen sisäisiä ongelmia.

Yksittäinen opettaja ei toki voi hoitaa oppilaittensa asioita kuntoon yksin, vaan mukaan tarvitaan muuta henkilökuntaa, kuten koulukuraattoreja, koulupsykologeja ja lääkäreitä. Vaikka oppilashuoltohenkilökunnan määrää on luvattu nostaa, opetushallituksen viimeisimmän tilaston mukaan (siirryt toiseen palveluun) lukioista 17 prosenttia ja ammatillisista oppilaitoksista jopa 40 prosenttia ilmoitti, ettei oppilaitoksella ollut käytettävissään lainkaan psykologipalveluja. Kuraattorikin puuttui joka neljännestä oppilaitoksesta.

Suomen opinto-ohjaajat ry:n sekä Lukiolaisten liiton suositus yksittäisen oppilaanohjaajan oppilasmääräksi on 200 - 250 henkeä. Tähän on päästy vain Tampereella, muualla Suomessa ei, vaan yhdellä opolla voi olla jopa 500 - 600 oppilasta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja nuorten psykiatrisen hoidon lähetteiden määrä on noussut jopa 30 prosenttia.

Kun samaan aikaan koulujen sekä oppilaitosten rahoitusta on leikattu ja ryhmäkoot suurentuneet, luodaan tilanne, jonka seurauksia ei ehkä hallitse kukaan. Ammatillisen koulutuksen vähäiset opetustuntimäärät (siirryt toiseen palveluun)eivät ainakaan helpota ulkopuolisuuden ja irrallisuuden tunteen kanssa taistelevia opiskelijoita. Mielen rikkoutuessa ei apua välttämättä kovin helposti saa, sillä hallitus kaavailee (siirryt toiseen palveluun)50 miljoonan euron vuosittaista säästöä esimerkiksi lasten ja nuorten huostaanottoihin sekä laitoshoitoon.

Yhteiskunta vaikuttaa päättäneen, että tapahtuneet väkivallanteot ovat koulujen sisäisiä ongelmia, jotka koulujen kuuluu ratkaista itse parhaaksi katsomallaan tavalla.

Ilmeisesti poliisilaitos on ainoa, joka on ottanut tosissaan uuden väkivallan mahdollisuuden, sillä sosiaalisessa mediassa ja netin suljetuissa tor-verkostoissa tapahtuvaa toimintaa seurataan tarkasti.

Muut toimijat tuntuvat tarjoavan vain sitä kuuluisaa myötätuntoa. Ehkä rukouksiakin.

Tommi Kinnunen

Tommi Kinnunen on Kuusamossa syntynyt kirjailija ja äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori. Häntä kiinnostavat teatteri, remontointi ja nikkarointi. Hän vakuuttunut, että ainoastaan Koillismaalla on oikean näköistä metsää.

Korjaus 25.3.2018 klo 13.00: Tekstissä luki alun perin, että viimeisten kuuden vuoden aikana "Yhdysvaltojen kouluissa on ammuttu kuoliaaksi yli 7 000 lasta ja nuorta". Muotoiluksi on korjattu, että viimeisten kuuden vuoden aikana "Yhdysvalloissa on ammuttu kuoliaaksi yli 7 000 lasta ja nuorta".