Italian hallitusneuvottelut nytkähtivät eteenpäin – populistien ja oikeiston liittoa vaikeuttaa erimielisyys henkilöistä ja politiikasta

Italian hallitusta muodostavat puolueet pohtivat mm. kansalaispalkan hyväksymistä.

Italia
Elisabetta Casellati ja Roberto Fico.
Elisabetta Casellati ja Roberto Fico.Aolo Giandotti, Ricardo Antimiani / EPA

Italian vaalien voittajaryhmittymät ovat sopineet parlamentin kamareiden puhemiehistä.

Maaliskuun 4. päivän vaaleissa suurimmaksi puolueeksi noussut populistinen, vanhaa poliittista järjestelmää vastustava Viiden tähden liike saa alahuoneen puheenjohtajuuden. Puoleen ehdokas tehtävään on kokenut poliitikko Roberto Fico.

Oikeistopuolueiden liittouma tuli vaaleissa toiseksi. Liittouma joutui riitelemään henkilöstä, joka tehtävään asetetaan. Lopulta yksimielisyys löytyi ja ehdokas on Forza Italia -puolueen Elisabetta Casellati.

Italian perinteen mukaisesti edellinen hallitus jätti tässä vaiheessa eronpyyntönsä presidentti Sergio Mattarellalle. Hallitus jatkaa toimitusministeriönä.

Hallitusneuvottelujen kompastuskiviä

Hallitusneuvottelujen on määrä alkaa heti huhtikuun alussa.

– Seuraava tavoite on muodostaa hallitus, jonka ohjelma on selkeä ja kunnioittaa vaalien tulosta - Italia ensin!, sanoi oikeistopuolueiden ryhmittymän johtaja Matteo Salvini.

Neuvotteluista ennustetaan vaikeita, sillä puolueet ovat monessa suhteessa täysin eri linjoilla.

Äärioikeistolaista La Lega -puoluetta johtava Salvini ehti jo suututtaa Forza Italian veteraanivaikuttajan Silvio Berlusconin, kun ei tukenut tämän ehdokasta senaatin puheenjohtajaksi.

Toinen äärioikeistolainen puolue Italian veljet on todennut, ettei se luota lainkaan Viiden tähden liikkeeseen, jonka polittiseen ohjelmaan kuuluu populismin ohella myös mm. ympäristönsuojelullisia ja korruptiota vastustavia teemoja. Viiden tähden liike esittää myös kansalaispalkkaa helpottamaan köyhien ja työttömien elämää.

Sekä Viiden tähden liike että oikeistopuolueet suhtautuvat vihamielisesti EU:lta tuleviin säädöksiin ja eritoten EU-budjettimääräyksiin.

Markkinavoimat ovat esittäneet jo pelkonsa talousongelmista, jos nämä ryhmittymät muodostavat maan seuraavan hallituksen.

Lue lisää Italian vaaleista:

Italialaiset sulattelevat vaalitulosta: "Kaikki on muuttunut", "Berlusconi, rakastan sinua, mutta väisty!"

Analyysi: Italian protestivaalit olivat herätys myös EU:lle

Lähteet: AFP, Reuters