1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Jussi-palkinto

Betoni-Jussilla palkittu Maunu Kurkvaara toi suomalaiseen elokuvaan ranskalaista uutta aaltoa, iskelmää ja urbaaneja maisemia: "Koin olevani kapinallinen"

Maunu Kurkvaara nousi 1960-luvulla uuden elokuvantekijäpolven kärkinimeksi.

Jussi-palkinto
Maunu Kurkvaara
Maunu KurkvaaraJussi Mankkinen / Yle

Elokuvaohjaaja Maunu Kurkvaara hörppii kahvia Helsingin Bulevardilla sijaitsevassa kahvilassa. 91-vuotiaan Kurkvaaran käsi heilahtaa jatkuvasti tervehdykseen ja hän tuntuu tuntevan valtaosan kahvilan asiakkaista.

Karjalaisuus kuultaa Kurkvaarasta, ja hänen juurensa löytyvätkin Viipurista, joka on jättänyt ohjaajaan taiteellisen jälkensä.

– Viipuri oli kansainvälinen kaupunki ja isäni oli kulttuuri-ihminen. Kävimme juuri avatussa kulttuurisalongissa ja teatterissa, niin että kyllä kulttuuri on Viipurissa elänyt ja ehkä se oma mentaliteettinikin tulee sieltä.

Mies, keppi, knallihattu ja tyttö
Tirlittan ( 1958 )Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Vanhojen kaavojen rikkomista

Ennen elokuvauraansa Kurkvaara loi 1950-luvulla uraa kuvataiteilijana, mutta sitten kohtalo puuttui peliin. Kurkvaara sairastui tuberkuloosiin eli keuhkotautiin ja oli vähällä menehtyä, mutta palasi takaisin elävien kirjoihin uuden tehokkaan lääkityksen avulla.

– Sitä oli ikään kuin saanut uuden mahdollisuuden ja edessä oli toinen elämä. Teki koko ajan mieli kertoa jotakin sellaista, mitä kuvataiteilijana ei enää pystynyt tekemään.

Niinpä Kurkvaara matkasi Suomen Filmiteollisuus -yhtiötä johtaneen elokuvamoguli Toivo Särkän puheille ja kertoi olevansa halukas tekemään elokuvia.

– Särkkä sanoi että mikäs siinä, milloinkas haluaisitte aloittaa. Kerroin, että ensin teen opintomatkan Ranskaan, koska siitä oli jo sovittu. Särkkä nyrpisteli nenäänsä ja totesi että jaahas, sitä vaan Pariisiin kaikki menevät.

Pariisi ja Ranska näkyivät myöhemmin Kurkvaaran urbaaneja maisemia kartoittaneissa elokuvissa, joissa oli vaikutteita ranskalaisesta uudesta aallosta. Häntä pidetään tyylisuunnan suomalaisena edelläkävijänä ja edustajana.

– Ranskalaisessa uudessa aallossa pyrittiin rikkomaan vanhoja kaavoja, ja ilmeisesti koin tuohon aikaan olevani myös kapinallinen. Julkinen kiitos ei merkinnyt mitään, päinvastoin – se tarkoitti vain sitä, että nyt olin tehnyt liian populääriä tavaraa.

Kurkvaaran pohjimmaisena tarkoituksenaan oli viedä elokuvailmaisua mahdollisimman kokeellisille raiteille. Tähän kuului myös maalauksen ja elokuvan rajanvedon pohdiskelu.

– Olen oikeastaan kamppaillut koko urani ajan sen kanssa, kuinka olisin voinut viedä kuvallista tyyliäni entistä pidemmälle. Lopulta kyseessä ei ehkä enää olisi ollut esitettävässä muodossa oleva elokuva ja jäljelle olisi jäänyt pelkkää itsetarkoituksellisuutta.

Maunu Kurkvaara
Maunu KurkvaaraJussi Mankkinen / Yle

Henkisen murroksen kuvauksia

Elokuvailmaisun filosofinen pohdiskelu ja kuvataidetausta johtivat myös siihen, että Kurkvaarasta tuli kotimaisen elokuvataiteen monitoimimies ja yhden miehen elokuvayhtiö. Hän ohjasi, tuotti, kuvasi, leikkasi ja lavasti aitoon indie-tyyliin. Tällaista elokuvantekoa Suomessa ei oltu aiemmin nähty.

– Halusin tehdä asioita itse omissa elokuvissani vähän liikaakin, mutta osittain kyse oli myös taloudellisesta puolesta – eihän minulla ollut varallisuutta tippaakaan. Se oli olosuhteiden pakkoa ja toisaalta suuruudenhulluutta siinä suhteessa, että sitä kuvitteli pystyvänsä tekemään ihan kaikkea.

Maunu Kurkvaaran ensimmäinen pitkä elokuva, Onnen saari, valmistui vuonna 1955. Elokuvan tekee erikoiseksi se, että sitä kuvattiin Tanskalle kuuluvalla Bornholmin saarella, joka sijaitseen eteläisellä Itämerellä. Elokuvan rahoitukseenkin liittyy erikoinen anekdootti.

– Menin rautakauppaan ostoksille ja törmäsin entiseen koulukaveriini. Koulukaverini isä oli juuri kuollut ja kerroin hänelle ideastani. Hän ilmoitti rahoittavansa elokuvani, koska oli saanut perinnön. Niin hän sitten tekikin.

mies ja nainen kuorma-auton ohjaamossa
Autotytöt ( 1960 )Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Kurkvaaran ensimmäiset elokuvat eivät olleet taloudellisia menestyksiä, joten vuonna 1960 hän teki Autotytöt-elokuvan, jonka keskiössä oli tuolloin suosittu liftaaminen.

– Järkeilin, että kyseinen aihepiiri oli trendikäs. Kävi niin, että elokuva menestyi hyvin, ja siinähän oli myös Antti Litja ensimmäisessä varsinaisessa elokuvaroolissaan.

Kurkvaaran elokuvia näytettiin jatkuvasti Ruotsissa. Uuden kaupunkilaissukupolven ja Suomessa tapahtuvan henkisen murroksen kuvaus, Rakas-elokuva niitti mainetta myös Berliinissä ja Lontoossa.

Kurkvaaran hengenheimolaisiksi nousivat 1960-luvulla Jaakko Pakkasvirta, Risto Jarva sekä Aito Mäkinen, jotka toivat kotimaiseen elokuvakenttään uusia näkemyksiä ja tekotapoja.

Vuonna 1963 Kurkvaara teki Lauantaileikit-elokuvan, jossa aikansa tunnetut iskelmälaulajat Laila Kinnusesta Eino Gröniin esittävät hittejään erilaisissa interiööreissä ja eksteriööreissä eri puolella Helsinkiä. Elokuvaa voisi pitää eräänlaisena oman aikakautensa musiikkivideokoosteena.

– Juuri Aito Mäkinen ehdotti minulle, että miksi et Maunu voisi tehdä tuollaista iskelmäelokuvaa. Sanoin että jumankaut, en ymmärrä iskelmästä yhtään mitään. Meillä meni kuitenkin todella hyvin, töitä oli helppo tehdä ja fiilis oli kaikella tavalla kiva. Tämä oli tietenkin minulle yllätys, koska iskelmästä en tuolloin pitänyt.

Maunu Kurkvaara
Maunu KurkvaaraJussi Mankkinen / Yle

Haaveet kaatuvat

1960-luvun alussa Kurkvaara perusti myös oman värielokuvalaboratorion. Värielokuva oli tuohon aikaan lyömässä itsensä läpi, ja koska esimerkiksi Suomen Filmiteollisuudella oli vain mustavalkolaboratorio, Kurkvaara koki tilaisuutensa tulleen.

Aluksi tulevaisuus näyttikin valoisalta, mutta ensin tuli vuoden 1963 näyttelijälakko ja kaksi vuotta myöhemmin Suomen Filmiteollisuus meni konkurssiin.

– Se oli minulle kova isku. Soitin henkilökohtaisesti silloiselle näyttelilijäliiton puheenjohtajalle, mutta heitä ei kiinnostanut, koska televisio paikkasi heidän rahallista puoltaan. Minun toiminnaltani kuitenkin katosi taloudellinen pohja.

1970-luvulla Kurkvaaran värielokuvalaboratorio sinnitteli lähinnä Spede Pasasen elokuvien voimin, ja Risto Jarvakin kuoli vuonna 1977. Kurkvaara päätti vetäytyä elokuva-alalta, mutta palasi takaisin 1980-luvulla kahdella elokuvalla.

Tällä hetkellä Suomea on kuohuttanut elokuva-alalla tapahtuva epäasiallinen käyttäytyminen, joka on kulminoitunut ohjaajiin Törhönen ja Louhimies. Pitkän linjan konkarin mukaan tällaisestä käytöksestä tulee mieleen tyhmyys.

– Olen tuntenut elämäni aikana kymmeniä ohjaajia Edvin Laineesta Erik Blombergiin, mutta ei tällainen ole ollut yleistä. Ohjaajakulttuuri on ollut minun aikanani erilaista. Tässä taas on kyseessä myöhemmän ajan ilmiö – on tullut tarvetta näyttää omalle itselle, että olen kova tyyppi.

Lue seuraavaksi