Lahden taidemuseon vuokrasopimusta hierotaan kulissien takana – rakennustöiden aloittamista suunnitellaan jo tulevalle syksylle

Lahden uuden taidemuseon rakennustyöt voivat alkaa jo kesän jälkeen, vaikka vuokranantajan nimeä ei vielä kerrota julkisuuteen. Se kuitenkin tiedetään, että museotilojen vuokra on ainakin 55 000 euroa kuukaudessa.

Lahti
Lahden taide- ja muotoilukeskusta on kaavailtu sijoitettavaksi Malskin panimokortteliin.
Mika Moksu / Yle

Lahden taidemuseon tilaratkaisun yllä leijuu edelleen salaperäisyyden huntu. Museolle rakennetaan uudet tilat vanhalle panimolle Lahden keskustaan. Kaupunki on neuvotellut kansainvälisen sijoittajan kanssa tilojen vuokraamisesta, mutta vuokranantajaksi haluavan sijoittajan nimeä ei kerrota vielä julkisuuteen.

– Minäkään en sitä tiedä, sanoo Lahden kaupungin sivistysjohtaja Tiina Granqvist.

Lahden kaupunginhallitus saa maanantaina käsiteltäväkseen luonnoksen esisopimuksesta. Sen mukaan taide- ja muotoilukeskukselle vuokrataan tilat Malskin korttelista 20 vuodeksi. Vuokra olisi 55 000 euroa kuukaudessa.

Sivistysjohtaja Tiina Granqvistin mukaan vuokrassa on kymmenen prosentin marginaali. Jos museokeskuksen tarpeet poikkeavat suunnitellusta, vuokra sattaa siis olla korkeampi.

Kun esisopimusluonnos on esitelty päättäjille, neuvotteluja jatketaan varsinaisesta vuokrasopimuksesta. Sopimuksen on tarkoitus alkaa aikaisintaan vuoden 2020 alussa, mutta viimeistään sen lopussa.

"Talo on täyttymässä hyvää vauhtia"

Kiinteistö Oy Lahden Vanha Panimo toivoo, että rakennuslupa tilojen uudisrakentamiselle ja remontoinnille saataisiin kesään mennessä. Varsinaiset työt voitaisiin aloittaa pian luvan saamisen jälkeen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Juhani Boman sanoo, että hanke on edennyt sujuvasti. Taide- ja muotoilukeskuksen yhteyteen on tarkoitus tehdä tiloja myös muille palveluille, joita yritykset pyörittäisivät. Bomanin mukaan kaupungin alustavan päätöksen jälkeen yhteydenottoja alkoi tulla, ja tiloista keskustellaan varteenotettavien vuokralaisten kanssa.

– Neuvotteluja on käyty koko ajan ja tämä talo on täyttymässä hyvää vauhtia. Meillä on hyviä neuvotteluja eri toimijoiden kanssa.

Taidemuseolle etsitty paikkaa vuosikymmeniä

Lahden taidemuseolle on etsitty pitkään uusia tiloja. Kaupunginvaltuusto päätti tammikuussa, että taide- ja muotoilukeskukselle rakennetaan tilat Malskin vanhan panimokorttelin alueelle.

Malskin taide- ja muotoilukeskushanke kulkee työnimellä Lahti Art and Design eli LAD. Omaa rahaa Lahti ei LAD:in rakentamiseen sijoita, mutta vuokra- ja ylläpitokulut ovat suuremmat kuin taidemuseon nykyisistä tiloista Vesijärvenkadulla.

Taidemuseosta ja sen sijainnista on väännetty Lahdessa vuosikymmeniä. Taidemuseo toimii nyt Vesijärvenkadulla alun perin väliaikaisiksi tarkoitetuissa tiloissa. Viime vuonna taidemuseolle ehdotettiin tiloja myös Sokoksen tavaratalon yläkerrasta.