Lautta törmäsi kiveen Etelä-Koreassa – kaikki onnistuttiin pelastamaan

Lautassa olleet 158 matkustajaa ja viisi miehistön jäsentä on pelastettu muihin aluksiin.

lautat
kartta
Yle Uutisgrafiikka

Yli 160 ihmistä kuljettanut lautta on törmännyt kiveen Etelä-Korean lounaisrannikolla. Ainakin kuusi ihmistä on loukkaantunut lievästi törmäyksen yhteydessä.

Etelä-Korean rannikkovartioston mukaan kaikki matkustajat ja miehistön jäsenet on pelastettu muihin aluksiin. Heitä kuljetetaan parhaillaan maihin. Pelastusoperaatio sujui hyvin, sillä lauttaan ei tulvinut vettä, eikä se kallistunut.

Pelastustoimiin osallistui neljä rannikkovartioston alusta sekä muita onnettomuuspaikan lähistöllä olleita veneitä. Onnettomuus tapahtui kello 15.47 paikallista aikaa. Sää oli sumuinen.

Rannikkovartioston mukaan lautta törmäsi kiveen sen jälkeen, kun se oli muuttanut kurssiaan väistääkseen kalastusalusta. Lautassa oli 158 matkustajaa ja viisi miehistön jäsentä. Ensitiedon mukaan matkustajia oli 187, mutta rannikkovartiosto korjasi luvun.

Uutistoimisto Yonhapin mukaan lautta oli matkalla Hongdon saarelta Mokpoon.

Lähteet: AP